4,3 miljoonaa euroa lastensuojelutyöhön
11.11.2016 07:29:40 EET | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki | Tiedote

Avustus luovutettiin virallisesti 10.11.2016 Linnanmäen Peacock-teatterissa järjestetyssä Linnanmäki Gaalassa, jossa esiintyi kansainvälisestikin tunnettu lauluyhtye Rajaton. Avustuksen vastaanottivat Lasten Päivän Säätiön vuonna 1950 perustaneet lastensuojelujärjestöt: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille sekä Pelastakaa Lapset.
- Lasten Päivän Säätiön avustuksella on valtavan suuri merkitys toiminnallemme. Lasten- ja perheiden leiritoiminta, sporttikummitoiminta sekä vauva- ja lapsiperheiden auttaminen kotona ovat hienoja esimerkkejä siitä konkreettisesta lastensuojelutyöstä, jota päivittäin teemme, Sari Nikula-Heino Parasta Lapsille ry:stä, Hanna Markkula-Kivisilta Pelastakaa Lapset ry:stä sekä Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitto ry:stä kertovat.
Avustussumman keräämiseen ovat osallistuneet Linnanmäellä huvitelleiden asiakkaiden lisäksi myös pääyhteistyökumppanit Hartwall, SOK/HOK-Elanto, Unilever Finland, MTV sekä Bauer Media.
- Olemme valinneet Lasten Päivän Säätiön ja Linnanmäen yhteistyökumppaniksemme, koska saamme olla mukana luomassa parempaa huomista ilon kautta. Lasten Päivän Säätiön lastensuojelujärjestöillä on todella pitkä kokemus lastensuojelutyöstä, ja niiden tarjoamien palvelujen kautta moni lapsi ja nuori on saanut paremmat eväät elämäänsä, yksi Linnanmäen pääyhteistyökumppaneista, Unilever Finland Oy:n viestintäpäällikkö Riitta Jantunen kertoo.
Huvipuiston historian aikana Lasten Päivän Säätiö on tukenut suomalaista lastensuojelutyötä nykyrahaksi laskettuna yli 100 miljoonalla eurolla.
- Olemme todella kiitollisia kaikille huvipuistokävijöille sekä kumppaneillemme, jotka omalta osaltaan osallistuvat tänäkin vuonna Linnanmäen Huvipuisto-toiminnan kautta lastensuojelutyön tukemiseen. Tämän avustuksen kerääminen antaa myös kaikkien Linnanmäen Hupimestareiden työpanoksille tärkeän merkityksen, sanoo Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Pia Adlivankin, Linnanmäki / Lasten Päivän Säätiö
puh. 040 418 7788 pia.adlivankin@linnanmaki.fi
Viestintäpäällikkö Heli Hemgård, Linnanmäki / Lasten Päivän Säätiö
puh. 040 901 5219 heli.hemgard@linnanmaki.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo 65 vuotta ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja suomalaiselle lastensuojelutyölle. Vuonna 2016 lahjoitettiin 4,3 miljoonaa euroa ja tavoite vuodelle 2017 on 4,5 miljoonaa euroa. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat suomalaista lastensuojelutyötä.
Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2016 ovat SOK/HOK Elanto, Unilever Finland Oy, Oy Hartwall Ab, MTV Oy sekä Bauer Media Oy. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäen Lasten Vapussa Emma-palkitut esiintyjät25.3.2026 09:01:31 EET | Tiedote
Linnanmäki avautuu uuteen huvikauteen vappuaattona tarjoten erityisesti lapsiperheille suunnattua ohjelmaa koko vappuviikonlopun ajan aina torstaista lauantaihin. Linnanmäen perinteisen Lasten Vapun kruunaavat Linnanmäen Estradilla esiintyvät Emma-palkitut artistit.
Linnanmäki astuu kohti uutta aikakautta4.3.2026 09:00:16 EET | Tiedote
Linnanmäen huvipuisto käynnistää vuonna 2026 uuden aikakauden ja ryhtyy rakentamaan suuntaa kohti entistäkin monipuolisempaa ja elämysten täyteistä, aktiivista kaupunkihuvipuistoa. Jo tulevalla kaudella muutos kohti aktiivista kaupunkihuvipuistoa näkyy lipputuotevalikoiman laajentumisena ja sisäänpääsyn sujuvoitumisena.
Linnanmäelle jälleen Sustainable Travel Finland -merkki16.2.2026 10:21:20 EET | Tiedote
Linnanmäki on saanut toistamiseen Visit Finlandin myöntämän Sustainable Travel Finland (STF)-merkin. Merkki kertoo matkailijoille, että yritys tai kohde panostaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään toimintaan.
Yhä useampi nuori haluaa töihin Linnanmäelle12.2.2026 08:33:40 EET | Tiedote
Linnanmäen kesätyöhaku huvikaudelle 2026 on päättynyt. Tänä vuonna hakemuksia tuli ennätysmäärä, yli 5 000.
Kesätyöhaku Linnanmäen huvikaudelle 2026 on käynnistynyt7.1.2026 12:39:57 EET | Tiedote
Linnanmäen kesätyöntekijöiden haku käynnistyy keskiviikkona 7.1. Huvipuisto etsii parhaillaan työntekijöitä eli hupimestareita huvipuiston monipuolisiin työtehtäviin. Linnanmäellä työskentelee huvikaudella 2026 yhteensä yli 700 kausityöntekijää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme