Liukastumisten ja kaatumisten kustannukset vakuutuskorvauksineen yli 600 miljoonaa euroa vuodessa
Kokonaisuudesta arviolta puolen miljardin euron menetykset syntyvät vuosittain sairaanhoitokuluista sekä työpanoksen ja hyvinvoinnin menetyksistä.
Lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta maksettiin vuonna 2010 korvauksia liukastumis-, kaatumis- ja putoamistapaturmista 135,6 miljoonalla eurolla. Tästä valtaosa on talviaikaisia liukastumisia.
Tuoreet kustannustiedot liukastumisista ja kaatumisista osoittavat, että kaatumiset ovat suomalainen kansantauti.
-Yleensä hyvin pieni osa tapaturmista aiheuttaa suuren osan korvauksista. Valtaosa tapaturmista on lieviä ja kustannusvaikutuksiltaan melko pieniä, kertoi Tapaturmavakuutuslaitosten liiton työturvallisuuspäällikkö Janne Sysi-Aho Pysy pystyssä -kampanjan talvijalankulkuseminaarissa Helsingissä tänään. Sysi-Ahon mukaan korvaussuorituksia voidaan maksaa vielä hyvinkin pitkän ajan kuluttua tapaturman sattumisesta.
Tarpeettomia kärsimyksiä ja kustannuksia vähennettävä ponnekkaasti
Yksi kaatumistapaturma maksaa keskimäärin 6 000 euroa. Tutkimusten mukaan joka kolmas suomalainen liukastuu talviaikaan ja jopa puolet kaatujista on alle 30-vuotiaita.
Kaatumisten takia hakeutuu ensiapuun 80 000 suomalaista vuosittain. Liukastumiset, kaatumiset ja putoamiset ovat syynä myös noin 30 prosenttiin kaikista ilmoitetuista työtapaturmista.
-Tarvitsemme yhteiskunnassa monipuolisia keinoja liukastumisten ja kaatumisten torjunnassa. Jalankulkusään seuraaminen, kelinmukaiset jalkineet liukuesteineen, tasapainokyvyn ylläpito sekä ulkoalueiden talvikunnossapito ovat parhaat jokamiehen lääkkeet liukastumistapaturmien ehkäisemiseksi, korosti Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi seminaarin avauspuheessaan.
Helsingissä järjestetyssä Pysy pystyssä -seminaarissa käsiteltiin talvijalankulun turvallisuuden viimeisimpiä tutkimustuloksia, hankkeita liukastumisten ehkäisemiseksi sekä erityisesti kustannuksia tuoreimpien tilastotietojen valossa.
Lisätiedot:
Työturvallisuuspäällikkö Janne Sysi-Aho, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, puh 0404 504232
Viestintäpäällikkö Joona Vuorenpää, Pysy pystyssä -kampanjan puheenjohtaja, Finanssialan Keskusliitto, puh 050 5987 063
Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanjan taustalla ovat Kotitapaturmien ehkäisykampanjan toimijat: Finanssialan Keskusliitto, Maanpuolustus-koulutus, Punainen Risti, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, Terveyden edistämisen keskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Aivovammaliitto, Ilmatieteen laitos, Invalidiliitto, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneturva, Taitavat suutarit ry, Työterveyslaitos, Työturvallisuuskeskus ja UKK-instituutti.
Tietoja julkaisijasta
020 701 2178http://www.kotitapaturma.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kotitapaturmien ehkäisykampanja / Kampanjen mot hemolycksfall
Kaksi kolmesta liukastuu vapaa-ajalla11.1.2016 09:39:10 EET | Tiedote
Valtaosa liukastumisista sattuu vapaa-ajalla. Liukkauteen varautuminen voi unohtua esimerkiksi lenkille lähdettäessä ja seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Talvella jalkineiden pitävyyteen on syytä kiinnittää huomiota myös vapaa-ajan liikkumisessa.
Två av tre halkar under fritiden11.1.2016 09:39:09 EET | Tiedote
Majoriteten av halkolyckorna inträffar under fritiden. Man kan glömma att utrusta sig t.ex. när man går ut på länk och följderna kan vara ödesdigra. Det är skäl att uppmärksamma skornas grepp också då man rör sig under fritiden.
Ikääntyneen väestön turvallisuus huolettaa ammattilaisia15.12.2015 08:55:00 EET | Tiedote
Tapaturmien ehkäisytyötä tekevät ammattilaiset ovat huolissaan päihteiden aiheuttamista tapaturmista sekä ikääntyneiden turvallisuudesta kodeissa. Ammattilaiset kokevat paikallisen tapaturmien ehkäisytyön heikommaksi kuin aiemmin. Järjestöt ja viranomaiset etsivät yhdessä keinoja, joilla parantaa suomalaisten asenteita omaa turvallisuuttaan kohtaan.
Pysy pystyssä: Liukastumisista kipua ja kustannuksia14.12.2015 14:44:34 EET | Tiedote
Viime talvena toteutetun kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Joka toinen kertoi myös loukanneensa itsensä kaatuessaan. Mustelmien ja ruhjeiden lisäksi vuosittain lähes viisi tuhatta potilasta joutuu sairaalahoitoon liukastumisen takia.
Mummomaine sitkeässä - liukastumiset eivät ole kuitenkaan vanhojen kansantauti27.2.2015 09:00:00 EET | Tiedote
Kevättalvi on otollista aikaa tapaturmille, joita aiheutuu liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Ajatuksissa istuu sitkeästi myytti siitä, että erityisesti vanhukset satuttavat itsensä liukastumisten seurauksena, koska tasapainoaisti on heikentynyt ja luut ovat hauraat. Liukastumiset eivät kuitenkaan ole vain vanhojen kansantauti. Eniten liukastumisvammoja sattuu työikäisille ja nimenomaan talviaikaan. Omalla toiminnalla tapaturmat on ehkäistävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme