Pekka Puustinen johtamaan Ilmarisen asiakkuuksia
- Pekka Puustisen on osoittanut johtajuutta sekä kykyä käytännönläheisesti yhdistää asiakaspalvelun kehittämisessä asiakkaiden palvelutarpeet ja akateemisen tutkimuksen tuoreimmat tulokset. Tämä on tärkeää, kun kehitämme digitaalisia palveluitamme entistä vaivattomammiksi ja vastaamaan asiakkaidemme odotuksia, sanoo Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio.
Puustinen on toiminut reilun vuoden Ilmarisen asiakaskokemuksesta ja yrityskulttuurista vastaavana kehitysjohtajana ja digitalisaatosta vastaavana johtajana.
- Tänä aikana hän on näyttänyt, kuinka voimme saada niin koko henkilöstömme kuin asiakkaammekin mukaan ideoimaan uusia hyödyllisiä palveluita.
Ennen Ilmariseen siirtymistään Puustinen toimi vakuutustalouden vierailijaprofessorina maineikkaassa St. Gallenin yliopistossa Sveitsissä. Hän on julkaissut kirjoja ja akateemisia artikkeleja erityisesti asiakaskokemuksesta ja asiakaslähtöisestä toimintamallista finanssi- ja vakuutuspalveluissa.
Puustinen seuraa tehtävässä Timo Aroa, joka jatkossa toimii johtavana asiantuntijana erityisalueenaan työhyvinvointi. Timo Aro on koulutukseltaan sekä Master of Science (Harvard) että lääketieteen tohtori (Helsingin yliopisto). Lisäksi Aro on vakuutuslääketieteen dosentti ja työhyvinvointiin liittyvän tutkimuksen ja kehittämisen pioneereja Suomessa.
- Timo Aron kokemus ja näkemys ovat arvokkaita Ilmarisen asiakkaille. Uudessa roolissaan hän pääsee keskittymään paremman työelämän edistämiseen asiakasyrityksissämme, joille se on yhä tärkeämpi asia, sanoo Ritakallio.
Lue Pekka Puustisen ajatuksia työhyvinvoinnin digitaalisesta kehittämisestä uutishuoneestamme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Ritakalliotoimitusjohtaja
Puh:0500 536 346timo.ritakallio@ilmarinen.fiPekka Puustinenkehitysjohtaja, asiakaskokemus ja yrityskulttuuri
Puh:040 839 0813pekka.puustinen@ilmarinen.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Annika Ekman on nimitetty Ilmarisen sijoitusjohtajaksi25.8.2025 13:24:27 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt KTM Annika Ekmanin uudeksi sijoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Ekman on toiminut Ilmarisen osakejohtajana vuodesta 2015 lähtien. Ekman aloittaa uudessa tehtävässä 1.9.2025.
Ilmarisen suhdanneindeksi: kaksivuotinen laskukierre jatkuu – elpyminen vaatii lisäpotkua15.8.2025 08:28:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä väheni heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Suhdanneindeksi on nyt laskenut jo kahden vuoden ajan, eikä elpymisen merkit vieläkään ole riittäviä, vaikka teollisuudessa nähtiinkin pientä kasvua.
Avkastningen på Ilmarinens placeringar var 2,1 procent – solvensen stark och kostnadseffektiviteten på en god nivå14.8.2025 14:09:21 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringar genererade 2,1 procent i januari–juni, dvs. 1,3 miljarder euro. Investeringstillgångarna växte till 64,0 miljarder euro och solvenskapitalet till 14,0 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten syns som förmånligare försäkringspremier för våra kunder.
Return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent – solvency was strong and cost-effectiveness at a good level14.8.2025 14:06:44 EEST | Tiedote
The return on Ilmarinen’s investments was 2.1 per cent in January–June, or EUR 1.3 billion. Investment assets increased to EUR 64.0 billion and solvency capital to EUR 14.0 billion. This cost-effectiveness translates into lower premiums for clients.
Ilmarisen sijoituksille 2,1 prosentin tuotto – vakavaraisuus on vahva ja kustannustehokkuus hyvällä tasolla14.8.2025 14:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitukset tuottivat tammi-kesäkuussa 2,1 prosenttia eli 1,3 miljardia euroa. Sijoitusvarat kasvoivat 64,0 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14,0 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme