DNA tutki: Teinit viestivät mieluummin älypuhelimen sovelluksilla kuin soittamalla
31.8.2016 10:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote
Kaikkein suosituin älypuhelimen sovellus teini-ikäisillä on kyselytutkimuksen perusteella viestipalvelu WhatsApp, jota käyttää päivittäin peräti 94 % teini-ikäisistä. Youtube-videoita katsoo älypuhelimen sovelluksella päivittäin enemmän kuin neljä viidestä. Instagramia käyttää päivittäin yli puolet 13–16-vuotiaista, ja suosittu on myös uudempi Snapchat, jota käyttää kyselyn perusteella päivittäin jo lähes puolet teineistä. Koko väestön ykkössuosikki Facebook on teini-ikäisten käyttötiheydessä vasta näiden takana (39 % päivittäisiä käyttäjiä).
Puhelin koko ajan päällä kahdella teinillä kolmesta
Älypuhelin on vanhempien arvion mukaan jatkuvasti päällä 62 prosentilla 13–16-vuotiaista teineistä, myös koulutuntien aikana. Alle 12-vuotiaiden kohdalla näin on vain 17 prosentilla lapsista. Lähes puolet lasten vanhemmista uskoo, että heidän oma esimerkkinsä ohjaa lasta puhelimen käytössä.
Sosiaalisen median palveluiden ikärajoihin monet vanhemmat suhtautuvat väljästi. Esimerkiksi WhatsApp-viestipalvelun virallinen ikäraja on 16 vuotta, mutta sitä käyttää vanhempien vastausten mukaan valtaosa lapsista. Instagramin ikäraja on 13 vuotta, mutta senkin käyttäjiä on hyvin runsaasti jo alle 12-vuotiaissa lapsissa.
Yksi keskeisimmistä puhelimen käyttötarkoituksista kaiken ikäisille lapsille on yhteydenpito perheen kesken. Alle 12-vuotiaiden vanhemmat uskovat lapsensa käyttävän puhelintaan eniten juuri tähän tarkoitukseen. Teini-ikäisten keskuudessa yhteydenpito kavereihin sekä pikaviestien lähettäminen nousevat käyttöuseudessa perheen sisäisen yhteydenpidon edelle, mutta heistäkin yli 90 % on päivittäin yhteydessä perheenjäseniinsä puhelimen eri viestintämahdollisuuksia käyttäen.
Sosiaalisen median sovellusten käyttö kasvaa hyvin nopeasti lapsen iän myötä. Esimerkiksi Instagramia käyttää päivittäin vain kahdeksan prosenttia 8–9-vuotiaista, 10–11-vuotiailla päivittäisten käyttäjien osuus on 30 % ja 14–16-vuotiaista heitä on jo yli puolet.
Puhumiseen puhelinta käyttää kaksi kolmasosaa
”Puhuminen ei tutkimuksemme mukaan ole teini-ikäisille enää puhelimen pääasiallinen käyttötarkoitus. Teinit hyödyntävät älypuhelimen erilaisia viestisovelluksia yhteydenpitoon aktiivisesti ja monipuolisesti”, kertoo DNA:n tutkimustoiminnasta vastaava osastopäällikkö Niina Hagman.
DNA:n Koululaistutkimuksen vanhimmasta ikäryhmästä eli tänä vuonna 14–16 vuotta täyttävistä nuorista vain kaksi kolmasosaa käyttää vanhempien arvion mukaan puhelinta päivittäin puhumiseen. Puhumisen on pitkälti korvannut pikaviestien ja kuva- tai videoviestien lähettäminen. Nettisurffaamista puhelimellaan harrastaa päivittäin yhdeksän kymmenestä teinistä.
Teinien some-käyttö eroaa aikuisista merkittävästi
Vertailukohta teinien some-käyttöön löytyy DNA:n aiemmin tänä vuonna toteuttamasta 15–74-vuotiaiden some-käyttöä selvittäneestä some-barometrista. Sen mukaan esimerkiksi Instagramia käyttää päivittäin vain 14 % yli 15-vuotiaista ja Snapchatia vaivaiset 6 %. Aikuisten some-käytössä korostuu Facebook, jota 58 % heistä käyttää useammin kuin kerran päivässä.
DNA:n Koululaistutkimus toteutettiin online-kyselynä DNA:n asiakaspaneelissa. Kyselyyn vastasi yli tuhat vanhempaa tai lapsen huoltajaa, joten tutkimus kertoo heidän käsityksestään lapsen puhelimenkäytöstä.
TEINIEN SOME-KÄYTTÖ ÄLYPUHELIMELLA (13–16-VUOTIAAT) / päivittäisiä käyttäjiä
Instagram 52 %
Snapchat 47 %
Facebook 39 %
Twitter 10 %
Periscope 3 %
Pinterest 2 %
Tumblr 1 %
Muut sovellukset älypuhelimessa / päivittäisiä käyttäjiä:
WhatsApp 94 %
YouTube 85 %
Spotify 46 %
Facebook Messenger 22 %
LIITE: DNA:n Koululaistutkimus 2016 – Teinien puhelimet
Lue myös: DNA:n tiedote 9.8.2016 - DNA:n koululaistutkimus 2016: Suurimmalla osalla 8-vuotiaista lapsista on jo älypuhelin
www.dna.fi/dna-oy/lehdistotiedotteet?relativeUrl=lehdistotiedotteet&id=886
Lisätietoja medialle:
osastopäällikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA Oy, puh. 044 044 2251, niina.hagman@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2015 oli 828,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 73,1 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, @DNA_Business ja @DNA_Palvelu sekä Facebookissa.
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2015 oli 828,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 73,1 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, @DNA_Business sekä @DNA_Palvelu ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA tarjoaa Firebasen puhelinnumeron vahvistuspalvelun asiakkailleen ensimmäisenä Pohjoismaissa2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA tarjoaa asiakkailleen Googlen Firebasen puhelinnumeron vahvistuspalvelua ensimmäisenä operaattorina Pohjoismaissa. Firebase Phone Number Verification (PNV) eli puhelinnumeron vahvistuspalvelu varmentaa puhelinliittymän käyttäjän puhelinnumeron suoraan operaattorilta. Palvelu toimii aluksi vain Android-älypuhelimissa, ja se on käytettävissä keväästä 2026 alkaen.
DNA offers Firebase Phone Number Verification to its customers as the first operator in the Nordics2.4.2026 09:00:00 EEST | Press release
DNA is the first operator in the Nordic countries to offer its customers Google Firebase’s Phone Number Verification service. Firebase Phone Number Verification (PNV) confirms a mobile subscription user’s phone number directly with the operator. The service will initially work only on Android smartphones and will be available starting in spring 2026.
DNA:n maaliskuun 2026 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Samsungin keskihintainen Galaxy A56 5G nousi DNA:n kuluttaja-asiakkaiden maaliskuun myydyimmäksi puhelimeksi selkeällä erolla seuraaviin malleihin. Apple jatkoi puolestaan yritysasiakkaiden suosituimpana valmistajana, ja iPhone 16 5G sijoittui listan ykköspaikalle. Käytettyjen puhelinten myynnissä Applen mallit pitivät niin ikään asemansa, mutta Samsung Galaxy S24 Ultra 5G nousi kuukauden yllättäjäksi. Maaliskuun ostetuin älykello oli Apple Watch Series 11 (GPS). Tietokoneissa ensimmäisen kvartaalin myydyin malli oli Acer Aspire Lite 14.
Tuulivoimaa Pohjois-Pohjanmaalta, tietoturvallisempia liittymiä ja Digitaitojen pelikortit tavoittivat 60 000 nuorta – Tältä näytti DNA:n vastuullisuustyö vuonna 202531.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA eteni vuonna 2025 vastuullisuusohjelmansa kaikilla viidellä osa-alueella: Inhimillinen ja omanlainen työpaikka, Datansiirtoa planeettamme rajoissa, Digitaalisesti yhdenvertainen ja hyvinvoiva Suomi, Turvallisen datankäytön varmistaja sekä Mutkaton ja kestävä kumppani.
Wind power from Northern Ostrobothnia, more secure subscriptions and Digital Skills Playing Cards reached 60,000 young people – This is what DNA’s sustainability work looked like in 202531.3.2026 09:00:00 EEST | Press release
In 2025, DNA made progress across all five focus areas of its sustainability programme: Humane and one-of-a-kind workplace, Moving data within planetary boundaries, a Digitally equal and wellbeing Finland, Ensuring secure data use, and a Straightforward and sustainable partner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
