Autoklinikka laajentaa Savonlinnaan ja ostaa palkitun Kolarityö Dillström Oy:n

Suomen suurimmaksi yksityiseksi vauriokorjaamoketjuksi viidessä vuodessa kasvanut Autoklinikka-yhtiöt toteuttaa strategiaansa kasvaa koko alan johtavaksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Yhtiö on laajentunut myös yritysostojen kautta, joita se on tehnyt nyt yksitoista. Itä-Savon alueella toimivan Kolarityö Dillström Oy:n osto on Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskalan mukaan luonnollinen askel yhtiön kasvusuunnitelmassa: ”Dillströmin veljesten kolarikorjaamolla ja maalaamolla on alallamme erinomainen maine ja se on tunnettu hyvästä laadusta ja osaamisesta. Ostolla varmistamme tämän perinteikkään ja arvostetun perheyhtiön toiminnan jatkumisen myös pitkälle tulevaisuuteen”.
Vuonna 1954 Rantasalmen Parkunmäkeen alun perin perustetun ja Savonlinnaan vuonna 1993 muuttaneen kolarikorjaamon ja automaalaamon vuotuinen liikevaihto on noin miljoona euroa ja työntekijöitä on 7. Savonlinnan Seudun Yrittäjät ry palkitsi Kolarityö Dillströmin elokuun lopulla Vuoden yritys 2016 -tittelillä, mikä on konkreettinen osoitus toisen sukupolven yrittäjien nauttimasta arvostuksesta.
”Olemme pystyneet jo 40 vuotta ylläpitämään sitä palvelualttiutta ja korjaustaitoa, minkä isämme 50-luvulla aloitti. Ikä on tehnyt kuitenkin tehtävänsä ja lähivuosina meidän olisi joka tapauksessa päätettävä jatkostamme. Koska osaavan henkilökunnan ja erinomaiset asiakkaat omaavan kannattavan yrityksen lopettaminen ei olisi millään muotoa järkevää ja omasta perheestä ei jatkajaa löytynyt, on Autoklinikka maamme paras vaihtoehto yrityksemme tarinan jatkajaksi. Jäämme sitä paitsi Joukon kanssa pitämään porukoistamme huolta ja jatkamme Autoklinikka Savonlinnan työnjohtajina eläkepäiviimme saakka”, iloitsee Kolarityö Dillström Oy:n toimitusjohtaja Vesa Dillström myytyään veljensä Jouko Dillströmin kanssa yrityksensä Autoklinikka-yhtiöt Oy:lle.
Savonlinnan yrittäjäyhdistys perusteli Kolarityö Dillströmin valintaa Vuoden yrittäjäksi perheyhtiön pitkällä historialla, erinomaisella tuloskunnolla ja vakiintuneella paikalla savonlinnalaisessa yrittäjäkentässä. Tällaisen yrityksen myynti on Vesa Dillströmin mukaan osoitus vastuullisesta liiketoiminnasta.
”Nyt on paras hetki tehdä pitkän tähtäimen päätöksiä. Turvaamme paitsi toimipaikan jatkuvuuden ja nykyisten työpaikkojen säilymisen, uskomme Autoklinikan panostuksen osaamisen kehittämiseen varmistavan myös nuorten seppien ja maalareiden mielenkiinnon perinteistä, mutta yhä teknisemmäksi muuttuvaa alaa kohtaan”, jatkaa Jouko Dillström.
Autoklinikka panostaa korjaus- ja maalausosaamisen ohella myös asiakaspalvelunsa ja -viestintänsä korkeaan tasoon. Palvelu perustuu kaikissa toimipisteissä asiakasymmärrykseen ja siihen, että itse korjauksen lisäksi huolehditaan myös siitä, että asiakkaat tietävät mitä, miksi ja milloin autolle korjaustoimenpiteitä tehdään.
Autoklinikka on ylläpitänyt yli 20 %:n vuotuista kannattavaa kasvuaan hallituin yritysostoin, joita on viidessä vuodessa tehty jo yksitoista. ”Kansainvälisesti katsottuna Suomi on vauriokorjaamisalan pirstaleisesta markkinarakenteesta johtuen vielä alhaisella kehitysasteella. Noin 200 merkkikorjaamon lisäksi markkinoilla toimii yli 500 yksityistä korjaamoyrittäjää. Osaamisvaatimusten kasvu ja vakuutusyhtiöiden pyrkimys kirjavan kumppaniverkoston harventamiseen ohjaavat kuitenkin alan keskittymistä”, taustoittaa Puskala ja lisää, että Autoklinikka tulee olemaan tämän keskittymisen ytimessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Patrik Puskala, toimitusjohtaja, Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: 050 5944085, email: patrik.puskala@autoklinikka.fi
Vesa Dillström, Autoklinikka Savonlinna (1.9. lähtien)
Puh: 040 589 6320, email: vesa.dillstrom@autoklinikka.fi
www.autoklinikka.fi
Samuel Sorainen, viestintä
Wolfcom Oy
Puh: +358 400 579 653 ja samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Autoklinikka-yhtiöt Oy on autojen vauriokorjaamiseen erikoistunut, kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä monimerkkikorjaamoketju, jonka Autoklinikka-korjaamot palvelevat asiakkaitaan pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Raisiossa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Oulussa, Turussa, Porvoossa, Lahdessa ja nyt myös Savonlinnassa. Autoklinkka Partner -franchishing-verkosto kattaa myös Pieksämäen, Varkauden, Kuopion ja Joensuun. Aidot Autoklinikka-korjaamot korjaavat vuodessa yli 14 000 kolaroitua tai kolhittua autoa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 18 MEUR ja henkilöstömäärä 140. Autoklinikan kasvustrategiaan kuuluu olla paitsi kotimaisen autokorjaamoalan ja -käytäntöjen suunnannäyttäjä, nousta Suomen johtavaksi vauriokorjaamoketjuksi ja alan halutuimmaksi kumppaniksi. Yhtiön palveluita käyttävät vakuutusyhtiöiden ja kuluttaja-asiakkaiden lisäksi myös Suomen suurimmat yritys- ja rahoitusyhtiöasiakkaat. Autoklinikka-yhtiöt Oy on osa ruotsalaista Werksta-vauriokorjaamoketjua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viron kesä tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja tapahtumia jokaiseen makuun2.7.2025 10:38:30 EEST | Tiedote
Suomalaisten suosituimman matkakohteen Viron alkanut kesä on täynnä elämyksiä: taidetta, suloisia maatilan eläimiä, keskiajan tunnelmaa, merenkulun juhlia, urheilua, herkullisia ruokafestivaaleja sekä musiikkia laidasta laitaan – kansantanssista hevimetalliin ja elektroniseen musiikkiin.
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme