TIEDOTE: Apuvälineiden ideakilpailun voitto lahtelaiselle muotoilija Laura Kalolalle

Jaa
Lautapeli tuo arjen luksusta vammaisten ja vammattomien yhteisiin hetkiin Suurin osa markkinoilla olevista lautapeleistä perustuu näköaistin kautta saatavaan informaatioon. Muotoilija Laura Kalolan suunnittelema Game4All-peli antaa iloa myös näkövammaisille ja tuo uusia mahdollisuuksia vammaisten ja vammattomien yhteisiin hetkiin.


Kalolan lautapeli palkittiin tänä vuonna kolmannen kerran järjestetyssä
Apuvälineiden ideakilpailussa, jossa etsittiin kauniita ja kotoisia, arkeen ripauksen ylellisyyttä tuovia apuvälineitä. Suomen Messusäätiön lahjoittama 3000 euron palkintosumma luovutettiin voittajalle tänään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa avautuneilla Apuväline, Hyvinvointi & Koti 2011 –messuilla.

Näkövammaiset pelisuunnittelun paitsiossa

Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2010 valmistunut Kalola jatkaa tällä hetkellä opintojaan Hämeen ammattikorkeakoulussa ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa. Hän tutustui lautapeleihin näkövammaisten kannalta muutama vuosi sitten opinnäytetyötä tehdessään.

– Huomasin pian, että näkövammaisia ei ole huomioitu pelisuunnittelussa. Pelin prototyyppiä testattiin Näkövammaisten koululla Jyväskylässä. Valmistumiseni jälkeen olen kehittänyt tuotetta ja yksinkertaistanut alkuperäistä prototyyppiä teollista tuotantoa varten, Kalola kertoo.

Kalola iloitsee palkinnostaan, sillä se auttaa peli-idean saattamista tuotantoon.
Peliä on mahdollista käyttää myös opetusmielessä näkövammaisten kouluissa ja kuntoutuskeskuksissa, sillä sen pelaaminen harjaannuttaa mm. hienomotoriikkaa ja suuntavaistoa. Muotoilijana olen kiinnostunut tuotteista, jotka oikeasti parantavat ihmisten elämänlaatua ja antavat iloa myös vammaisille, hän sanoo.

Tärkeä, unohdettu tuntoaisti

Raadin mielestä Game4All on uudenlainen innovaatio, koska vastaavanlaista, monenikäisille näkövammaisille soveltuvaa lautapeliä ei ole myynnissä. Klassinen tuntoaistiin luottava peli antaa vastaiskun aikamme digitaaliselle ja visuaaliselle kulttuurille.

– Seurapelin pelaaminen tukee yhdessä oloa ja tuo arjen ylellisyyttä perheisiin, joissa on näkövammainen lapsi tai aikuinen. Kalolan lautapeli toteuttaa design for all -periaatetta, se on huolella valmistettu ja käyttäjäkunnan testaama,
kiittelee kilpailuraadin jäsen, taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.

Raadissa olivat Wallinheimo-Heimosen lisäksi tutkija Tuula Hurnasti , Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos; toimitusjohtaja Jukka Jokiniemi , Innojok Oy; liiketoiminnan kehittämispäällikkö Kari J. Leino , Keksintösäätiö; esteettömyysasiamies Harri Leivo , Invalidiliitto ry; toiminnanjohtaja Tiina Petäjävaara , Toimiva Koti; aluetoiminnan suunnittelija Tiina Siivonen , Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry sekä projektipäällikkö Marjut Suoniemi , Expomark Oy.

Laura Kalola on itse paikalla ja esittelee Game4All-peliä messuilla torstaista lauantaihin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.


Apuväline, Hyvinvointi & Koti 11

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 10.–12.11.2011

Messut avoinna:
to 10.11. klo 9 -17 (vain ammattilaiset)
pe 11.11. klo 9 - 17 (myös yleisö)

la 12.11. 9 -16 (myös yleisö)

Lisätietoja:

Laura Kalola, puh. 040 412 8544

laura.kalola@gmail.com


Expomark Oy, Marjut Suoniemi, puh. 010 830 0810

marjut.suoniemi@expomark.fi

www.apuvaline.info

www.facebook.com/apuvalinemessut



Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja10.9.2025 16:30:00 EEST | Tiedote

Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Aitous, paluu perinnemateriaaleihin ja tilojen herättämät tunteet – Habitare näyttää sisustuksen ja asumisen suurimmat ilmiöt8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Habitare 2025 näyttää, mitkä sisustuksen muotoilun ja asumisen ilmiöt nousevat yli muiden. Havaittavissa on kaipuuta aitoon ja yksinkertaiseen, perinnemateriaalien käyttöön ja erilaisten taitojen opettelemiseen – rinnalla nähdään uusia biomateriaaleja. Uutuuksiin lukeutuvat muun muassa Hakolan Details-kokoelma ja Yrjö Kukkapuron viimeiseksi jäänyt nojatuoli YK92. Koskettaa/Touch-teemanäyttelyn lattiassa on Finlandia-talon seinästä lohkottua marmoria. Habitaren kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye