Kultainen Vaatepuu -tunnustuspalkinnon saa Lumi
18.10.2011 06:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Tänä vuonna tunnustuspalkinto myönnetään ansioituneelle suomalaiselle vaatetusalan toimijalle 17. kerran.
Kultainen Vaatepuu ensimmäisen kerran laukkumerkille
”Olemme kiitollisia ja yllättyneitä Kultaisen Vaatepuun voitosta" Lumin suunnittelija Sanna Kantola kertoo. "Upeaa että suomalaisia, mutta vahvasti kansainvälisesti toimivia designermuodin tekijöitä muistetaan."
"Palkinto jaetaan nyt ensimmäistä kertaa laukkumerkille ja olemme todella iloisia siitä, että se päätettiin antaa juuri meille" Lumin toinen suunnittelija Bruno Beaugrand jatkaa. "Ekologisemman muodin puolestapuhujina meitä myös ilahduttaa se, että yhtenä palkinnon valintaperusteena olivat Lumin kestävän kehityksen arvot."
Perusteina omaleimaisuus ja kansainvälisyys
Kultainen Vaatepuu -raati kiittää vuonna 2010 perustettua Lumia kaupallisuudesta ja kansainvälisyydestä. Yrityksen tuotteet ovat keränneet uskollisen asiakaskunnan kymmenessä vuodessa, ja tuotteiden jälleenmyyjiä on nyt jo yli 25 maassa. Raadin mielestä yritys on suomalaisen omaleimainen. Erityisen tunnustuksen raati antoi yrityksen suomenkieliselle nimelle Lumi, joka soveltuu myös kansainväliseen käyttöön.
Kultainen Vaatepuu -palkinto on myönnetty vuodesta 1995 korkealaatuisille kotimaisille suunnittelijoille ja yrityksille. Tunnustuspalkinnon ovat saaneet muun muassa Ritva Falla (1999), Oy Turo Tailor Ab (2000), Anne Linnonmaa (2003), Nanso Oy (2004), Joutsen Finland Oy (2008) ja Tiia Vanhatapio (2009).
Palkinto
Kultainen Vaatepuu -tunnustuspalkinnon on ideoinut Suomen Messut yhdessä Gloria-lehden, Stockmannin ja tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n kanssa. Vuosittain jaettava Kultainen Vaatepuu -tunnustuspalkinto myönnetään suomalaiselle yritykselle tai suunnittelijalle, jonka mallisto on korkealaatuinen materiaaleiltaan ja työnsä puolesta, suunniteltu ajan henkeen ja toimivuudeltaan ja käyttöominaisuuksiltaan tarkoituksenmukainen. Lisäksi mallistolla on hyvä hinta-laatusuhde ja se perustuu laatutuotteisiin, joilla on mahdollisimman suuri kotimaisuusaste.
Kultainen Vaatepuu 2011 -raadissa olivat päätoimittaja Sami Sykkö
(raadin puheenjohtaja), ostojohtaja Minna Pirttiaho-Timonen
, toimitusjohtaja Satu Mehtälä
, professori Pirjo Hirvonen
, hallituksen puheenjohtaja Pertti Ratsula
sekä tiedottaja Antti Karjunen
(raadin sihteeri).
Kultainen Vaatepuu -tunnustuspalkinto luovutetaan Sanna Kantolalle ja Bruno Beaugrandelle Helsingin Messukeskuksessa Muotimessuilla perjantaina 21.10. ennen ensimmäistä muotinäytöstä klo 12.00 näytöslavalla hallissa 5. Suunnittelijoita haastatellaan perjantaina Fashion Loungessa klo 13.00. Lumin tuotteita on esillä messuilla Kultainen Vaatepuu -osastolla 5g5, osaston ovat suunnitelleet Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijat Hinni Soini
ja Henri Halla-aho
.
Muotimessut 21.–23.10. Helsingin Messukeskuksessa, avoinna pe klo 10–19, la–su klo 10–18
Toimittajien akkreditoituminen messuille ennakkoon www.finnexpo.fi/press tai tapahtuman aukioloaikoina Messukeskuksen lehdistökeskuksessa (2. krs, eteläinen sisäänkäynti)
Samaan aikaan myös Kauneusmessut, uusi hiusmuotitapahtuma Nordic Hair, Gold Silver Watch ja Terveysmessut.
Lisätietoja:
Suomen Messut
tiedottaja Antti Karjunen
puh. 050 574 3444
antti.karjunen@finnexpo.fi
Lumi Accessories Oy
puh. 044-271 2622
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kevätmessut 2026 herätti kodin ja puutarhan unelmat eloon – yli 63 300 kävijää haki Messukeskuksesta inspiraatiota ja asiantuntijoiden neuvoja30.3.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen täyttänyt Kevätmessut osoitti, että suomalaisten intohimo asumisen parantamiseen, vihreään elinympäristöön ja kestävään rakentamiseen on vahvempaa kuin koskaan. Tapahtuma veti puoleensa yhdessä samaan aikaan järjestettävien Golfmessujen kanssa yli 63 300 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan lähes 600 näytteilleasettajan tarjontaan sekä kokemaan ennennäkemättömän monipuolisen ohjelmakattauksen.
Vuoden lähiruokateko 2026 -palkinto myönnetään Kujalan tilalle26.3.2026 09:40:30 EET | Tiedote
Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty hailuotolaiselle Kujalan tilalle, joka yhdistää toiminnassaan luonnonlaidunlihan kasvattamisen, erilaisten jatkojalosteiden tuotannon, myynnin, elämykset ja matkailun samaan kokonaisuuteen. 5000 euron arvoinen palkinto luovutettiin Lähiruoka & luomu -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Kevätmessuilla virittäydytään kevääseen torstaista alkaen – suurtapahtuma esittelee asumisen mullistukset, tekoälyn tuomat mahdollisuudet ja upean Trendikodin ja Ideapihan24.3.2026 10:54:27 EET | Tiedote
Joka vuosi yhtä odotettu Kevätmessut tuo kevään kaupunkiin ja valloittaa Helsingin Messukeskuksen torstaista sunnuntaihin 26.–29.3.2026. Suomen suurin puutarhanhoidon, mökkeilyn, rakentamisen ja sisustamisen tapahtumakokonaisuus tuo yhteen noin 500 yritystä ja esittelee kaiken tarvittavan uuteen kauteen. Kokonaisuuden täydentävät perjantaina avautuvat Golfmessut, joilla nähdään historian ensimmäiset simulaattorigolfin SM-kisat.
Helsingin MaatalousKonemessut 2026: Vuoden tärkeimmät liiketoiminnan ideointi- ja kehittämispäivät maa- ja metsätilallisille19.3.2026 10:05:24 EET | Tiedote
Koko arvoketju saman katon alla – Messukeskuksessa 8.–10.10.2026 Helsingin MaatalousKonemessut on Suomen kattavin ja tärkein maa- ja metsätalousalan sisätapahtuma. Messukeskuksen suuret sisätilat mahdollistavat joka toinen vuosi järjestettävän, koko alan kattavan ammattitapahtuman, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Tapahtuma järjestetään 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Minestrone Workshop suunnittelee Habitaren 2026 teemanäyttelyn19.3.2026 08:48:19 EET | Tiedote
Habitaren 2026 teemanäyttelyn suunnittelee Minestrone Workshop -kollektiivi. Yhdeksän suunnittelijan muodostama työhuone tunnetaan kokeellisesta, materiaalilähtöisestä työskentelystä sekä käsillä tekemisen kulttuurista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
