Rock SM -kisat järjestetään taas

Jaa
Suomen suurin bändikisa järjestetään tänä vuonna usean vuoden hiljaiselon jälkeen. Rock SM 2012 -kilpailujen live-finaali ratkeaa lauantaina 27.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Tuomaristossa nähdään muun muassa Happoradion keulakuvaAki Tykki, muusikko Redrama ja YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen.

Rockin SM 2012 -kilpailuissa asiantuntijaraati valitsee ensin kilpailuun ilmoittautuneista bändeistä 20 parasta, jotka esitellään tapahtuman verkkosivuilla. Kansa pääsee tässä vaiheessa osaltaan vaikuttamaan ja äänestämään näistä bändeistä kuutta parasta. Voittajan valitsee finaalissa tuomaristo ja yleisö.

Suomalaisten rockbändien oma kilpailu

Rock SM -kilpailu on kasvattanut rockmusiikin arvostusta ja nostanut julkisuuteen ja maineeseen lukuisia loistavia suomalaisia bändejä. Tällaisia bändejä ovat mm. Tabula Rasa, Finnforest, Donna, Ratsia, Eppu Normaali, Hassisen Kone, 22-Pistepirkko, Kolmas Nainen, Clifters, Claudia ja Peer Gynt.

Ensimmäiset Rockin SM -kisat järjestettiin vuonna 1970. Tämän jälkeen kilpailuja järjestettiin pitkään vuosittain. Seitsemänkymmentäluku oli nopean kehityksen aikaa, jolloin saatiin vaikutteita punkista ja suomenkielellä esitetyn musiikin asema vahvistui. Kahdeksankymmentäluvulla Rockin SM -kisojen suosio kasvoi. Vuonna 1985 kilpailuun osallistui ennätysmäärä 500 yhtyettä. Puitteiltaan historiansa suurin kilpailu oli vuonna 1987. Tällöin TV1 teki kilpailusta myös livetaltioinnin. Rockmuusikot ry järjesti tapahtuman viimeisen kerran 1989 ja tämän jälkeen suomenmestaruuskilpailuja on järjestetty samalla tai muilla nimillä, mutta ei enää vuoden 2002 jälkeen.

Yhtyeiden ilmoittautuminen on alkanut

Ilmoittautumisaika Rock SM 2012 -kisoihin alkaa 7.3.2012 ja päättyy 30.5.2012. Kilpailuun voivat osallistua kaikki suomalaiset rockyhtyeet, joilla ei ole voimassaolevaa levytyssopimusta. Kilpailijoilla ei ole ikärajaa. Kilpailuun osallistutaan lähettämällä äänitallenne ja täyttämällä kilpailulomake. Lisätietoja löytyy Rock  SM -verkkosivuilta www.rocksm.fi

Rock SM 2012 -kilpailut järjestää ROXX Oy yhteiskumppaneinaan Akun Tehdas, DLX Music, Sevent, Suomen Messut / Helsingin Musiikkimessut, Veikkaus, YleX ja X Sell Retail.


Rock SM -kilpailujen finaali järjestetään la 27.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Samanaikaisesti Messukeskuksessa on to-su  25. - 28.10.2012 Helsingin Musiikkimessut.
Lisätietoja:
Rock 2012 SM kisoista:  Raimo Räisänen puh. 020 728 2202 ja Tom Holmberg 040 568 0164,  www.rocksm.fi
Helsingin Musiikkimessuista: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@finnexpo.fi , www.helsinginmusiikkimessut.fi
 
 
 

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye