Yhteismetsien verotuksen korotus olisi vakava isku metsäsektorille
Pohjois-Suomen yhteismetsät ry:n, Eteläisen-Suomen yhteismetsät ry:n,
MTK:n, Metsäkeskusten, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja Suomen Sahat ry:n yhteinen tiedote
Yhteismetsien verotuksen korotus olisi vakava isku metsäsektorille
Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä yhteismetsien verotusta esitetään kiristettäväksi 26 prosentista 30 prosenttiin. Esitys on jyrkässä ristiriidassa valtion metsäpoliittisten tavoitteiden kanssa. Yhteismetsien verotuksen kiristämisestä pitää luopua ja yhteismetsien yhteisöverokohtelu säilyttää , jotta hallitusohjelman tavoitteet metsien omistusrakenteen parantamiseksi saavutetaan.
Yhteismetsäomistuksen lisääminen nimettiin hallitusohjelmassa yhdeksi tärkeimmistä keinoista parantaa metsien omistusrakennetta. Yhteismetsillä ennaltaehkäistään metsätilojen pirstominen myös sukupolvenvaihdostilanteessa. Metsäomistajien ikärakenteesta johtuen sukupolvenvaihdokset ovat voimakkaassa kasvussa seuraavan vuosikymmenen aikana.
Metsäpoliittisia tavoitteita ei tulla saavuttamaan yhteismetsien osalta jos nykyistä verotusasemaa ei säilytetä. Tarvitaan riittävä kannustin, jotta yksityiset metsänomistajat olisivat valmiita luopumaan suorasta omistuksesta ja liittämään metsätilansa yhteismetsään.
Yhteismetsien h akkuumahdollisuudet ovat selvästi korkeammalla tasolla verrattuna tavanomaisiin yksityismetsiin. Yhteismetsien tasainen ja suunnitelmallinen puunmyynti on osaltaan tasoittanut puumarkkinoiden heilahteluja ja edesauttanut saha- ja paperiteollisuuden puunhankintaa ja työpaikkojen säilymistä Suomessa.
Aktiivisen edistämistyön myötä kiinnostus yhteismetsiä kohtaan on virinnyt nopeasti. Moni metsätaloutta passiivisesti harjoittanut metsätila on saatu tehokkaan metsätalouden piiriin liittämällä se yhteismetsään. Vuoden 2002 jälkeen on perustettu 58 uuttaa yhteismetsää ja lukuisia on parhaillaan vireillä. Yhteismetsien pinta-alan on arvioitu nousevan nykyisestä yli 500 000 hehtaarista noin 800 000 hehtaariin seuraavan 10 vuoden aikana. Verotuksen kiristäminen tulisi pysäyttämään tämän kehityksen.
Yhteismetsien verotuksen korotus toisi valtiolle lisää suoria verotuloja vain vähän. Veronkiristyksellä olisi lopulta valtion taloutta heikentävä vaikutus, sillä metsien käyttöasteen noususta ja puunjalostuksesta kertyvä verotulojen kasvu jäisi saavuttamatta.
Yhteismetsien verokohtelu metsätalouden liiketoimintaa harjoittavina yksikköinä on säilytettävä. Muita yhtä tehokkaita keinoja ei ole tällä hetkellä käytettävissä tilakoon kasvattamiseksi ja metsien käytön tehostamiseksi.
Pohjois-Suomen yhteismetsät ry, Eteläisen-Suomen yhteismetsät ry, MTK, Metsäteollisuus ry, Metsäkeskukset, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja Suomen Sahat ry lähettivät aiheesta päättäjille yhteisen avoimen kirjeen 7.9.2011.
Lisätietoja:
Eteläisen-Suomen yhteismetsät ry: sihteeri Juha Simola puh. 040 8211 403
Pohjois-Suomen yhteismetsät ry: sihteeri Jarmo Korhonen puh. 040 514 6058
MTK ry: kehittämisasiantuntija Lasse Lahtinen puh. 040 170 6822
Metsäkeskukset: metsänhoitaja Jukka Matilainen puh. 0400 497 574
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio: asiantuntija Pirjo Havia 020 772 9036
Suomen Sahat ry: toimitusjohtaja Kai Merivuori puh. 020 779 0961
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote
Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Hallitus ottaa vastuuta huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta24.4.2025 11:24:15 EEST | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallitus sai valtion tulevien vuosien taloutta linjaavan kehysriihensä valmiiksi keskiviikkoiltana. Hallitus on lupaustensa mukaisesti keventämässä elinkeinotoiminnan kasvua rajoittavaa normitaakkaa. MTK pitää tärkeänä, että hallitus nosti riihessään keskeiseen osaan myös Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan.
MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote
Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.
MTK:n Säätiö myöntää 10 000 euron ympäristöpalkinnon – ehdota saajaa15.4.2025 13:42:08 EEST | Tiedote
MTK:n Säätiö juhlistaa satavuotista historiaansa myöntämällä 10 000 euron ympäristöpalkinnon henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt maa- ja metsätalousmaan kunnon ja tuottavuuden parantamista. Esityksiä palkinnonsaajiksi otetaan vastaan 9. toukokuuta 2025 saakka.
Juha Marttila ei hae syksyllä jatkoa MTK:n puheenjohtajana9.4.2025 17:13:34 EEST | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja vaihtuu vuodenvaihteessa. Järjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Marttila ei asetu enää ehdolle tehtävään. Marttila kertoi päätöksestään järjestön valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme