

Vastasyntynyt Pirkanmaan suurin markkinointiviestintäkonserni lisää vauhtia

Syyskuun suunnatussa osakeannissa Mainostoimisto Propaganda Finland Oy merkitsi 60 prosenttia Trust Creative Society Oy:n osakkeista. Osakeannin jälkeen Trust toimii Propagandan tytäryhtiönä.
- Trust jatkaa tuloksekasta työtään nykyisten asiakkaidensa parissa tiiviissä yhteistyössä uuden pääomistajansa kanssa. Trustin nykyiset työntekijät tekevät työtään luovaan sekä asiakkaiden kilpailukykyä parantavaan ja liiketoimintaa tehostavaan tapaansa, sanoo Trust Creative Society Oy:n toimitusjohtaja Harri Helén.
Helén jatkaa Trustin osaomistajana Mainostoimisto Propaganda Finland Oy:n sekä seitsemän Trustin nykyisistä ja entisistä työntekijöistä koostuvan omistajan kanssa.
Uutta osaamispääomaa – lisäarvoa asiakkaille
Vuonna 2008 perustetulla Trust Creative Societylla on kaksi liiketoimintahaaraa: elintarvikemarkkinointiin erikoistunut Trust Food sekä brändinrakennukseen keskittyvä Trust Creative. Tampereella toimiva yritys työllistää 8 työntekijää, ja sen liikevaihto huhtikuussa 2015 päättyneeltä tilikaudelta oli 734 000 euroa.
Mainostoimisto Propaganda Finland Oy:n toimitusjohtaja Samuli Korhosen mukaan monialainen markkinointiviestinnän osaaminen tuo molempien yritysten asiakkaille uudenlaista lisäarvoa.
- Yritysjärjestelyllä täydennämme osaamispääomaamme ja saamme konserniimme vankkaa design-kompetenssia. Trustin ehdoton valtti on brändi- ja konseptiosaaminen, jonka avulla voimme vahvistaa palveluportfoliotamme. Propagandan kautta taas voimme tarjota Trustin asiakkaille mainonnan ja viestinnän palveluja entistä kattavammin, Korhonen toteaa.
Mainostoimisto Propaganda Finland Oy työllistää yli 30 työntekijää. Yhtiö osti elokuussa osake-enemmistön digitaalisiin julkaisuihin erikoistuneesta Celain Oy:stä. Konsernin liikevaihtotavoite vuodelle 2017 on 2,8 miljoonaa euroa.
Lisätiedot:
Samuli Korhonen, toimitusjohtaja, Mainostoimisto Propaganda Finland Oy
puh. +358 40 861 1081, samuli@propagandafinland.com
Harri Helén, toimitusjohtaja, Trust Creative Society Oy
puh. +358 40 774 2000, harri.helen@trust.fi
Mainostoimisto Propaganda Finland Oy on vuonna 2013 perustettu Tampereella ja Seinäjoella toimiva mainonnan ja viestinnän asiantuntija, joka työllistää yli 30 työntekijää. Toteutamme muistettavia markkinointitekoja, mieleenpainuvaa mainontaa, vaikuttavaa viestintää, graafista suunnittelua ja digimarkkinointia. Paikallisesti, valtakunnallisesti, jopa kansainvälisesti. Komean jäljen lisäksi teemme asiakkaalle myös tulosta. Haluamme olla paitsi älyttömän haluttu kumppani, myös mielettömän mahtava työpaikka. Tutustu meihin paremmin osoitteessa www.propagandafinland.com.
Trust Creative Society Oy on vuonna 2008 perustettu Tampereella toimiva markkinoinnin luova konseptitoimisto. Trust tekee töitä kansallisille ja kansainvälisille brändiasiakkaille. Mainonnan ja markkinoinnin konseptit sekä design ovat Trustin vahvuuksia. Trust rakentaa kestäviä rakkaussuhteita tuotteiden, palveluiden ja kuluttajien välille. www.trust.fi
Avainsanat
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Propaganda on Pirkanmaan suurin markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija, joka työllistää noin 30 osaajaa Tampereella ja Seinäjoella. Propagandaa ovat Markkinointi- ja viestintätoimisto Propaganda sekä luova suunnittelutoimisto Trust Creative Society. Toteutamme muistettavia markkinointitekoja, mieleenpainuvaa mainontaa, vaikuttavaa viestintää, kestävää brändäystä, tehokasta digimarkkinointia ja oivaltavaa oppimista. Paikallisesti, valtakunnallisesti, jopa kansainvälisesti. Haluamme olla mielettömän mahtava työpaikka sekä älyttömän haluttu kumppani. Lisää positiivista propagandaa osoitteissa: pgda.fi & trust.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Propaganda
Propaganda-konsernin toimitusjohtajaksi nimitetty Krista Ahokas4.2.2020 11:00:00 EET | Tiedote
Propaganda-konsernin toimitusjohtajaksi on nimitetty pitkän linjan markkinointiammattilainen Krista Ahokas, joka on vuodesta 2017 alkaen johtanut Propaganda-konserniin kuuluvan luovan suunnittelutoimisto Trust Creative Societyn liiketoimintaa. Jo parikymmentä vuotta markkinointi- ja media-alalla työskennellyt Ahokas tunnetaan taitavana kumppanuuksien rakentajana.
Propaganda syventää viestintä- ja digiosaamistaan kahdella uudella osaajalla6.9.2018 10:00:00 EEST | Tiedote
Markkinointi- ja viestintätoimisto Propaganda vahvistaa viestinnän ja digitaalisen markkinoinnin osaamistaan kahdella uudella asiantuntijalla. Uudet propagandalaiset aloittivat työskentelyn elokuussa. Rekrytointien myötä Propaganda vastaa asiakkaiden kasvaneeseen kysyntään niin viestinnän kuin digitaalisen markkinoinnin saralla.
Sanna Wester Propagandan hallituksen puheenjohtajaksi8.8.2018 10:00:00 EEST | Tiedote
Sanna Wester, KTM, on aloittanut Markkinointi- ja viestintätoimisto Propagandan hallituksen puheenjohtajana 1.8.2018. Markkinoinnin ja viestinnän kokenut moniottelija Wester aikoo tuoda ”lisää kierroksia Propagandan koneeseen”.
Propaganda vahvistaa tiimiään Seinäjoella – Tiaisesta asiakkuus- ja kehitysjohtaja3.8.2018 14:30:00 EEST | Tiedote
Markkinointiviestintätoimisto Propagandan asiakkuus- ja kehitysjohtajaksi on nimitetty 1.8.2018 alkaen Elina Tiainen. Tiainen vastaa Seinäjoen toimiston liiketoiminnoista sekä koko Propagandan toiminnan kehittämisestä. Propagandassa vuodesta 2016 kehitys- ja projektipäällikkönä työskennellyt Tiainen (KTM) otti uuden tehtävän vastaan malttamattomana.
Àpropos Tyrvään Portteri – kulttuurihistoriallinen olut syntyy uudelleen29.5.2018 09:29:04 EEST | Tiedote
1900-luvun vaihteen verraton imuneste Tyrvään Portteri syntyy uudelleen Markkinointiviestintätoimisto Propagandan, Tyrvään Prykin, Pyynikin Käsityöläispanimon ja Sastamalan Citymarketin yhteisponnistuksena. Yli sata vuotta sitten markkinoilta poistunut olut palaa 2000-luvulle päivitettynä. Tänään julkistetaan portterin etiketti ja olut on saatavana juhannukseen mennessä.