Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

500 000 NAISTA KOSKETTAVA PCOS-TEEMAVIIKKO ALKOI TÄNÄÄN – Teemaviikko järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa

Jaa
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry (ent. Endometrioosiyhdistys) järjestää valtakunnallisen PCOS-viikon 9.-15.9.2019. Teemaviikko on osa maailmanlaajuista kampanjaa ja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa myös Suomessa. Teemaviikon tavoitteena on kannustaa puhumaan avoimesti ja rohkeasti gynekologisesta oireyhtymästä ja siihen liittyvistä oireista sekä tuoda näkyväksi sitä, miten suurta joukkoa PCOS koskettaa. Teemaviikolla keskitytään jakamaan tietoa PCOS:stä, jotta yhä useampi osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja saisi PCOS:ään liittyvät oireet hallintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

PCOS eli Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on naisten tavallisin hormonihäiriö, josta kärsii jonkinasteisena jopa noin puoli miljoona suomalaisnaista. PCOS aiheuttaa häiriöitä kuukautiskiertoon. Oireistoon voi liittyä myös miestyyppistä liikakarvoitusta sekä painon kertymistä erityisesti keskivartalon alueelle. PCOS on myös yksi yleisimmistä lapsettomuuden syistä. PCOS-potilailla riski rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin on kohonnut ja riski sairastua tyypin 2 diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään on kaksin- tai kolminkertainen. Myös riski sairastua sepelvaltimotautiin ja sydän- ja verisuonisairausiin on kohonnut. PCOS vaikuttaa ihmisten elämään hyvin kokonaisvaltaisesti ja PCOS:ään on viime aikoina havaittu liittyvän myös mielenterveydellisiä ongelmia.

Vuoden 2019 alussa entisen Endometrioosiyhdistyksen toiminta laajentui ja samalla nimi vaihtui Korento ry:ksi. Toimimme nyt aiempien endometrioosin ja adenomyoosin lisäksi myös PCOS:n ja vulvodynian potilasjärjestönä ja edustamme 900 000 gynekologisen sairauden tai oireyhtymän kanssa elävää naista Suomessa.

PCOS-viikon aikana Korento ry järjestää useita tapahtumia, joiden kautta voi saada tietoa PCOS:stä, vertaistukea toisilta PCOS:n kanssa eläviltä sekä eväitä omaan jaksamiseen. Tarjolla on mm. asiantuntijoiden kaikille avoimia yleisöluentoja, aluetapahtumia sekä vertaistukiryhmien tapaamisia. Teemaviikon tavoitteena on myös tehdä PCOS näkyväksi sosiaalisessa mediassa. PCOS:n tunnusväri on maailmanlaajuisesti turkoosi ja PCOS-viikko käynnistyykin Pukeudu turkoosiin -päivällä.

Korento ry tarjoaa median käyttöön teemaviikon aikana tarinoita, haastateltavia; kokemuspuhujia sekä asiantuntijoita.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


www.korento.fi


Jutta Laino-Tabell
toiminnanjohtaja
P. 050 3724453
jutta.laino@korento.fi


Tutustu myös Korento ry:n ilmaiseen mobiilisovellukseen: Moona Oirepäiväkirja, jolla pystyy seuraamaan kuukautiskiertoa sekä erityisesti kiertoon liittyviä oireita. Tämä mahdollistaa sen, että naiset voivat tulla tutuiksi oman kehonsa ja kiertonsa kanssa.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry
Näsilinnankatu 22 a 20, 4krs.
33210 Tampere

https://korento.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry

Intiimi vulvan alueen kipu vaikuttaa elämään kokonaisvaltaisesti3.11.2022 15:56:25 EET | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää 7.–13.11.2022 valtakunnallisen tietoisuuden lisäämiseen keskittyvän Vulvodyniaviikon. Vaikka vulvan alueen kivusta kärsiviä on Suomessa jopa 200 000, vulvodynia tunnetaan yhä huonosti. Teemaviikon aikana nostetaan esiin intiimiin kipuun liittyviä moninaisia vaikutuksia, kannustetaan hakeutumaan rohkeasti hoitoon ja puhumaan avoimesti gynekologisesta oireyhtymästä.

PCOS on muutakin kuin munasarjojen monirakkulaisuutta30.8.2022 14:29:23 EEST | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää vuoden 2022 kansallisen PCOS-viikon 5.-11.9.2022. Teemaviikon aikana lisäämme tietoisuutta munasarjojen monirakkulaoireyhtymä PCOS:stä ja rohkaisemme jokaista, jota oireyhtymä koskettaa, puhumaan asiasta avoimesti ja ilman häpeää. Teemaviikon aikana jaetaan tietoa oireyhtymästä ja sen oireista, jotta jokainen saisi tarvitsemaansa hoitoa. Teemaviikon aikana järjestetään useita erilaisia verkkotapahtumia.

Endometrioosin moninaiset vaikutukset näkyvät myös työelämässä15.3.2022 12:12:46 EET | Tiedote

Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää valtakunnallisen Endometrioosiviikon 21.-27.3.2022. Teemaviikon tavoitteena on rohkaista jokaista puhumaan avoimesti ja ilman häpeää gynekologisen sairauden ja sen oireiden kanssa elämisestä. Endometrioosi on yleinen sairaus, jonka kanssa elää noin 200 000 suomalaista. Yleisyydestään huolimatta sairauteen ja sen hoitoon liittyy kuitenkin monia haasteita ja diagnoosiviive on edelleen 6–9 vuotta. Sairaus voi vaikuttaa sen kanssa elävän arkeen monin eri tavoin ja myös työelämään liittyvät vaikutukset voivat olla suuria. Teemaviikon aikana jaetaan tietoa sairaudesta ja sen oireista, jotta jokainen osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja oireet saataisiin hallintaan mahdollisimman nopeasti. Teemaviikon aikana järjestetään useita, pääasiassa verkossa olevia tapahtumia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye