Isien auttajat kokoontuvat Turussa
Tapahtuman järjestävät Ensi- ja turvakotien liitto, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Isä-hanke, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Turun ensi- ja turvakotiyhdistys ja Turun kristillinen opisto.
Isien määrä lisääntynyt ensikodeissa
Ensikodeista apua hakevien miesten määrä on lähes kolminkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Ensi- ja turvakotien liiton palveluista hakee apua kaikkiaan yli 1000 miestä vuosittain. Ensi- ja turvakotien liiton tekemän kyselyn mukaan (2011) miesten määrä on lisääntynyt kaikissa auttamispalveluissa. Yli puolet apua hakevista isistä tarvitsee tukea vanhemmuuden (23 %), parisuhdeongelmien (17 %) ja erotilanteiden (15 %) muodostamaan vyyhtiin. Vastausten mukaan miehet jäävät usein näiden ongelmien kanssa yksin, sillä heiltä puuttuu sosiaalinen verkosto. Auttajien yksi keskeinen tehtävä on kuunnella miestä.
Kyselyn tuloksen mukaan perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset olivat yksimielisiä siitä, että isien auttamisesta hyötyy koko perhe. Jos perhe pysyy yhdessä, isän auttamisella saadaan nopeasti näkyviä tuloksia. Muun muassa lasten hyvinvointi lisääntyy, kun isät ovat aktiivisesti mukana vanhemmuudessa. Myös erotilanteissa koko perhe hyötyy siitä, että isä kokee tulleensa kuulluksi viranomaispalveluissa. Tämä auttaa toimivan yhteisvanhemmuuden luomisessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tiedottaja Mikko Savelainen, puh. 040 5877 278, sp:mikko.savelainen@ensijaturvakotienliitto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Ensi- ja turvakotien liittokokous: Vauvaperheiden avuntarpeeseen on vastattava viipymättä28.4.2025 14:32:01 EEST | Tiedote
Apua hakevat vauvaperheet ovat merkittävästi huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ensi- ja turvakotien liiton ensikotien asiakkaat kokevat palveluun tullessaan yleisesti stressiä, ahdistuneisuutta sekä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa. Moni asiakas on kokenut lähisuhteissaan väkivaltaa ja muita pitkäaikaisesti vaikuttavia traumaattisia kokemuksia.
Vieraannuttava vanhempi voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä seurauksia25.4.2025 08:29:23 EEST | Tiedote
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on kielteiset seuraukset lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Vieraannuttaminen rikkoo lapsen oikeutta ylläpitää suhdetta vanhempiinsa ja hänelle merkityksellisiin läheisiin. Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään tänään 25.4.
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme