Attendo osti uusikaupunkilaisen Villa Galand Oy:n
4.10.2016 11:00:03 EEST | Attendo | Tiedote
Villa Galand on 16-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka on palvellut Uudenkaupungin ja Raision ikäihmisiä vuodesta 2011 lähtien. Villa Galandin perustaja Tarja Hellsten jatkaa hoivakodin johtajana Attendon palveluksessa.
– On mahtavaa lähteä tekemään yhteistyötä Attendon kanssa. Toimintamme jatkuu Kalannissa ennallaan. Pääpaino toiminnassamme on myös tulevaisuudessa asukkaidemme hyvinvointi ja heidän mielekkääseen arkeen panostaminen. Pääsemme osaksi isoa organisaatiota, joka taas tuo meille suuren talon edut ja sujuvuuden esimerkiksi hallinnolliselle puolelle. Yhteistyö vahvistaa yritystämme sekä mahdollistaa että pystymme jatkossakin tarjoamaan laadukasta ja yksilöllistä palveluasumista ikäihmisille vieläkin kokonaisvaltaisemmin.
Attendolla on entuudestaan Uudessakaupungissa yksi hoivakoti nimeltä Attendo Hellä, ja toinen Attendon hoivakoti valmistuu Puusepänkadulle toukokuussa 2017.
Pohjoismainen Attendo tarjoaa tehostettua palveluasumista Suomessa jo yli 140 yksikössä kautta maan. Attendolla työskentelee 7750 henkilöä ja yhtiö kuuluu Suomen sadan suurimman yhteisöveron maksajan joukkoon
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Laakso
Aluejohtaja, Attendo
sari.laakso@attendo.fi
044 494 4358
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on 19 000 työntekijää noin 500 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendon tyytyväisyyskyselyn tulokset julkaistu: henkilöstötyytyväisyys nousi selvästi22.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Attendon kevään 2026 tyytyväisyyskyselyn tulokset on julkaistu. Kysely toteutetaan kahdesti vuodessa, touko- ja lokakuussa. Henkilöstötyytyväisyys on nousussa, ja asukas- ja läheistyytyväisyys ovat yhä vahvalla tasolla.
Kuopioon rakentuu uusi Attendo-koti kehitysvammaisille11.5.2026 12:52:44 EEST | Tiedote
Kuopion Neulamäkeen Havukujalle rakentuu uusi hirsirakenteinen Attendo-koti aikuisille kehitysvammaisille. Kaksikerroksisessa kodissa on 18 ympärivuorokautisen asukaspaikkaa ja 13 yhteisöllisen asumisen asuntoa. Koti valmistuu arviolta kevättalvella 2027.
Attendo ostaa A-klinikka Oy:n ja vahvistaa päihdekuntoutuksen palveluitaan28.4.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Attendo Suomi on ostanut päihde- ja riippuvuushoitoon erikoistuneen A-klinikka Oy:n. Kaupan täytäntöönpano tapahtuu, kun kaikki tarvittavat hyväksynnät on saatu.
Attendo Aliisan asukkaat saavat uuden kodin Joensuussa kesällä27.4.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Attendo Aliisan asukkaat muuttavat uuteen kotiin Joensuussa kesän aikana. Uusi Attendo Kantele sijaitsee osoitteessa Kiertoreitti 2, 80230 Joensuu. Kaikille nykyisille asukkaille on paikka uudessa kodissa.
Läheisten hoivaan käytetään viikoittain 840 000 työtuntia – ja luku vain kasvaa15.4.2026 05:30:00 EEST | Tiedote
Joka viides suomalainen huolehtii ikääntyvästä läheisestään säännöllisesti, kertoo Attendon tilaama Hoivakysely. Läheisestään hoivavastuuta ilmoitti kantavansa 24 % työelämässä olevista vastaajista. Heidän arjessaan ikääntyneen ihmisen asioiden hoitaminen näkyy sekä työ- että vapaa-ajalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
