JHL:n Eloranta poliisin säästöistä - VALTIO TAAS KUNTIEN TASKULLA
7.3.2012 13:22:55 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Sisäministeri Päivi Räsänen hakisi valtiolle säästöjä siirtämällä osan poliisin tehtävistä kunnille. Päihtyneet kuljettaisi ja pitäisi säilössä vastedes kuntien sosiaalitoimi. Ministerin ajatusten taustalla on poliisin resurssityöryhmän juuri julkistettu karu raportti. Sen mukaan ilman 43 miljoonan euron lisärahaa voi 500 poliisia jäädä työttömäksi. Lisäksi jo nykyiset budjetin kehyspäätökset pakottavat karsimaan poliisin palveluverkkoa ja panemaan tehtäviä tylyyn tärkeysjärjestykseen..
Säästöpaine koskee myös kuntia, Eloranta huomauttaa. Muutaman viikon päästä hallitus kokoontuu kehysneuvotteluihin päättämään uusista säästöistä. On erittäin todennäköistä, että kuntien valtionosuuksista leikataan taas ensi vuonna.
- Tällaisia poliisitoimen supistamisen kaltaisia hivutusleikkauksia ei kunnille todellakaan saa tehdä.
Uusia tällaiset säästöesitykset eivät ole, Eloranta muistuttaa. Juopuneiden sälyttämistä kunnille esitti työryhmä jo viime hallituskaudella. Vuonna 2009 silloinen sisäministeri Anne Holmlund esitti puolustusvoimia poliisin avuksi syrjäseuduille. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero puolestaan ehdotti juoppojen kuljetusten siirtämistä kunnallisten pelastuslaitosten eli palomiesten kontolle.
Eloranta muistuttaa, että eri viranomaisilla on yhteiskunnassa omat selkeät tehtävänsä, roolinsa ja vastuunsa. Näitä tehtäviä varten on koulutettu ammattitaitoinen henkilökunta.
- Suomessa viranomaisyhteistyö on toiminut kiitettävästi. Ei kannata ruveta sekoittamaan tehtäviä ja vastuita. Sen sijaan viranomaisille pitää taata riittävät omat voimavarat, jotta ne pystyvät hoitamaan tehtävänsä hyvin.
Harvaan asutussa maassa ihmisten turvallisuus ja omaisuuden suoja vaatii laadukasta ja hyvin resursoitua viranomaistoimintaa. Tehtävää ei voi sälyttää vapaaehtoisjärjestöille.
- Yhtä lailla tyhmää olisi luoda sellaisia viranomaisten välisiä käytäntöjä, jotka heikentävät viranomaisten mahdollisuuksia oman perustehtävän hoitamiseen ja hämärtävät niiden keskinäistä vastuuta yhteiskunnan turvallisuudesta.
JHL on paitsi julkisen sektorin suurin liitto, myös merkittävä turvallisuusalan ammattiliitto. Sillä on runsaasti jäseniä hätäkeskuksissa, kuntien palo- ja pelastustoimessa sekä poliisitoimessa vartioinnissa. Aliupseeriliitto, Merivartioliitto, Tulliliitto ja Vankilavirkailijain liitto ovat JHL:n yhteisöjäseniä.
- Meille on tärkeää palvella kansalaisia hyvin. Siksi turvallisuuden ammattilaisilla pitää olla mahdollisuudet tehdä työnsä kunnolla ja turvallisesti.
Kansalaisille turvallisuus on paljolti tunnelmakysymys. On voitava luottaa siihen, että poliisin ja muiden pätevien tuvallisuusviranomaisten apu on jokaista lähellä.
- On varottava kehitystä, jonka päässä turvallisuuskin on eliittihyödyke, johon vain hyvätuloisilla on varaa.
Lisätietoja
: Jarkko Eloranta 0400 912 399
Ammattiliitto JHL:n 240 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. JHL:läisten aloja ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. Kunnissa, valtiolla, yrityksissä ja seurakunnissa JHL:n yhteisöjäsenliitot ovat Aliupseeriliitto, Merivartioliitto, Tulliliitto ja Vankilavirkailijain liitto.
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 160 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Joka neljäs nainen kokee raskaus- ja perhevapaasyrjintää1.5.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n tietojen mukaan joka neljäs nainen Suomessa on kohdannut raskaus- tai perhevapaasyrjintää työelämässä.
JHL: Kehysriihen tulos heikentää julkista taloutta ja kurittaa palveluja23.4.2026 16:04:26 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL pitää hallituksen kehysriihen linjauksia kokonaisuutena karmeina sekä julkisen talouden että työntekijöiden näkökulmasta. Hallitus on päätöksillään pahentanut alijäämäkehitystä sen sijaan, että olisi vahvistanut talouden kestävyyttä.
JHL: Pelkät leikkaukset eivät tasapainota valtion budjettia15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että valtiontaloutta ei saada kestävälle uralle vain menoja leikkaamalla. Keskeinen ongelma on tulojen ja menojen eritahtinen kasvu: menot kasvavat selvästi tuloja nopeammin, mikä pitää velkaantumisen käynnissä leikkauksista huolimatta.
JHL julkaisi vaalitavoitteensa: Työperäinen hyväksikäyttö kuriin ja irtisanomissuoja takaisin8.4.2026 09:13:13 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii suunnanmuutosta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Työelämään tarvitaan iso remontti, ja työntekijöiden turva pitää palauttaa.
JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle27.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme