
Folkhälsanin tutkimuskeskus: Harvinaisen lihassairauden syy löytyi
-Geenivirheen löytäminen mahdollistaa suoran geenidiagnostiikan, jonka ansiosta potilaat eivät saa vääränlaista hoitoa virheellisen diagnoosin seurauksena. Jatkossa tutkimus suuntautuu hankkimaan lisätietoa lihassolujen sairastumismekanismeista tämän tyyppisessä lihasdystrofiassa hoitomenetelmien kehittämiseksi, kertoo professori Bjarne Udd, joka johtaa tulokselliseen kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön osallistuneita suomalaisia tutkimusryhmiä.
Professori Bjarne Udd ja hänen tutkimusryhmänsä Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa teki tärkeän havainnon yhdessä Uddin Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimusryhmän sekä amerikkalaisen ja italialaisen tutkimusryhmän kanssa. Tulokset on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä Nature Genetics -aikakauslehdessä.
Suomessa on yli 10 000 potilaalla lihastauteja, jotka rajoittavat heidän toimintakykyään monin eri tavoin. Sairaudet jakaantuvat kuitenkin satoihin erilaisiin tyyppeihin.
-EU on antanut jäsenmaita sitovan suositusdirektiivin, jossa niitä kehotetaan perustamaan kansallisia osaamiskeskuksia harvinaisille sairauksille. Tätä tarvittaisiin lihassairauksiin ehdottomasti myös Suomessa, sanoo professori Udd.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt, professori Bjarne Udd, sähköposti: bjarne.udd@netikka.fi, puh. 09 1912 5075 / 040 700 9208, Folkhälsanin tutkimuskeskus
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Folkhälsan
Solvalla bygger nytt och moderniserar14.2.2022 08:00:00 EET | Pressmeddelande
På Solvalla idrottsinstitut i Noux, Esbo byggs det nytt och moderniseras. Det blir jordvärme, laddningsstationer för elbilar och tillgängligheten förbättras. Ekonomiskt handlar det om en investering på över 10 miljoner euro.
Vanhempiensa kanssa luonnossa liikkuvat lapset nukkuvat paremmin ja ovat fyysisesti aktiivisempia28.1.2022 11:58:12 EET | Tiedote
Folkhälsanin tutkimuskeskuksen hiljattain julkaistu tutkimus osoitti perheen luonnossa liikkumisen olevan yhteydessä lasten pidempään yöuneen ja korkeampaan fyysiseen aktiivisuuteen. Näin ollen, perheiden luonnossa liikkumisen edistäminen voisi olla kustannustehokas tapa lisätä lasten fyysistä aktiivisuutta ja parantaa lasten unta.
Nuorten hyvinvointia voidaan tukea tutkituin keinoin22.12.2021 15:09:49 EET | Tiedote
Tuoreen väitöskirjatyön tavoitteena on ollut selvittää luokkaopetuksena tapahtuvan tietoisuustaito-ohjelman vaikutuksia 12–15 -vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Väitöskirjassa tutkittiin mm. ohjelman vaikutusta oppilaiden resilienssiin, masennusoireisiin, käyttäytymiseen ja terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Vaikka näyttöä on vielä rajallisesti, ovat nämä tulokset rohkaisevia ja viittaavat siihen, että tietoisuustaitojen opettamisesta kouluissa on hyötyä.
Folkhälsans höstmöte godkände budget och diskuterade fastigheter15.12.2021 13:45:41 EET | Pressmeddelande
Folkhälsans högsta beslutsfattande organ samlades den 14 december 2021 till höstmöte på Hanaholmen i Esbo. Höstmötet godkände verksamhetsberättelsen och budgeten för år 2022. I budgeten finns understöd till Folkhälsans forskningscentrum på 5,2 miljoner euro och till Folkhälsans förbund på 6,2 miljoner euro.
Tilde Polviander on Suomen Lucia 202125.11.2021 12:14:58 EET | Tiedote
Suomen Lucia 2021 on valittu. Hän on Tilde Polviander, kotoisin Maarianhaminasta.