Tehostunut yhteistyö ja työkyvyn varhainen tuki ovat vähentäneet tekemättömän työn kustannuksia
– Suomalaisilla työpaikoilla yhdessä työterveyshuollon, työeläkeyhtiön ja vahinkovakuutusyhtiön kanssa tehtävällä työllä on vaikuttavuutta. Se näkyy sairauksista ja tapaturmista aiheutuneiden kulujen sekä työkyvyttömyyseläkekustannusten laskuna, Elon asiantuntijalääkäri Kari-Pekka Martimo kommentoi.
Tutkimustulosten mukaan vuonna 2015 tekemättömän työn kustannukset vaihtelivat kuitenkin yritysten välillä huomattavasti: 2,59 prosentista 12,7 prosenttiin palkkasummasta.
Yritykset, joissa kokonaiskustannukset ovat pieniä, ovat onnistuneet luomaan toimivan yhteistyön työterveyshuollon kanssa. Niissä on myös onnistuttu kohdentamaan työpaikalla toimenpiteitä oikein ja haettu varhaisessa vaiheessa työn tekemistä tukevia ratkaisuja, arvioi Martimo.
– Työterveyshuollon ennaltaehkäisevien kulujen osuus on tutkimuksen mukaan hieman noussut eli panostuksia on kohdennettu työkyvyn johtamiseen. Samalla varmasti on myös kehitetty yhteistyön sisältöä. Näin työterveyshuolto saadaan muutettua kustannuksesta investoinniksi.
Martimo korostaa myös suorituksen johtamisen merkitystä.
– Esimies tukee työkykyä parhaiten auttamalla työntekijää työssä suoriutumisessa. Työnteon mahdollisuuksien varmistaminen ja työhön liittyvien ongelmien ratkominen on esimiehen tärkein tehtävä. Jos työkykyjohtamisesta puuttuu suorituksen johtamisen mukanaan tuoma varhaisen vaiheen puuttuminen, toiminnan vaikuttavuus jää auttamattomasti heikoksi.
Työeläkekuntoutus puree työkyvyttömyyden ehkäisyssä
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on kääntynyt laskuun Suomessa. Yksi vaikuttava tekijä on työeläkeyhtiöiden tarjoaman ammatillisen kuntoutuksen käytön lisääminen. Vuonna 2015 työeläkejärjestelmästä jäi 18 600 henkilöä työkyvyttömyyseläkkeelle.
– Työeläkekuntoutus on tehokas keino torjua työkyvyttömyyttä. Kuntoutuksen vaikuttavuuden kannalta ratkaisevaa on, että kuntoutukseen ryhdytään riittävän aikaisin. Työkyvyttömyyseläkkeistä kaksi kolmasosaa johtuu tuki- ja liikuntaelinten sekä mielenterveyden sairauksista. Näiden sairauksien kohdalla työssä jatkamiseen voidaan usein vaikuttaa työpaikan toimenpiteillä, Martimo toteaa.
Monissa suuryrityksissä hyödynnetään hyvin työeläkekuntoutusta, mutta pk-yritysten ja yrittäjien keskuudessa vaihtoehto on vähemmän käytetty.
– Pienissä yrityksissä kuntoutustarve tulee vastaan harvoin, joten kuntoutuksen mahdollisuuksia ei välttämättä osata hyödyntää. Työterveyshuollon tulisikin ottaa aktiivisesti esiin kuntoutusmahdollisuus riittävän varhaisessa vaiheessa, Martimo kuvaa.
Pk-yritykset ja yrittäjät tarvitsevat tukea
Elo kantaa Suomen suurimpana yrittäjien eläkevakuuttajana huolta erityisesti yrittäjien ja pk-yritysten henkilöstön työkyvystä. Lähes 2 000 suomalaisen yrittäjän työhyvinvointia kartoittaneen Elon Yrittäjämittari 2016 -tutkimuksen mukaan noin 40 prosentilla yrittäjistä on huomaamattaan riski uupua ja noin joka kuudennella riski on jo toteutumassa.
- Tekemättömän työn vuosikatsauksessa on seurattu suurehkoja suomalaisyrityksiä, mutta työkyvyttömyydestä aiheutuu kustannuksia riippumatta yrityskoosta. Pk-yrityksissä yksittäisen ihmisen työpanoksen merkitys korostuu vielä enemmän. Jos viiden hengen yrityksessä kokenut työntekijä jää työkyvyttömyyseläkkeelle, inhimillisen pääoman menetys voi olla yrityksen jatkuvuuden kannalta ratkaiseva eikä mitattavissa euroissa, Martimo huomauttaa.
Vuonna 2016 kuudennen kerran toteutetun Tekemättömän työn vuosikatsauksen toteuttivat yhteistyössä Terveystalo, Työterveyslaitos, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, tilintarkastusyhtiö PwC sekä eläkevakuuttajat Elo, Etera, Ilmarinen, Keva, Varma ja Veritas sekä vahinkovakuutusyhtiö If.
Lisätietoja:
Työeläkeyhtiö Elon asiantuntijalääkäri Kari-Pekka Martimo, p. 020 703 5944
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Nyförsäljningen var alltjämt stark, kostnadseffektiviteten förbättrades och placeringsavkastningen var -0,4 procent29.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringsavkastning sjönk och var negativ i januari–mars i den osäkra omvärlden. Solvensnivån var alltjämt stabil och driftskostnaderna minskade jämfört med motsvarande period året innan. – Vår nyförsäljning ökade rekordartat och för närvarande är Elo det mest populära arbetspensionsbolaget mätt i antalet försäkringar, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Uusmyynti jatkui vahvana, kustannustehokkuus parani ja sijoitustuotto oli -0,4 prosenttia29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon sijoitustuotto painui tammi-maaliskuussa negatiiviseksi epävarmassa toimintaympäristössä. Vakavaraisuusasema pysyi vakaana ja liikekulut alenivat viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. −Uusmyyntimme kasvoi ennätysmäisesti ja tällä hetkellä Elo on vakuutusten kappalemäärissä suosituin työeläkeyhtiö, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Kestävyystyö ponnistaa strategiasta - Elon kestävyysraportti 2024 julkaistu19.3.2025 08:57:00 EET | Tiedote
Elo on julkaissut tilinpäätöksen ja hallituksen toimintakertomuksen vuodelta 2024. Kestävyydestä raportoimme EU:n kestävyysraportointi-direktiivin (CSRD, Corporate Sustainability Reporting Directive) mukaisesti osana hallituksen toimintakertomusta.
Elos resultat 2024: Placeringsintäkterna steg till 8,5 procent och kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare14.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Elos placeringar gav utmärkt avkastning i en varierande verksamhetsmiljö och bäst var avkastningen på noterade aktieplaceringar. Totalavkastningen på fastighetsplaceringar var alltjämt positiv trots marknadsläget.
Elon tulos 2024: Sijoitustuotto nousi 8,5 prosenttiin ja kustannustehokkuus parani entisestään14.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Elon sijoitukset tuottivat erinomaisesti vaihtelevassa toimintaympäristössä ja parhaiten tuottivat noteeratut osakesijoitukset. Kiinteistösijoitusten kokonaistuotto pysyi positiivisena markkinatilanteesta huolimatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme