Luonnonvarakeskus

Glyfosaatin ympäristöriskejä selvitetään uudessa tutkimuksessa

Jaa
Luonnonvarakeskus (Luke), Turun yliopisto ja Suomen ympäristökeskus selvittävät glyfosaatin ympäristövaikutuksia ja niiden vähentämistä uudessa tutkimuksessa.

Suomessa glyfosaatti kattaa noin puolet maataloudessa käytettävien kasvinsuojeluaineiden kokonaismäärästä. Sitä käytetään rikkakasvien torjuntaan myös metsätaimitarhojen reuna-alueilla. Keväällä 2016 alkanut hanke on jatkoa tutkimukselle, jossa selvitettiin glyfosaatin ja sen hajoamistuote AMPAn sitoutumista maahan, niiden hajoamisnopeutta sekä kulkeutumista valumavesien mukana.

Maasta löytyneet jäämät (1.04–2.70 kg/ha) olivat aikaisemmassa kenttäkokeessa suuria verrattuna vuosittain ruiskutettuihin glyfosaattimääriin (1,1–2,0 kg/ha).

- Nyt Luken ja SYKEn tutkijat ottavat maanäytteitä viljelijöiden pelloilla ja vertaavat niistä mitattuja glyfosaatti ja AMPA-määriä aikaisempiin koetuloksiin, selvittää Jaana Uusi-Kämppä Lukesta.

- Kenttämittausten ja tietokonemallien avulla voidaan arvioida, paljonko näiltä pelloilta eri olosuhteissa kulkeutuu glyfosaattia ja AMPAa vesistöihin, kertoo Katri Siimes SYKEstä.

Turun yliopistossa tutkitaan glyfosaatin vaikutuksia esimerkiksi viljelykasveihin, kasvien taudinaiheuttajiin, kasvinsyöjiin ja maaperän mikrobeihin, jotka eivät ole ruiskutusten kohteina.

Turun yliopiston Ruissalon kasvitieteellisellä puutarhalla sijaitsevalla alueella on koeruutuja, joista puolet on saanut glyfosaattikäsittelyn kolmen vuoden ajan ja puolet on käsittelemättömiä. Ruuduilla on kesällä 2016 kasvatettu kauraa, perunaa, rypsiä ja härkäpapua. Kasvien kasvua ja lisääntymistä seurataan kasvukauden ajan. Lisäksi maaperästä sekä kasveista kerätään näytteitä glyfosaattimäärityksiä varten.

- Glyfosaatin mahdollisia vaikutuksia siementen itämiseen ja taimivaiheen kasvuun tutkitaan kasvihuoneessa toteutettavilla kokeilla, joissa käytetään kasvualustana kontrollimaaperän lisäksi puhtaalla glyfosaatilla tai glyfosaattivalmisteella käsiteltyä maaperää”, kertoo dosentti Marjo Helander Turun yliopistosta.

Glyfosaatille on korvaajia

Glyfosaatin käyttöä juolavehnän torjunnassa voi vähentää korvaavilla toimilla. Näitä ovat muut kemialliset valmisteet, mekaaninen ja fysikaalinen torjunta sekä viljelytekniset toimet.

- Paras tulos saadaan yhdistämällä eri menetelmiä monipuoliseen viljelykiertoon, toteaa Heikki Jalli Lukesta.

Glyfosaatin uudelleen hyväksymisen ehtoja on käsitelty EU:n toimielimissä koko alkuvuoden ajan. Heinäkuussa glyfosaatin käytön ehtoja tarkennettiin siten, että markkinoilla olevat glyfosaattivalmisteet eivät saa sisältää POEA-apuainetta, jonka epäillään olevan glyfosaattia haitallisempi aine. Glyfosaattivalmisteiden käyttöön tulee kiinnittää huomiota herkillä alueilla, erityisesti viljelemättömillä ja julkisilla alueilla sekä leikkipuistoissa.

- Lisäksi glyfosaattivalmisteiden käyttöä ennen puintia suositellaan rajoitettavaksi, kertoo ylitarkastaja Sari Autio Tukesista.

Glyfosaattia käytetään maataloudessa, koska se on tehokas, varmatoiminen ja edullinen valmiste muuten hankalasti torjuttavien ja satoa merkittävästi verottavien kestorikkakasvien torjunnassa. Suomessa glyfosaattia käytetään eniten viljantuotannossa juolavehnän torjuntaan syksyllä ja keväällä ennen suorakylvöä sänkeen sekä nurmen uusimisessa.

- Monet viljelysopimukset Suomessa ovat esimerkiksi jo useiden vuosien ajan kieltäneet glyfosaatin käytön kasvavaan kasvustoon ennen puintia, sanoo Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitosta.

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Turun yliopisto järjestävät hankkeen Glyfosaatin ympäristövaikutukset ja niiden vähentäminen -aloitusseminaarin Ruissalon kasvitieteellisellä puutarhalla 1.9.2016. Seminaarissa käsitellään glyfosaatin käyttöä maataloudessa, taimitarhoilla ja kaupunkiympäristössä sekä ympäristövaikutuksia ja mahdollisuuksia käytön vähentämiseksi.




Yhteyshenkilöt

Jaana Uusi-Kämppä, hankkeen vastuullinen johtaja, p. 029 532 6622, jaana.uusi-kamppa@luke.fi

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye