Messukeskus valitsi Planex Oy:n pääyhteistyökumppaniksi tuottamaan laadukkaampia asiakaskokemuksia

Vaikuttaviin brändikohtaamisiin erikoistuneen Planexin kokemus konseptisuunnittelusta ja sisällöntuotannosta täydentää Messukeskuksen ja sen tytäryhtiöiden laajaa tarjontaa. Jatkossa asiakkaat saavat Messukeskuksen kautta yhdeltä luukulta kokonaisvaltaisempaa palvelua tapahtumien toteuttamiseen, ideasta luovaan konseptiin ja visuaalisesta tuotannosta valmiiksi tuotteeksi.
– Onnistuneeseen tapahtumaan tarvitaan laadukkaat ja monimuotoisettilat, tekniikka, tarjoilut ja palveluosaaminen. Tapahtuma kasvaa vaikuttavaksi elämykseksi kuitenkin vasta sisällön myötä, ja tässä Planexin osaaminen täydentää omaa osaamistamme, Messukeskuksen palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen kertoo.
– Yhdessä pystymme tuottamaan tehokkaammin ja kattavammin sellaisia elämyksiä, jotka auttavat asiakkaitamme onnistumaan. Yhteistyöstämme hyötyvät niin messuille osallistuvat yritykset kuin yhtiökokousten, kongressien, juhlien ja muiden tapahtumien järjestäjät.
Messukeskuksen tytäryhtiö SVV tuottaa laadukkaita av-palveluja asiakkaille myös kansainvälisesti, joten yhteistyön odotetaan tuovan sopimuskumppaneille uutta liiketoimintaa myös Messukeskuksen ulkopuolella. Yhteistyösopimus astuu voimaan 23.9.2016.
Planex toimii Messukeskuksen luovana tuotantoyksikkönä 26 vuoden kansainvälisen markkinointisuunnittelun ja -tuotannon kokemuksella.
– Yritysasiakkaat saavat Planexilta nykyaikaista markkinointipalvelua entistä helpommin ja Messukeskuksen 1,3 miljoonalle vuotuiselle kävijälle yhteistyö tulee näkymään entistä laadukkaampana asiakaskokemuksena, sanoo Planex Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Kaltala.
Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla tuloksellisia kasvokkain kohtaamisia messuilla, kokouksissa, kongresseissa ja muissa tapahtumissa. Messut ovat seitsemänneksi suurin media Suomessa ja vaikuttavuudeltaan medioista tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin. Vuonna 2015 Messukeskuksessa järjestettiin 116 messutapahtumaa ja yli 1500 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistui 9300 näytteilleasettajaa ja 1,3 miljoonaa kävijää.
Planex Oy on henkilökohtaisiin ja digitaalisiin asiakaskokemuksiin ja -kohtaamisiin erikoistunut markkinoinnin suunnittelu- ja tuotantoyritys, joka on perustettu vuonna 1990. Planex Oy:llä on 50 työntekijää ja 7 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Messukeskus, palvelu- ja tuotantojohtaja Mika Vakkilainen, 050 566 9357, mika.vakkilainen@messukeskus.com, www.messukeskus.com, #messukeskus
Planex Oy, hallituksen puheenjohtaja Mika Kaltala, 0500 402 727, mika.kaltala@planex.fi, www.planex.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle 245 miljoonaa euroa vuonna 2024 – kasvua 31 prosenttia28.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle kasvoi merkittävästi vuonna 2024 ja oli 245 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 31 prosenttia. Messukeskuksen tavoitteena on kasvattaa tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutus 400 miljoonaan euroon vuoteen 2026 mennessä.
Ensimmäiset ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla25.4.2025 16:40:58 EEST | Tiedote
Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat järjestetään Maxpo-messujen yhteydessä 29.–30.8.2025. Kisa ajetaan kahdella eri radalla ja ajoneuvonosturilla - yhteistulos ratkaisee voittajan. Pääpalkintona on viikon matka Conexpo-messuille Las Vegasiin. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.
Haussa vuoden lupaavimmat teknologia-alan kasvuyritykset – Teknologia-messujen startup-kilpailu käynnistyy toukokuussa25.4.2025 09:07:14 EEST | Tiedote
Teknologia 25 -messujen startup-kilpailu etsii uusia ja kekseliäitä ratkaisuja teknologian alalla. Voittajalle on luvassa Suomen Messusäätiön lahjoittama 10 000 euron palkinto, joka jaetaan Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. järjestettävässä tapahtumassa.
A year of growth at Helsinki Expo and Convention Centre: record visitor numbers, investments and strong financial results23.4.2025 15:00:00 EEST | Press release
The year 2024 was a strong one in terms of performance for the Finnish Fair Corporation. Revenue rose close to the level of the record-breaking pre-COVID year, many events broke their previous visitor records, and new investment initiatives were launched. The Finnish Fair Corporation Ltd’s annual report for 2024, published today, provides a detailed overview of the year.
Tillväxtens år på Helsingfors Mässcentrum: besöksrekord, investeringar och starkt resultat23.4.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 var resultatmässigt starkt för Helsingfors Mässcentrum och koncernen Finlands Mässa. Omsättningen steg så gott som till nivåerna från rekordåret före coronapandemin, många evenemang slog besöksrekord, och nya initiativ togs inom investeringar. Finlands Mässa Abp:s år sammanfattas i årsberättelsen för 2024, som publicerades idag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme