Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry vauvojen ja lapsiperheiden tukena
Ensikodista turvallinen alku elämälle
Vaikka apua hakevien perheiden tilanne on usein vaikea ja huoli perheen tilanteesta on suuri, auttamisella saadaan kuitenkin hyviä tuloksia.
"Joskus lyhytkin tuki kantaa perheiden elämässä ja vauvan elämän kannalta vakauttava jakso ympärivuorokautisessa ensikodissa vaikuttaa koko hänen elämäänsä myönteisesti." Paloheimo kertoo.
Ilahduttavaa on, että yhä useammin ensikotiin tulevat molemmat vanhemmat vauvan kanssa. Molemmat vanhemmat rakentavat suhdetta vauvaan jo odotusaikana. Jos elämäntilanne on vaikea vaikkapa mielenterveysongelmien vuoksi, vauvan odotus jää taka-alalle eikä vanhempi kykene keskittymään syntyvään lapseen.
Ensimmäisinä viikkoina vastasyntyneen vauvan kanssa sekä vauvan ensimmäisen vuoden aikana luodaan pohjaa vauvan ja vanhemman vuorovaikutukselle. Pieni vauva tarvitsee turvallisen hoidon ja huolenpidon. Läsnäoloa ja vauvan huolenpitoa voi harjoitella ja ensikodin palveluissa tukea on tarjolla. Kun huoli perheen voimavaroista on suuri, tuen on oltava jatkuvaa ja riittävän pitkäkestoista.
”Palvelumme ovat muodostuneet pitkäjänteisen ja laadukkaan kehittämistyön tuloksena. Meillä on ainutlaatuinen osaaminen vauvaperheiden tukemiseen”, Paloheimo muistuttaa.
Turvakodista saa apua ilman maksusitoumusta
Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on luokiteltu köyhyyttäkin vakavammaksi ongelmaksi maailmassa. Myös Suomessa se tunnustetaan ja tunnistetaan: vuoden 2015 alusta turvakotitoiminnan rahoitus siirtyi valtiolle. Taustalla uudistuksessa on Istanbulin sopimuksen velvoitteet tarjota suoja kaikille perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneille.
Aikaisemmin yksin tulevien naisten oli vaikea saada maksusitoumusta kunnalta, mikä oli turvakotiin tulon edellytyksenä. Uudistuksen myötä turvakotiin hakeutuu yhä useammin nainen myös yksin, silloin kun alaikäisiä lapsia ei asu enää kotona.
”Meillä Jyväskylän turvakodissa on paikka viidelle perheelle, mikä on asukaslukuun nähden aivan liian vähän.”, Paloheimo toteaa.
Turvakodista on jouduttu ohjaamaan perheitä muualle. Yhdistyksen suunnitelmissa on uuden kiinteistön rakentaminen, sillä uudet turvakotipaikat mahdollistaisivat avun useammille perheille ja väkivaltaa kokeneille.
”Yhteyttä kannattaa aina ottaa, jos kotona tuntuu uhkaavalta. Ammattilaisemme etsivät perheelle sopivan avun ruuhkaisissakin tilanteissa.”, Paloheimo muistuttaa.
Lasten ja perheiden tilanne parantunut
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry viettää 70- vuotisjuhlaansa 28.10. Yhdistys auttaa yli 300 lasta ja hänen perhettään vuodessa. Yhtä perhettä auttaa vauvan unikoulu, toista perhettä väkivallan katkaiseminen. Apua tarjotaan myös, kun päihteet tai mielenterveysongelmat vaarantavat lapsen turvallisen kasvun tai kun perhe on eromassa.
Lasten ja perheiden tilanne on vuosikymmenien aikana parantunut paljon. Lasten oikeudet on hyvin turvattu kansainvälisillä sopimuksilla ja kansallisella lainsäädännöllä. Moninainen kaltoinkohtelu on silti edelleen arkea liian monelle lapselle. Perheillä on vakavia vaikeuksia jaksaa, selviytyä arjesta ja riittävän hyvästä vanhemmuudesta.
”Vielä on paljon työtä tehtävänä ennen kuin voimme sanoa, että jokaisella lapsella on turvallinen elämä ja hänen oikeutensa toteutuvat”, toteaa pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitosta.
Keski-Suomen ensi- ja turvakotiyhdistyksessä on ammattilaisten lisäksi perheiden tukena 70 vapaaehtoista. Heistä osa toimii lastenhoitajina tai tukihenkilöinä, kuten synnytystukihenkilöinä eli Doulina tai eroneuvovapaaehtoisina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija Paloheimo, toiminnanjohtaja
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry
p. 010 423 7501, eija.paloheimo@ksetu.fi
Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Keski-Suomen ensi- ja turvakoti on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen lastensuojelujärjestö. Yhdistys on perustettu vuonna 1946, ja lastensuojelun ohella yhdistys työskentelee kansalaisjärjestönä lasten ja perheiden yhteiskunnallisen aseman puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Lapsiin kohdistunut lähisuhdeväkivalta kotona on lisääntynyt23.6.2025 10:58:59 EEST | Tiedote
Lasten kokema fyysinen ja henkinen väkivalta vanhempien taholta on lisääntynyt. Viranomaisten tietoon tulleista lähisuhdeväkivallan uhreista useampi kuin joka viides on oman vanhemman pahoinpitelemä alaikäinen lapsi. Ensi- ja turvakotien liiton paneelissa SuomiAreenassa etsitään ratkaisuja tilanteeseen.
Pakolaisnuoria yli 30 vuotta kotouttaneen perheryhmäkodin toiminta loppuu11.6.2025 10:57:02 EEST | Tiedote
Turun ensi- ja turvakoti ry:n perheryhmäkodissa on 33 vuoden aikana tuettu suomalaiseen yhteiskuntaan noin 200 ilman huoltajaa Suomeen saapunutta alaikäistä pakolaisnuorta. Toiminta päättyy heinäkuussa 2025, kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kilpailutuksessa ei tullut jatkoa.
Miina Sillanpään perustamat ensikodit auttavat vauvaperheitä edelleen3.6.2025 10:21:28 EEST | Tiedote
Keskiviikkona 4. kesäkuuta vietetään kansalaisvaikuttaja Miina Sillanpään syntymäpäivää. Sillanpää perusti ensimmäiset ensikodit yksihuoltajaäitien tueksi yli 80 vuotta sitten Helsinkiin, Ouluun, Turkuun ja Tampereelle. Nämä kaikki ja kuusi muuta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ensikotia voivat edelleen hyvin ja auttavat vuosittain yli 500 vauvaperhettä uuteen alkuun.
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme