MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liittoMTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Effien short-listalla entistä strategisempaa markkinointia

Jaa
Vuoden 2016 Effie Awards Finland -kilpailun short-listalla on 24 kampanjaa. Kilpailuun osallistuneet työt kertovat, että markkinointi on aiempaa liiketoimintalähtöisempää ja strategisempaa.

”Effie Awards on kovatasoisempi kuin koskaan.  Työt kertovat aiempaa laajemmasta strategisesta ajattelusta ja liiketoimintalähtöisyydestä.  Short-listatuissa töissä on hienoja oivalluksia uusista lähestymiskulmista ja investoinnit ovat tuottaneet selvästi tulosta.  Digitaaliset ratkaisut ovat vahvasti esillä, mutta myös pidempään käytetyt mediakanavat yhdessä ajattelun kirkkauden kanssa aikaansaavat tulosta. Erinomaiset strategiat ja ratkaisut eivät synny sattumalta. Tekijätiimit ovat onnistuneet kiteyttämään punaisen langan sekä ajattelussa että toteutuksessa”, kiittää kilpailun päätuomari, Dagmarin toimitusjohtaja Tuula Kallio.

”Tänä vuonna Effie Awardsiin osallistui ennätysmäärä kampanjoita eri toimialoilta. Kilpailutyöt olivat todella monipuolisia. Kilpailutöihin oli selvästi panostettu ja tuloksia oli raportoitu esimerkillisesti. Oli myös ilo huomata, että teknologian tarjoamat hyödyt oli tuotu osaksi markkinoinnin kokonaisuutta. Osa kilpailutöistä kaipasi vielä strategisen näkemyksen kirkastamista, kärki erottautui helposti. Kaiken kaikkiaan kampanjat olivat loistava kattaus suomalaisen markkinoinnin menestystarinoita”, hehkuttaa Sanoma Media Finlandin markkinointijohtaja, B2B Sanna Kolamo.

Effie Awards -kilpailussa etsitään tuloksellisimpia markkinointikampanjoita. Keskeisiä kriteereitä ovat tulokset, kampanjan haasteellisuus, ideoiden toimivuus ja mitattavuus. Viimeisellä arviointikierroksella annetaan pisteet myös luoville elementeille.

Päätuomari Tuula Kallion lisäksi Effie Awardsin short-listan valinneessa tuomaristossa on 23 markkinoinnin ja markkinointiviestinnän kokenutta ammattilaista, jotka edustavat asiakkaita, toimistoja, korkeakouluja ja mediaa.

Finalistien joukosta parhaat palkitaan Bronze, Silver tai Gold Effie -palkinnoilla. Koko kilpailun paras kampanja saa arvostetun Grand Effie -palkinnon. Palkinnot jaetaan torstaina 26.1.2017 Sanoma Media Finlandin isännöimässä tilaisuudessa.

Effie Awards -kilpailusta

Effie on maailman laajin ja arvostetuin markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki.

Effie-kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liito MTL ry järjestää kilpailun nyt 15. kerran. Vuonna 2016 kilpailun pääyhteistyökumppanina on tuttuun tapaan Sanoma Media Finland.  Aikaisemmat Effie-voittajat ja töiden esittelyt löytyvät sivulta mtl.fi/effie.

Vuoden 2016 short-lista (Huom: Listauksessa näkyvissä vain työn jättänyt taho – tekijäjoukoksi ilmoitettu tyypillisesti usean toimiston edustajia)

Account Based Marketing / Wärtsilä
Wärtsilä Oyj, Avaus Marketing Innovations Oy
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Apetit - Tolkun ihminen ja hänen äitinsä pakastealtaalla
Apetit Ruoka Oy, Valve Group Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja, Media-sarja

DNA Alppisimulaattori - virtuaalista todellisuutta, todellista myyntiä
DNA Oy, hasan & partners Oy
Bisneshaasteet-sarja

Fazer Juuresleipä - lupa syödä leipää kasvatti koko leipämarkkinaa
Oy Karl Fazer Ab, Oy SEK Ab
Tuotteet ja palvelut -sarja, Bisneshaasteet-sarja

Fazer Munkkibaari - bulkkimunkeista brändiherkuksi
Oy Karl Fazer Ab, Oy SEK Ab
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Finland Emojis
Ulkoasiainministeriö, hasan & partners Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja, Media-sarja

Hintasaarnaajien vuosi
Elisa Oyj, Bob the Robot Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja

Is this the world's coolest museum?
Helsingin kaupunginmuseo
Tuotteet ja palvelut -sarja, Bisneshaasteet-sarja

Kulta Katriina - Suomalaisen kahvikulttuurin puolesta
Meira Oy, Folk Finland Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja

Match Made in HEL
Finnair ja Finavia, Oy Dagmar Ab
Bisneshaasteet-sarja

Miten Suomi latasi lääkärin, hoitajan ja ravitsemusterapeutinkin kännyyn?
Diacor terveyspalvelut Oy, Oy Dagmar Ab
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Nissan Controller - kuinka myydä autoja jalkapallofaneille
Nissan Nordic Europe, TBWA/Helsinki Oy
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Penkkiurheiluviikko
Olympiastadion, Markkinointitoimisto Cassius
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Pre-order the Future - Suomen katsotuin kampanja ikinä
Neste Oyj, TBWA/Helsinki Oy
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Sankarikoulutus - Voiko markkinoinnilla pelastaa ihmishenkiä?
LähiTapiola Palvelut Oy, ToinenPHD Oy
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

S-Pankista saa asuntolainaa
S-Pankki, D11 Helsinki Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja

Suomalaisia ylpeydenaiheita
Raha-automaattiyhdistys, Avaus Marketing Innovations Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja, Bisneshaasteet-sarja

Tupla+ - tyrmäten Suomen suosituimmaksi urheilupatukaksi
Cloetta Suomi Oy, ToinenPHD Oy
Tuotteet ja palvelut -sarja

Tähtitortun uudet muodot villitsivät leipojakansaa
Saarioinen Oy, Zeeland Family Oyj
Tuotteet ja palvelut -sarja

Valio Lemmy - Kriisistä maailmanlaajuiseksi sisällöksi
Valio Oy, hasan & partners Oy
Media-sarja

Valio Mifu - Vaihtelu, joka paitsi virkisti myös miltei kolminkertaisti
Valio Oy, hasan & partners Oy
Bisneshaasteet-sarja

Vallan kumouksellinen lanseeraus
Valio Oy, Oy SEK Ab
Bisneshaasteet-sarja, Tuotteet ja palvelut -sarja

Vepsäläinen Nousukausi - Halpuuttamatta kannattavaa kasvua
Vepsäläinen Oy, hasan & partners Oy
Bisneshaasteet-sarja

Yrittäjyyden ja sisällön puolesta
Suomen Yrittäjät, Make it Simple Oy Helsinki
Bisneshaasteet-sarja, Media-sarja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuula Kallio, päätuomari, Dagmarin toimitusjohtaja, puh. 040 530 1900
Tarja Virmala, MTL:n toimitusjohtaja, puh. 040 048 4693

Linkit

Tietoja julkaisijasta

MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

info(a)mtl.fihttp://www.mtl.fi

MTL ry on markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijayritysten etujärjestö. MTL kokoaa yhteen yritykset, jotka parantavat markkinointiviestinnällä asiakkaidensa kilpailukykyä, luovat kasvua ja tekevät liiketoiminnalla tulosta. MTL:ään kuuluvien toimistojen yhteenlaskettu myyntikate on noin puolet Suomen markkinointiviestinnän koko myyntikatteesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MTL ry - Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto

Kurion Zero Exclusionista vuoden viestintätyö ja Kuriosta vuoden viestintätoimisto29.10.2020 22:29:33 EET | Tiedote

Kurion Mantsiselle ja Nesteelle toteuttama Zero Exclusion valittiin Vuoden viestintätyöksi Finnish Comms Awards 2020 -kilpailussa. Vuoden viestintätoimistona palkittiin sosiaalisen median toimisto Kurio, Vuoden ajatusjohtajana Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala sekä parhaana pitchaajana Vilja Vehkaoja ja Vuoden viestintäkonsulttina Susanna Isohanni Viestintätoimisto Drumista.

VILLIVISION ANNA LEHTISALO MTL:N HALLITUKSEN JOHTOON28.11.2019 15:00:00 EET | Uutinen

Villivision toimitusjohtaja ja partner Anna Lehtisalo on valittu Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Lehtisalo on toiminut MTL:n hallituksen jäsenenä viimeisen vuoden ajan ja aloittaa puheenjohtajan tehtävässä ensi vuoden alussa. Lehtisalo jatkaa viime kaudet hallitusta ansiokkaasti luotsanneen viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungnerin työtä.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye