Kauppakamarit: Ympäristöministeriön on seurattava hallitusohjelmaa ja kevennettävä lupabyrokratiaa
Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus etenee kohti ratkaisevia päätöksiä. Ympäristöministeriö asetti lokakuussa 2015 työryhmän sujuvoittamaan kaavoituksen ja rakentamisen lupia. Työryhmän toimeksiantoon kuuluivat päätösprosessien lyhentäminen, ELY-keskuksien roolin muuttaminen neuvoa-antavaksi ja valitusoikeuden rajaaminen. Työryhmän esittämissä maankäyttö- ja rakennuslain muutoksissa kuitenkin pitkälti sivuutettiin hallitusohjelman kirjaukset lupien sujuvoittamisesta. Työryhmän esitys on ollut lausunnolla, ja ympäristöministeriö on viemässä lakiesitystä piakkoin eduskuntaan.
“Ympäristöministeriöllä on nyt näytön paikka lupien sujuvoittamisessa. Jos tämä tilaisuus jätetään käyttämättä, hallitusohjelman lupaukset valuvat hukkaan ja hallitukselta loppuu aika byrokratian purussa”, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.
Hallitus sitoutuu ohjelmassaan sujuvoittamaan lupa- ja valitusprosessit sekä antamaan niitä koskevan palvelulupauksen. Isojen teollisten hankkeiden osalta luvataan ottaa käyttöön lupaprosessien kiirehtimismenettely ja siirtää rutiinilupa-asioita ilmoitusmenettelyyn. Näissä tavoitteissa ei kuitenkaan ole juurikaan edistytty.
Kauppakamareilla on noin 20 000 jäsenyritystä kaikkialla Suomessa ja kaikilta toimialoilta. Kauppakamarit saavat yrityksiltä jatkuvasti viestejä byrokratian aiheuttamista ongelmista. Yritysten viesteissä kerrotaan pitkistä käsittelyajoista ja jopa kielteisistä asenteista. Esimerkiksi ELY-keskusten ja aluehallintovirastojen hitaus nousee usein esille. Erityisenä ongelmana pidetään viranomaisten vaihtelevia tulkintoja. Lupavaatimuksissa ja käytännöissä on suuria alueellisia eroja, mikä vaikeuttaa varsinkin usealla paikkakunnalla toimivien yritysten toimintaa.
Pitkät valitusprosessit lykkäävät monien investointihankkeiden etenemistä. Yritykset kokevat, että valituksia jätetään myös kiusanteko- ja pitkittämistarkoituksessa. Nämä valitukset saattavat viivästyttää suunnitteilla olevia investointeja merkittävästi. Myös tärkeitä tiehankkeita on viivästynyt yksittäisen henkilön käynnistämän valitusprosessin vuoksi.
Esimerkkejä ja taustaa yrityksiin kohdistuvasta byrokratiasta löytyy Keskuskauppakamarin uutishuoneessa julkaistusta artikkelista.
Keskuskauppakamari |
Etelä-Karjalan kauppakamari Toimitusjohtaja Mika Peltonen |
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Pertti Kinnunen |
Etelä-Savon kauppakamari Toimitusjohtaja Markku Kakriainen |
Helsingin seudun kauppakamari Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä |
Hämeen kauppakamari Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen |
Keski-Suomen kauppakamari Toimitusjohtaja Uljas Valkeinen |
Kuopion alueen kauppakamari Toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi |
Kymenlaakson kauppakamari Toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta |
Lapin kauppakamari Toimitusjohtaja Timo Rautajoki |
Länsi-Uudenmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Eero Hettula |
Oulun kauppakamari Toimitusjohtaja Jari Tuovinen |
Pohjanmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Juha Häkkinen |
Pohjois-Karjalan kauppakamari Toimitusjohtaja Anne Vänskä |
Rauman kauppakamari Toimitusjohtaja Marko Mikkola |
Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Toimitusjohtaja Anne Pevkur |
Satakunnan kauppakamari Toimitusjohtaja Juhani Saarikoski |
Tampereen kauppakamari Toimitusjohtaja Antti Eskelinen |
Turun kauppakamari Toimitusjohtaja Minna Arve |
Ålands handelskammare Verkställande direktör Anders Ekström |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Leena Linnainmaa
varatoimitusjohtaja
p.050 3561 183
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kauppakamari on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Muita suosittuja tuotteita ovat mm. www.kauppakamaritieto.fi, ammattilaisen ajantasainen verkkopalvelu, sekä säännöllisesti päivitettävät kansiot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakamari
Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin yrityksiä yli maakunnan rajojen29.3.2019 09:40:52 EET | Tiedote
Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin 15 kasvuyritystä. Polulle haki yhteensä 53 kasvua tavoittelevaa yritystä Pirkanmaalta sekä maakunnan ulkopuolelta.
Voittajaksi Itä-Uudenmaan Kasvupolulta Offroad-yritys ja vittumitäpaskaa.fi4.5.2018 16:03:40 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan lupaavimmaksi kasvajaksi on Kasvu Openin sparrausprosessin jälkeen valittu RoostLab Oy. Kunniamaininnan sai Graafiska. Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Tästä sadan joukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa finaalissa lokakuussa.
Yritysten Kasvupolulle 15 yritystä Keski-Suomen joka kolkasta13.4.2018 12:56:28 EEST | Tiedote
Yritysten kasvuohjelmaan Keski-Suomen Kasvupolulle on valittu 15 kasvupotentiaalisinta yritystä. Keski-Suomen Kasvupolku järjestetään osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa, Kasvu Openia.
Mediakutsu: Arctic Business Forumissa 11.– 12.4. keskustellaan Arktisesta rautatiestä ja startupeista4.4.2018 13:58:09 EEST | Kutsu
Lapin kauppakamarilla on ilo kutsua median edustajat Arctic Business Forum 2018 – tapahtumaan Kemissä 11.–12.4.
Kymmenen Kasvu Open yrityksen parhaimmisto on selvillä26.10.2017 11:25:00 EEST | Tiedote
Tuomaristo on valinnut 100 finalistista kymmenen parasta. Näiden yritysten joukosta valitaan voittajat ja kunniamaininnan saajat Start again- ja startup -sarjoissa. Voittajat julkistetaan Kasvu Openin päätapahtuman yhteydessä tänään klo 20.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme