Perheiden pahoinvointi näkyy terveydenhoitajan vastaanotolla
Neuvolan ja kouluterveydenhuollon laajat terveystarkastukset mahdollistavat lasten, nuorten ja perheiden riskitekijöiden ja tuen tarpeen arvioinnin.
Joka neljännessä tapauksessa terveydenhoitaja huolestuu lapsen, nuoren tai hänen perheensä tilanteesta, todetaan terveystieteiden lisensiaatti Hannele Poutiaisen tuoreessa väitöstutkimuksessa.
Poutiaisen tutkima kyselyaineisto kerättiin terveydenhoitajilta ja lasten vanhemmilta osana vuosien 2007–2009 Lasten terveysseurantatutkimusta (LATE) sekä peruskoulun kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilailta. Lisäksi tutkimukseen haastateltiin LATE-pilottitutkimukseen osallistuneita terveydenhoitajia.
Tutkimuksen mukaan terveydenhoitajat olivat huolissaan erityisesti niiden lasten terveydestä ja kehityksestä, joiden perheissä ilmeni terveydellisiä, sosiaalisia tai taloudellisia ongelmia. He myös toivat esiin huolen siitä, että yhä useampi perhe on lastensuojelun asiakas.
– Tutkimuksessa huolen raportointi perustui hoitajien kokemukseen ja asiakkaiden tuntemukseen, Poutiainen kertoo.
Perherakenteiden muutosten, vanhempien työttömyyden, vanhempien ja lasten ylipainon, tupakoinnin sekä koulupoissaolojen lisäksi terveydenhoitajat olivat huolissaan lasten runsaasta ruutuajasta ja nettikiusaamisesta.
– Ruutuajan suositukset ylittyivät hyvin usein lapsilla ja netin käytön yleistyminen näkyi muun muassa nettikiusaamisen lisääntymisenä jo alakoululaisten keskuudessa, Puotiainen toteaa.
Terveydenhoitajat kokivat, että netin käyttöön liittyviin ongelmiin on vaikea puuttua, koska se ei varsinaisesti tapahdu kouluajalla.
TtL Hannele Poutiainen väittelee 26.10.2016 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Mikä herättää terveydenhoitajan huolen? - Huolen tunnistamisen ja toimimisen haasteet lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Haartman-instituutti, luentosali 2, Haartmaninkatu 3. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.
Väittelijän yhteystiedot: hannele.poutiainen@lahti.fi
Ystävällisin terveisin,
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Täydennetyt elintarvikkeet ja ravintolisät tärkeitä vegaanien luustolle12.9.2025 11:58:40 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että vegaaniruokavaliota noudattavat lapset ja aikuiset saavat keskimäärin riittävästi luustolle tärkeitä kalsiumia ja D-vitamiinia, mutta luun aineenvaihdunta poikkeaa sekaruokavaliota noudattavista.
Food Days tuo ruoka-alan asiantuntijat Seinäjoelle11.9.2025 13:08:23 EEST | Tiedote
Food Days -tapahtuma tuo ruokajärjestelmän asiantuntijat, tutkijat, elintarvikealan yritykset ja ruokayrittäjät Seinäjoelle 16.–18.9.2025.
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme