Riidanratkaisu ja teknologia: mikä on tuomioistuinten tulevaisuus?
Mutta miten näissä yksityisissä menettelyissä turvataan yksilön oikeussuoja? Miten käy valtiollisille tuomioistuimille, kun riidat ratkaistaan ja pannaan täytäntöön yhä useammin verkossa?
Riikka Koulun tuoreessa väitöstutkimuksessa arvioidaan niitä muutoksia, joita teknologian tuominen erilaisiin riidanratkaisumenettelyihin tuo tullessaan. Tutkimuksessa kysytäänkin, miten teknologian käyttöönottaminen riidanratkaisussa vaikuttaa riidanratkaisun rakenteisiin, kun valtiolliset tuomioistuimet eivät enää muodostakaan yksiselitteistä lähtökohtaa. Koulu esittää, että teknologia haastaa riidanratkaisun pohjimmaisen oikeutuksen, kun teknologia-avusteinen riidanratkaisu haastaa valtiolliset tuomioistuimet.
Riidanratkaisu ja täytäntöönpano yksityistyvät
Uudet informaatio- ja kommunikaatioteknologian sovellukset ovat mahdollistaneet riidanratkaisujen täytäntöönpanon yksityistymisen. Verkkokauppapaikat ratkaisevat sisäisesti palveluissa syntyneet riidat ja saattavat nämä ratkaisunsa voimaan käyttöehtojensa perusteella ilman valtiollista tuomioistuinlaitosta tai sen tarjoamaa täytäntöönpanomekanismia. Verkkokaupan lisäksi myös bitcoinin kaltaiset kryptovaluutat tarjoavat uusia mahdollisuuksia valtiollisen täytäntöönpanon syrjäyttämiselle. Täytäntöönpanon yksityistyminen tarkoittaa, ettei yksityisesti ratkaistuja riitoja tarvitse saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi edes täytäntöönpanovaiheessa. Tämä johtaa siihen, että näihin riitoihin ei pystytä kohdistamaan tuomioistuinkontrollia ennen niiden täytäntöönpanoa. Lisäksi yksityinen riidanratkaisu on harvoin julkista eikä siten tuota ennakkopäätöksiä, jotka vaikuttaisivat vastaiseen tuomitsemistoimintaan. Eräs keskeinen kysymys onkin, miten yksilön oikeusturva voidaan turvata näissä palveluissa.
Lisäksi tutkimuksessa esitetään, että modernin informaatio- ja kommunikaatioteknologian käytön muodostamaa sosiaalista toimintaa voidaan arvioida myös uudenlaisena kehittyvänä sosiaalisena systeeminään.
Ylikansallisuus hallitsee yksityistä riidanratkaisua
Rajat ylittävän verkkokaupan suosio on synnyttänyt myös uuden riitatyypin, kun toimivat markkinat edellyttävät tapaa ratkaista arvoltaan vähäiset mutta usein samankaltaisina toistuvat riidat. Yksityisen riidanratkaisun ja täytäntöönpanon teknologiapohjaiset sovellukset ovatkin kehittyneet vastaamaan konfliktinhallinnan tarpeeseen niissä tilanteissa, joissa rajat ylittävä oikeudenkäynti ei tarjoa todellista vaihtoehtoa intressiltään vähäisen riidan ratkaisemiseen. Näiden riitojen kohdalla julkinen valta eli valtio ei enää huolehdi täytäntöönpanosta eikä pysty sitä edes kontrolloimaan.
Yksityinen riidanratkaisu ja täytäntöönpano ovat luonteeltaan ylikansallisia, minkä vuoksi sekä EU että YK:n alainen UNCITRAL ovat pyrkineet luomaan sääntöjä verkkovälitteiselle riidanratkaisulle. Jää kuitenkin nähtäväksi, mikä vaikutus näillä hankkeilla tosiasiallisesti on verkkokaupan kehitykseen ja toisaalta perinteiseen riidanratkaisuun tuomioistuimissa.
Joka tapauksessa tämä yksityistymiskehitys tulee osaltaan vaikuttamaan käsitykseemme riidanratkaisun järjestämisestä yhteiskunnassa. Täytäntöönpanon yksityistäminen ja valtiollisen valvonnan puute edellyttävät pitkälle menevää järjestelmän uudelleenarviointia. Joka tapauksessa on ilmeistä, että yksityinen täytäntöönpano muodostaa uuden oikeudellisen harmaan alueen, joka horjuttaa olemassa olevaa ymmärrystämme riidanratkaisun oikeutuksesta.
OTM, VTRiikka Koulun väitös “Dispute Resolution and Technology: Revisiting the Justification of Conflict Management” tarkastetaan julkisesti Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa 23.9.2016 klo 12, Porthaniassa salissa PIII, Yliopistonkatu 3, Helsinki.
Linkki väitöskirjan tiivistelmään: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/165460
Väittelijän yhteystiedot: Riikka Koulu, puh. 050 588 0414 sähköposti riikka.koulu@helsinki.fi, https://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/person/rkoulu
Riikka Koulu on erikoistunut riidanratkaisun ja teknologian tutkimiseen vuodesta 2010 lukien. Ennen väitöstutkimustaan Koulu on toiminut avustavana lakimiehenä perheoikeuteen keskittyneessä Asianajotoimisto Sandström & Koulu Oy:ssä sekä auskultoinut Helsingin käräjäoikeudessa. Hän on julkaissut artikkeleita kansainvälisen prosessioikeuden ja teknologiaoikeuden aloilla ja opettaa riidanratkaisuteknologiaa Helsingin yliopistolla. Hän on toiminut vierailevana tutkijana Montréalin yliopiston The Cyberjustice Laboratory'ssä sekä Barcelonan yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on mukana kansainvälisessä Towards Cyberjustice -tutkijaverkostossa sekä suomalaisessa Finnish Legal Tech Forum -järjestössä.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa riemukkaat videot median käyttöön!3.5.2025 13:26:46 EEST | Tiedote
Suomen urbaaneimmat lehmät ovat kirmanneet iloiten laitumelle Viikin tutkimustilalla ensimmäisen kerran talven jälkeen. Perinteikäs koko perheen tapahtuma keräsi yleisöä laitumen laidalle Helsingin maantieteelliseen keskipisteeseen lauantaina 3.5. arviolta 6 000 henkeä.
Polttavaa tiedettä, viileitä tanssimuuveja – Suomeen voitto kansainvälisessä tiedeviestintäkilpailussa2.5.2025 13:17:05 EEST | Tiedote
Sulo Roukan ja monitaiteellisen tiimin tanssiaskeleet toivat voiton arvostetun Science-lehden Dance Your Ph.D. -kilpailussa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat löysivät yli 150 tieteelle uutta lajia vuonna 202429.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suuri osa maapallon eliölajeista on vielä tuntemattomia. Tutkimustieto lajeista ja niiden välisistä suhteista, levinneisyysalueista ja elintavoista auttaa ymmärtämään paremmin maapallon monimuotoisuutta ja suojelutarpeita.
Kylmään sopeutuneet lajit väistyvät lämpimään sopeutuneiden tieltä24.4.2025 08:12:47 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoittaa, että ilmaston muuttuessa lämpimään ilmastoon sopeutuneet lajit, kuten tietyt linnut ja perhoset, ovat yleistyneet Suomessa. Samaan aikaan viileään ilmastoon sopeutuneet lajit ovat vähentyneet ja siirtyneet pohjoisemmaksi.
Suomalaisten turvallisuuskäsitykset ovat sopeutuneet maailmanpolitiikan myllerrykseen24.4.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen puolustuspolitiikkaan on muuttunut huomattavasti Suomen Nato-jäsenyyttä seuranneen kahden vuoden aikana. Nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa suomalaiset mieltävät Nato-jäsenyyden edelleen laajasti (80 %) Suomen turvallisuutta vahvistavaksi tekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme