
Meri Kutsuu -messuilla ollaan jo tulevassa kesässä - Noin 200 venettä
Veneilykokemuksia kotimaassa ja ulkomailla
Meri Kutsuu -messut ovat viime vuoden tapaan nelipäiväset. Neljäs messupäivä antaa lisää mahdollisuuksia yleisölle tutustua tapahtumaan, jossa on nähtävissä kaikki tärkeimmät venemerkit ja niiden edustajat saman katon alla. Meri Kutsuu -messuilla on pitkät perinteet, ja se on helppo tapa tutustua kauden uutuuksiin ja muihin alan tuotteisiin. Tulevan kesän tunnelmaa haetaan myös muun muassa ohjelmalla.
Purjehduksen ystävät Minna Valtari ja Antti Laine kertovat purjehduskokemuksistaan Ruotsin länsirannikolta ja Etelä-Norjasta ja antavat arvokkaita vinkkejä messuvieraille lauantaina ja sunnuntaina. Messuilla voi lähteä merelle kuvien kautta, sillä Purje-lehden osastolla nähdään Klaus Somerkosken upea valokuvanäyttely.
Toimittaja ja kirjailija Altti Holmroos kertoo ja avartaa uusia saaristokohteita, joissa voi veneilykauden aikana turvallisesti liikkua.
Meri Kutsuu -messuilla on mahdollisuus tutustua myös kajakkikalastukseen, jonka suosio kesäharrastuksena on nousussa myös Suomessa. Yleisimpien saaliskalojen perkaukseen oppia antaa Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajat.
Rajavartiosto kertoo onnettomuustilanteista
Länsi-Suomen merivartioston osastolla esitellään Rajavartiolaitoksen toimintaa, ja erityisesti tänä vuonna meripelastusjohtokeskuksen (MRCC Turku) toimintaa onnettomuustilanteessa. Osastolla nähdään myös filmimateriaalia onnettomuustapauksista. Konkreettisesti kävijät voivat myös itse testata pelastustaitoaan meripelastussimulaattorin ohjaimissa.
Mukana Meri Kutsuun ohjelmassa ovat myös ikisuositut Tullin huumekoiranäytökset.
Koko perheen tapahtuma
Meri Kutsuu -messut on tapahtuma, joka on tarkoitettu koko perheelle, kuten veneilyharrastuskin usein on. Lapsia varten messuilla on lastenhoitopaikka, jossa lapsille on maksuttomasti mukavaa tekemistä.
Turun Messukeskus Oy juhlii tänä vuonna 25-vuotistaivaltaan, ja sen vuoksi kaikki 25-vuotiaat (synt. 1987) pääsevät messuille ilmaiseksi.
Meri Kutsuu 2012 - veneilyn ja saaristomatkailun messut
Lisätiedot : Turun Messu- ja Kongressikeskus (Messukentänkatu 9-13, Turku), puh. (02) 337 111, www.turunmessukeskus.fi, markkinointipäällikkö Jaakko Mäkikalli, puh. 040 747 9675, jaakko.makikalli@turunmessukeskus.fi
http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/meri-kutsuu/etusivu
Info
:
Messut ovat avoinna: to 8.3. 14-19, pe 9.3. klo 10-19, la 10.3. klo 10-18, su 11.3. klo 10-17
Lippujen hinnat : Aikuiset 14 €, perhelippu 29 € (2 aik. ja lapset alle 15 v.), lapset (7-15-v ) 5 €, eläkeläiset, opiskelijat 10 €, ryhmät (min. 10 hlöä/ryhmä) 9 €, paikoitus 5 €
Venemerkit messuilla mm: AMT - Aquador - Aqualine - Arronet - Bavaria - Beaufort - Bella - Beneteau - Boston Whaler - Buster - Castello - Chris Craft - Dehler - Delta - Drive - Dufour -Faster - Finnmaster - Flipper - Glastron - Grandezza - Hanse - Hibo - Hobie - Jeanneau - Joll - Kasse - Khivus - Laser - Linda - Linder - Minor - MV-Marin - MXA - Nordkapp - Nord Star - Nimbus - Nymar - Pioner - Quicksilver - Rodman - Ryds - Scout - Sealine - Sea Ray - Sea Star - Seiskari - Silver - Simppu - Sunseeker - Särki - TG - Terhi - Uttern - Valiant - Walker Bay - Wellcraft - Yamarin
Tietoja julkaisijasta

Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Uusi hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo alkaa lauantaina – luvassa hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja22.10.2024 14:08:18 EEST | Tiedote
Alueen suurin hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo kerää saman katon alle upean kattauksen hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja. Turun Messukeskuksessa 26.-27.10.2024 järjestettävillä Hyvä Olo Expo -messuilla on tarjolla tärkeää tietoa ja inspiraatiota hyvinvoinnista, hemmottelua ja shoppailua, hauskoja ja mielenkiintoisia kokeilutunteja ja työpajoja, muotinäytöksen pukuloistoa sekä Miss Turku -kilpailun finaali.
Kävijämäärä kasvoi Turun Kirjamessuilla – kirjallisuus kiinnostaa7.10.2024 11:22:06 EEST | Tiedote
Eilen päättyneet Turun Kirjamessut ja samaan aikaan järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut kasvattivat kävijämääräänsä edellisvuosista. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan. Turun Kirjamessut on tärkeä kirjasyksyn avaustapahtuma, joka kerää alan ihmiset, kirjailijat ja kirjojen ystävät yhteen. Messut järjestettiin Turun Messukeskuksessa 4.–6.10.2024.
Turun Kirjamessut starttaavat perjantaina – mukana kirjavuoden 2024 puhutuimmat tekijät ja teokset1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kirjallisuuden ja kulttuurin ystävät kokoontuvat Turun Messukeskukseen 4.–6.10.2024 Suomen vanhimmille kirjamessuille. Viikonlopun aikana messukävijät pääsevät tekemään kirjaostoksia, tapaamaan ajankohtaisia kirjailijoita sekä kuulemaan kantaaottavia keskusteluja. Messuilla voi myös osallistua erilaisiin työpajoihin ja peleihin, lukuretriittiin tai vaikka cosplay-asukisaan. Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Pelin henki.
Korjaus tiedotteeseen: Matti ja Teppo eivät esiinny Turun Kirjamessuilla4.9.2024 18:53:24 EEST | Tiedote
Messuilla esiintyy ainoastaan Matista ja Teposta kirjan kirjoittanut Veepee Lehto.
Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – luvassa kulttuuriränttiä, lukukokemusten jakoa ja paikallisia toimijoita4.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Ajankohtaiset kirjailijat ja terävimmät yhteiskunnalliset keskustelijat tapaavat Turun Kirjamessuilla 4.–6.10.2024. Ohjelmaa järjestetään kuudella eri lavalla sekä lasten alueella. Messuilla on myös hiljaisempi tila, jossa pääsee osallistumaan esimerkiksi lukuretriittiin, runovastaanottoon ja ääneen lukemisen piiriin.