WSOY

Presidentti Lauri Kristian Relanderin syntymästä 130 vuotta

Jaa
Erkki Vasaran kirjoittama Raskailta tuntuivat askeleet on ensimmäinen elämäkertateos Lauri Kristian Relanderin presidenttikaudesta, jota varjostivat ankarat sisäpoliittiset valtataistelut ja kieliriidat. Teos kartoittaa sympaattisen, seurallisen, sovittelevan presidentin uraa hänen omien tuntojensa ja näkemystensä pohjalta.

Lauri Kristian Relander (1883–1942) oli aikansa poliittinen komeetta: alle kolmikymppisenä kansanedustajaksi, sitten Viipurin läänin maaherraksi ja 41-vuotiaana Suomen presidentiksi vuonna 1925.

Itsenäisen Suomen varhaisvuodet olivat kiihkeiden kamppailujen ja kansanliikkeiden aikaa: vasemmisto nosti päätään, äärioikeistosta tuli mahtitekijä, ruotsinkieliset vaativat oikeuksiaan. Ulkopolitiikassa haasteellisimpia olivat kitkaiset idänsuhteet, mutta valtiovierailuilla ja diplomatialla Relander nosti nuoren tasavallan Euroopan kartalle ja kotimaanmatkoilla voitti kansan puolelleen.

Teos kattaa kaikki Relanderin elämänvaiheet, mutta päähuomion saa hänen presidenttikautensa. Kirja keskittyy hänen viranhoitonsa arkeen eli toimiin hallitusten kokoamisissa, ulkopoliittisiin pyrintöihin, kannanottoihin ja suhtautumiseen tuolloin tapetilla olleisiin aitosuomalaisuuteen ja kielikysymykseen sekä varsinkin alussa kiusalliseksi osoittautuneeseen asemaan sotaväen ylipäällikkönä. Lisäksi teoksessa on paljon tietoa 1920-luvun Suomen poliittisesta elämästä ja sen muista toimijoista.

VTT Erkki Vasara (s. 1954) on Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti, joka on aiemmin tutkinut mm. suojeluskuntajärjestöä ja työväenliikettä sekä suomalaista urheiluhistoriaa.

Erkki Vasara:
Raskailta tuntuivat askeleet. Lauri Kristian Relanderin elämäkerta
WSOY 2013, 830 sivua

Lisätiedot:
Kustannustoimittaja Anssi Mäkinen, anssi.makinen@wsoy.fi, puh. 040 528 3628

Arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi

Huom.
Helsingin yliopisto järjestää Lauri Kristian Relanderin juhlaseminaarin ma 20.5.2013 kello 17.00 - 19.00 osoitteessa Fabianinkatu 26, Helsinki, juhlasali. Ohjelmassa professori Seppo Hentilän avaussanat ja dosentti Erkki Vasaran, professori Martti Häikiön ja toimittaja Unto Hämäläisen puheenvuorot. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Avainsanat

Kuvat

Raskailta tuntuivat askeleet
Raskailta tuntuivat askeleet
Lataa

Tietoja julkaisijasta

WSOY
WSOY
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki

010 5060 200http://www.wsoy.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta WSOY

WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.

Tiedote: WSOY:n syksyn 2025 kirjat on julkistettu15.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Kotimainen kaunokirjallisuus Huikeaksi kirjailmiöksi kasvanut Satu Rämön Hildur-sarja saa jatkoa, kun viides osa Tinna ilmestyy lokakuussa. Hildur-sarjan kirjoja on myyty globaalisti jo yli miljoona kappaletta. Ilkka Remeksen ajankohtaisessa Punarutto-trillerissä USA:n ja Euroopan välinen konflikti kärjistyy, kun esiin nousee Berliinin muurin murtumiseen liittyvä tosielämän mysteeri – ja Kreml käyttää tilaisuutensa iskeä. Marko Kilven Undertaker - Kuolemantanssi vie kirjailijan aiemmasta tuotannosta tuttuihin maisemiin, poliisityön ja hautaustoimiston arkeen. Minna Rytisalon Sylvia käsittelee Lapin myyttiä ja legendaa, Petronellaa. Sylvia on romaani siitä, millaista on elää maailmassa, jossa sota on päättynyt mutta epäluulo ei ole hävinnyt. Maria Mustrannan koskettava psykologinen romaani Toivon talo vie ihmisyyden suurten kysymysten äärelle. Laura Gustafssonin Lihakirja on vaikuttava ja peloton romaani vallasta, ruumiista ja rajojen rikkomisesta. Tiina Raudaskosken Ilmiantaja on villi

Anni Ihamäen Kotona-keittokirja saa parikseen keskustelukirjan kotona olemisen ihanuudesta28.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote

WSOY julkaisee huhtikuun lopussa Anni Ihamäen uuden keittokirjan Kotona, joka tarjoilee Annin suosikkiohjeita ja tunnelmallisia hetkiä kodin arjesta ja juhlasta. Samaan aikaan painetun kirjan kanssa julkaistaan keskustelukirjasarja Kotona – Keskusteluja, joka syventää keittokirjan aihepiirejä. Anni Ihamäki juttelee sarjassa kiinnostavien vieraiden kanssa kotiin ja ruokaan liittyvistä aiheista. Jaksojen vieraina ovat muun muassa huippukokki Henri Alén ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Anni Ihamäki ja hänen puolisonsa Ilkka Ihamäki keskustelevat sarjassa yhteisestä arjestaan ja elämästään pienten lasten vanhempina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye