

iProspect nimitti Reetta Peltolan vetäjäkseen
Aiemmin muun muassa Googlen EMEA-alueen pääkonttorilla Dublinissa työskennellyt Peltola keskittyy erityisesti uudessa tehtävässään asiakaskokemuksen kehittämiseen.
- iProspect kehittyy entistä enemmän brändien kokonaisvaltaiseksi markkinoinnin strategiseksi kumppaniksi. Yksittäisten digitaalisten ongelmien sijaan ratkomme siis yhdessä asiakkaidemme kanssa heidän haasteitaan ja saavutamme koko liiketoiminnan kannalta merkittäviä tuloksia.
- Meillä on Dentsu Aegis -konsernissa tarjota asiakkaillemme ainutlaatuinen markkinoinnin kokonaisuus, jossa iProspectin roolina on luoda ratkaisuja dataohjautuvasti ja tuloshakuisesti. Digitaaliset ratkaisut ovat osa ydinosaamistamme ja konsernimme kautta meillä on tiimissämme myös esimerkiksi ulkomainonnan sekä kokemuksellisen markkinoinnin huippuosaajat, Peltola kommentoi.
Peltola on työskennellyt asiakkuusjohtajana iProspectissa vuodesta 2014 lähtien. Peltola raportoi Dentsu Aegis Networkin operatiiviselle johtajalle Kenneth Blomsterille.
- Reetan osaaminen asiakkuuksiemme kehittämisessä muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa on omaa luokkaansa: hän on määrätietoinen ja liiketoiminnan kehitystä painottava johtaja, Blomster kertoo.
iProspectissa vahvistetaan myös toimiston ostetun sosiaalisen median ja hakukonemarkkinoinnin osaamista 1.10.2016 alkaen. Sari Koskenkorva on nimitetty Performance Marketing Manager, Paid Social -rooliin. Hän vastaa niin asiakkaidemme sosiaalisen median käytön kehittämisestä ostetun median puolella kuin tiimin osaamisen syventämisestä tällä saralla. Miikka Hoskonen on Performance Marketing Manager, Paid Search -roolissa vastuualueenaan hakukonemarkkinoinnin kehittäminen. He raportoivat Head of PPC Mika Mustialalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reetta Peltola
Head of iProspect
Puhelin: +358 40 550 9338
Email: reetta.peltola@iprospect.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
iProspect ja Dentsu Aegis Network
iProspect on vuonna 1996 perustettu digitaalinen tulospohjaisen markkinoinnin toimisto, joka toimii 52:ssa maassa 3 400 asiantuntijan voimin. iProspect on osa globaalia markkinointialan konsernia Dentsu Aegis Networkia. Yhtiö toimii 145 maassa ja työllistää yli 35 000 ihmistä.
Suomessa Dentsu Aegis Network koostuu Suomen monipuolisimmasta ja analyyttisimmästä markkinointiviestinnän toimistoperheestä. Laajasta palvelutarjonnasta pitävät huolen yli 160 osaajaa seitsemässä eri toimistossa, joita ovat mediatoimistot Carat ja Vizeum, luova digitoimisto Isobar, tulospohjaisen markkinoinnin toimisto iProspect, ulkomainontaan erikoistunut Posterscope, kokemuksellisen markkinoinnin toimisto MKTG sekä ohjelmallisen ostamisen yhtiö Amnet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Dentsu Aegis Network Oy
Luovan sisällön ja maksetun mainonnan yhdistäminen on somen kultasuoni – Dentsu Aegis Network vahvistaa someosaamistaan11.4.2019 08:30:00 EEST | Tiedote
Asiakkaiden investoinnit sosiaalisen mediaan ja vaikuttajamarkkinointiin ovat kasvaneet merkittävästi markkinointiviestinnän konserni Dentsu Aegis Networkissa viime vuosina. Kasvuvauhtiin on vaikuttanut muun muassa kuluttajien somepalveluihin käytetyn ajan lisääntyminen – +50% kasvu kahdessa viime vuodessa – ja jatkuvasti kehittyneet ja ketterät mainonnan mahdollisuudet.
Dentsu Aegis Networkin tutkimus: Suomalaisyritysten tulisi valjastaa ihmisten digitaidot käyttöön9.4.2019 07:00:00 EEST | Tiedote
Markkinointiviestinnän konserni Dentsu Aegis Network on julkaissut Digital Society Index 2019 -tutkimuksen. Tutkimuksesta selviää, että suomalaiset eivät usko omien digitaalisten taitojensa olevan työnantajien käytössä täysimääräisesti.
”Nuoria ei kiinnosta ahdas uraputki” – Haaga-Helia valitsi Isobar Finlandin28.3.2019 08:00:00 EET | Uutinen
Ammattikorkeakoulu Haaga-Helia on valinnut mainostoimistokumppanikseen Isobar Finlandin. Kevään 2019 suurin panostus on yhteishakukampanja, joka on kattavasti esillä digitaalisissa ulkomainospinnoissa sekä verkossa. Luo itsesi -hakukampanja kuvaa oppimisen tuomaa muutosta.
John Brown lanseeraa Pohjoismaihin – Helsingin kansainvälinen tiimi hakee kasvua12.2.2019 07:05:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen sisältömarkkinointitoimisto John Brown Media hakee kasvua Suomessa. Helsingin-toimisto tekee moninkertaisesti palkittua strategista sisältömarkkinointia kansainvälisen tiimin voimin.
KUTSU: Tapaa kansainvälisiä sisältömarkkinointiasiantuntijoita Marmoripihassa 12.2.24.1.2019 07:05:00 EET | Kutsu
Tervetuloa ennakoimaan kanssamme tulevaisuuden markkinointitrendejä ja lanseeraamaan kansainvälinen sisältömarkkinointitoimisto John Brown Media Suomeen.