Budjettiesitys rankaisee yhteismetsiä
Yhteismetsien puunmyyntitulojen verotus halutaan kiristää 26 prosentista 30 prosenttiin. Muiden metsänomistusmuotojen verotusta korotetaan vähemmän, 28 prosentista 30 prosenttiin. Nykyinen kahden prosenttiyksikön veroetu on kannustanut yhteismetsien perustamiseen.
Nyt esitetty yhteismetsien veronkorotus pysäyttää uusien yhteismetsien syntymisen ja heikentää tulevaisuudessa teollisuuden puun saantia ja kilpailukykyä. Yhteismetsien perustaminen on tehokas keino hillitä tilojen pirstoutumista. Metsäpolitiikan tavoitteena on kääntää metsätilojen koko kasvuun.
Lisätietoja antaa:
Tomi Salo, metsä- ja ympäristöjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 045 875 8911
Suomi on maailman 6. suurin sellun, paperin ja kartongin tuottaja sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes 200 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan ja jopa 500 000 suomalaista on alan taloudellisen jalanjäljen piirissä. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Jaana Lindman
, viestintäpäällikkö, puh. 09 132 6635 tai 040 709 1920
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
_________________________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is the world's sixth-largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs almost 200,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society and up to 500,000 Finns are affected by the economic footprint of the forest-based sector.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Helena Aatinen, Communications Director, tel. +358 9 132 66 45 or mobile +358 40 548 6675
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Suomalaiset näkevät metsäteollisuuden hyvinvoinnin luojana10.9.2025 09:17:22 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
Riihestä kovia päätöksiä3.9.2025 08:29:52 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi päättyi odotetusti vähin yllätyksin, niukkuutta jaettiin. Orpon hallituksen talouspolitiikan suuri linja on oikea ja sen johdonmukaisessa noudattamisessa on tehty hyvää työtä. Muutama harha-askel polulla kuitenkin on. Jatkossa teollisuuden kilpailukyvystä ja metsien kasvua tukevista toimista on pidettävä entistä paremmin huolta, myös valtiontaloutta sopeutettaessa.
Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.
Metsäteollisuus suhtautuu EU:n ilmastotavoitteisiin toiveikkaan realistisesti2.7.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkaissut vuotta 2040 koskevat EU:n ilmastotavoitteet. Suomen metsäteollisuus suhtautuu kunnianhimoisiin tavoitteisiin toiveikkaan realistisesti. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme