Anoreksiasta kertova näytelmä voitti Terveyttä taiteesta -palkinnon
Irti minusta -näytelmä käsittelee lapsen vakavaa syömishäiriötä ja sen myötä koko perhettä koskettavaa psyykkistä sairautta. Anoreksia kuihduttaa sairastuneen ja saa myös vanhemmat ja sisarukset voimaan pahoin. Psykiatrisina sairauksina syömishäiriöt vaativat monen erikoisalan ja ammattilaisen ponnisteluja ja usein vuosien hoitoa. Sairauden havaitseminen on vaikeaa, ja monesti asiaan havahdutaan vasta, kun nuori on jo pitkällä nälkiintymisessä. Yhteiskunnan arvomaailma ja media lietsovat ulkonäköpaineita ja laihuuden ihannetta monin tavoin.
Irti minusta -työryhmään kuuluvat näytelmäkirjailija Virpi Haatainen, näyttelijä ja musiikintekijä Katriina Honkanen sekä näyttelijät Elina Hietala ja Elina Reinikka. Näytelmän on ohjannut Heini Tola.
– Irti minusta -työryhmä on tarttunut ajankohtaiseen ja kipeään aiheeseen. Jo ekaluokkalaiset saattavat laihduttaa, ja ongelma on yhä yleisempi. Varhainen puuttuminen ja tieto syömishäiriöiden vakavuudesta ja vaikutuksista ovat keinoja estää uusia sairastumisia, sanoo palkinnonsaajan valinnut arkkiatri Risto Pelkonen.
– Anorektikon mukana sairastaa koko perhe. Syömishäiriöisten ja heidän läheistensä pitäisi saada äänensä kuuluville. Liian moni häpeää sairauttaan ja potee sitä yksin. Kyseessä on iso kulttuuriin, aikaamme ja koko yhteiskunnan tilaan liittyvä ongelma.
Virpi Haatainen iloitsee palkinnosta koko työryhmämme puolesta. – Toivon, että palkinnon myötä kykenemme lisäämään tietoisuutta syömishäiriöistä, jotka ikävä kyllä tuntuvat ajassamme vain lisääntyvän, hän sanoo.
Irti minusta -näytelmää on esitetty Teatteri Avoimien Ovien näyttämöllä ja Tampereen teatterikesässä vuonna 2011. Haatainen työryhmineen haluaisi viedä näytelmän kouluihin myös muualla maassa, sillä syömishäiriöisten määrä kasvaa koko ajan. Terveyttä taiteesta -palkintoon kuuluva 5000 euron apuraha antaa nyt näytelmälle alkuvauhdin tälle kiertueelle.
Kunniamaininnat Jorvin sairaalalle ja maahanmuuttajien runoryhmien vetäjälle
Terveysmessuilla jaettiin myös kaksi Terveyttä taiteesta -kunniamainintaa.
Toisen kunniamaininnan sai espoolainen Jorvin sairaalan terveyttä kulttuurista -työryhmä taidenäyttelytoiminnastaan. Jorvin sairaalan tuloaulan vaihtuvat taidenäyttelyt ovat potilaiden, vierailijoiden ja sairaalan henkilökunnan ilona ja mielenkiinnon kohteena. Näyttelyistä on kertynyt Jorvin sairaalan artoteekkiin yli 300 teoksen taidekokoelma. Teoksia on pantu esille käytävätiloihin ja potilashuoneisiin, missä ne elävöittävät yleisilmettä ja tuovat iloa sairaudesta toipuville. Jorvista on muodostunut tärkeä paikka myös taiteilijoille omien töiden esittelyyn.
Toisen kunniamaininnan sai egyptiläissyntyinen, Suomessa jo 30 vuotta asunut Salah El Agoz, joka on ansioitunut arabiankielisten runoryhmien vetäjänä Kulttuurikeskus Caisassa. Salah El Agoz on tehnyt yhteistyötä mm. Suomen Mielenterveysseuran kanssa ohjaamalla maahanmuuttajien kotoutumista tukevia runoverstaita. Maahanmuuttajien saaminen mukaan ryhmätoimintaan oli aiemmin vaikeaa, mutta taitavan ja työhönsä sitoutuneen vetäjän ansiosta runoryhmät saatiin elämään. Runojen kirjoittaminen ja lukeminen omalla äidinkielellä on hyvää lääkettä juurettomuuden, ulkopuolisuuden ja koti-ikävän tunteisiin. Salah El Agoz on saanut teatterikoulutuksen Egyptissä ja opettanut sen jälkeen draamaa ja runoutta. Suomessa hän on toiminut pääasiassa tulkkina ja arabiankielen opettajana.
Terveyttä taiteesta -tunnustus jaetaan vuosittain
Terveyttä taiteesta -palkinto on Suomen Messusäätiön perustama 5000 euron arvoinen palkinto, jolla halutaan nostaa esiin taiteen merkitys ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. ¬ Palkinto jaetaan vuosittain Terveysmessujen yhteydessä.
Terveyttä taiteesta -palkintoa haetaan aina tunnustuksena toiselle henkilölle tai taholle. Palkintoa voi esittää tunnustukseksi taideterapeuteille, taideterapian kehittäjille, taiteen terveysvaikutusten tutkijoille, taiteilijoille ja sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan parissa työskenteleville henkilöille, jotka hyödyntävät taidetta työssään. Palkintoa voi hakea tunnustuksena myös kenelle tahansa muulle, jonka katsoo innostaneen muita taiteen nauttimiseen ja rakentaneen siten siltaa taiteen ja terveyden välille.
Valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota toiminnan vaikuttavuuteen. Palkinnonsaajalla tulee olla konkreettista näyttöä jo toteutuneesta tai käynnissä olevasta hankkeesta tai toiminnasta.
Lisätietoja
Suomen Messut, tiedottaja Tarja Gordienko, p. 050 5847 262, tarja.gordienko@finnexpo.fi näyttelyryhmäpäällikkö Reija Könönen, p. 050 560 4614, reija.kononen@finnexpo.fi , www.terveysmessut.fi
Palkinnonsaajien yhteystiedot
Näytelmäkirjailija Virpi Haatainen, p. 0400 422 228, virpi.haatainen@gmail.com
Jorvin terveyttä kulttuurista -työryhmä, Taina Hakala, p. 09 471 83231, taina.hakala@hus.fi
Salah El Agoz, p. 044 533 1382
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Habitaren valinnat 2025 – paras osasto, tuote ja kiinnostava ilmiö11.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren valinnat 2025 tehtiin tapahtuman avajaispäivänä kolmessa kategoriassa. Tapahtuman parhaan tuotteen, osaston ja kiinnostavan ilmiön valitsivat KOKO3:n luova johtaja ja perustaja Jukka Halminen, sisustustoimittaja ja Bo Living -lehden toimituspäällikkö Piia Kalliomäki sekä Marimekon kodintuotteiden ja kuviosuunnittelun muotoilujohtaja Minna Kemell-Kutvonen. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja10.9.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Helsinki Expo and Convention Centre launches smart networking app Events PRO8.9.2025 14:57:47 EEST | Press release
Helsinki Expo and Convention Centre is introducing a new smart networking app, Events PRO, at all its professional events. The app helps visitors and exhibitors connect efficiently and meaningfully – based on shared interests and goals.
Tuloksekkaita tapahtumapäiviä Events PRO -sovelluksella8.9.2025 14:41:47 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ottaa käyttöön uuden älykkään kohtaamissovelluksen, Events PROn, kaikissa ammattitapahtumissaan. Sovellus auttaa kävijöitä ja näytteilleasettajia löytämään toisensa tehokkaasti ja laadukkaasti – yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja tavoitteiden perusteella.
Kutsu: Helsingin Kirjamessut ohjelman julkistus 23.9.8.9.2025 10:17:27 EEST | Tiedote
Olet tervetullut kuulemaan mitä kirjamessujen ohjelma tarjoaa tänä vuonna, keitä kansainvälisiä kirjailijavieraita ja kotimaisia tähtiä messuilla nähdään. Helsingin Kirjamessujen teema on tänä vuonna Sivistys ja ilo. Julkistamistilaisuus on tiistaina 23.9. klo 9-10 Tekstin talossa (Lintulahdenkatu 3). Samalla juhlistetaan 25. kertaa järjestettäviä Helsingin Kirjamessuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme