Finnvera Oyj

Yritysten käsitykset rahoituksen saatavuudesta heikolla tasolla – kannattaviin hankkeisiin rahoitusta tarjolla hyvin

Jaa
Kasvuhakuisten pk-yritysten määrä on lisääntynyt viime keväästä ja voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten määrä on jo finanssikriisiä edeltävällä tasolla. Rahoituksen hakeminen kuitenkin takkuaa. Tiedot ilmenevät tuoreesta Pk-barometrista.
Kuva: Finnvera
Kuva: Finnvera

Jo keväällä näkynyt positiivinen kehityssuunta on jatkunut, sillä pk-yritysten suhdanneodotukset lähitulevaisuudelle ovat huomattavasti aiempaa positiivisemmat. Suunta näkyy myös kasvuhalukkuudessa, sillä nyt jo 11 prosenttia yrityksistä ilmoittaa olevansa voimakkaasti kasvuhakuinen ja 39 prosenttia tavoittelee kasvua mahdollisuuksiensa mukaan.

Kansainvälistyminen nähdään keskeisenä kasvun väylänä. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on jo lukumääräisesti saman verran kuin ennen finanssikriisiä.

Ulkopuolisen rahoituksen saatavuudessa ei ole tapahtunut muutosta ja hieman aiempaa useammat pk-yritykset suunnittelevat hakevansa rahoitusta seuraavan vuoden aikana. Toisaalta joka kymmenes vastanneista kertoi, että heillä olisi ollut viimeisten 12 kuukauden aikana tarvetta rahoitukselle, mutta eivät ole hakeneet sitä. Myöskään kansainvälistymisrahoituksen hakuinto ei ole noussut samassa suhteessa kasvuhakuisuuden lisääntymisen kanssa.

– Rahoitusta hakeneista noin 80 prosenttia kertoo, ettei rahoituksen ehdoilla tai saatavuudella ollut negatiivista vaikutusta hankkeiden toteutukseen. Kun peräti joka kymmenes jättää rahoituksen hakematta olettaen nimenomaan saatavuuden huonoksi, on meidän entistä selkeämmin tuotava pk-yrityskenttään viestiä siitä, että kannattaviin hankkeisiin rahoitusta kyllä löytyy, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi.

Positiivista signaalia rahoitusmarkkinoiden toimivuudesta kertoo kuitenkin se, että 46 prosenttia niistä yrityksistä, jotka eivät tarpeestaan huolimatta rahoitusta hakeneet, ilmoittavat hankkeensa joka tapauksessa toteutuneen suunnitelmien mukaisena.

Vienti- ja investointiodotukset kasvussa

Pk-yritysbarometriin vastanneiden odotukset viennin suhteen ovat myös positiiviset ja viennin odotetaan kasvavan voimakkaasti kaikilla toimialoilla. Rahoitusta haetaan nyt hieman aiempaa enemmän investointeihin ja käyttöpääomaa hakevien määrä on laskenut.

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö tekevät Pk-yritysbarometrin yhteistyössä kaksi kertaa vuodessa. Tavoitteena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä. Syksyn 2016 barometri perustuu yli 6 000 pk-yrityksen vastauksiin.

Yhteyshenkilöt

liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi, puh. 029 460 2888
tiedottaja Jonna Myllykangas, puh. 029 460 2740

Kuvat

Kuva: Finnvera
Kuva: Finnvera
Lataa
Katja Keitaanniemi
Katja Keitaanniemi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnvera Oyj
Finnvera Oyj
Porkkalankatu 1
00180 HELSINKI

029 460 11http://www.finnvera.fi

Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj

Finnveran Juha Ketola Pk-yritysbarometrin tuloksista: ”Puskurien vahvistamisen sijaan investointeja - Yhä suurempi joukko yrityksistä on velattomia"11.9.2025 09:09:25 EEST | Tiedote

Pk-yritysten suhdannepohja lienee takanapäin, mutta yritysten rahoituksen saatavuudessa on edelleen haasteita. Syksyn Pk-yritysbarometrissa 43 prosenttia rahoitusta tarvinneista yrityksistä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Toisaalta syksyn barometri osoittaa, että yrityksillä on tilaisuus käynnistää investointeja. Yritysten taloudellinen tilanne ei ole enää heikentynyt ja käyttöpääoman tarve on jopa alentunut. Koko vastaajajoukossa rahoituksen saatavuushaasteita on vain 15 prosentilla, huomauttaa Finnveran pk- ja midcap-yritysten liiketoimintajohtaja Juha Ketola.

Finnveran Itä-Suomen aluekatsaus 1–6/2025: Keski-Suomessa investoinnit hiipuivat, Pohjois-Savossa EU-rahoitus vauhditti kasvua, Pohjois-Karjalassa investointien arvo nousi, Etelä-Savossa rahoitus lähes kaksinkertaistui9.9.2025 09:19:07 EEST | Tiedote

Finnveran myöntämä rahoitus Itä-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi alkuvuonna 2025 noin viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna. Investointien määrä nousi 45 prosenttia, ja erityisesti Etelä-Savo ja Pohjois-Savo erottuivat vahvalla kasvulla. Keski-Suomessa investointien määrä sen sijaan laski, vaikka rahoitusta myönnettiin enemmän kuin vuotta aiemmin. Pohjois-Karjalassa investointien arvo nousi selvästi, mutta InvestEU-rahoituksen käyttö jäi vaatimattomaksi. Itä-Suomen alueen investoinnit kohdistuivat erityisesti teollisuuteen sekä liike-elämän palveluihin.

Lounais-Suomen aluekatsaus 1–6/2025: Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, mutta investointien osuus rahoituksesta jäi matalaksi4.9.2025 09:15:00 EEST | Tiedote

Finnveran myöntämä rahoitus sekä Satakunnan että Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi tammi−kesäkuussa 2025, ja rahoitetuista toimialoista ykkösenä oli tuttuun tapaan teollisuus. Finnveran ja muiden rahoittajien yhdessä rahoittamissa hankkeissa investointien osuus laski Varsinais-Suomessa. Satakunnassa investointien osuus hieman nousi, mutta taso oli edelleen varsin alhainen. Rahoitettujen yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten määrässä maakuntien kehitys kulki alkuvuonna vastakkaisiin suuntiin. Varsinais-Suomessa rahoitetut omistajanvaihdokset kasvoivat selvästi, kun taas Satakunnassa omistajanvaihdosten määrä ja rahoitus putosivat ennätysmäisen alas.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye