Helsingin yliopisto

Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin paikallinen seismografiasemaverkko

Jaa
Helsingin yliopiston Seismologian instituutin perustaman Pohjois-Pohjanmaan seismografiasemaverkon avulla etsitään pienen pieniä (magnitudia nolla suurempia) maanjäristyksiä, jotta alueen seismotektonista tulkintaa voidaan tarkentaa ja Pyhäjoen Hanhikivenniemelle suunnitellun ydinvoimala-alueen seismiset arvot voidaan arvioida luotettavasti. Paikallinen seismografiasemaverkko on perustettu palvelemaan Fennovoima Oy:n ydinvoimahanketta, ja sen on tarkoitus olla käytössä koko laitoksen käytön ajan. Seismologian instituutti vastaa asemaverkon käytöstä ja ylläpidosta.

Pohjois-Pohjanmaan seismografiasemaverkko on osa Seismologian instituutin ylläpitämää valtakunnallista asemaverkkoa. Paikallisen seismografiasemaverkon ensimmäiset neljä asemaa ovat tänä keväänä aloittaneet toimintansa, ja data virtaa reaaliajassa Seismologian instituutin palvelimille, jotka sijaitsevat Helsingin yliopiston Kumpulan tiedekampuksella. Verkkoon kuuluu myös Oulaisiin vuonna 2010 perustettu kansallisen verkon asema.

Yliopiston Seismologian instituutti tallentaa Pohjois-Pohjanmaalla kerätyn aineiston, analysoi sen sekä ylläpitää ja huoltaa verkkoa. Aineiston avulla instituutin tutkijat myös tekevät tutkimusta alueen maanjäristyksistä, seismotektoniikasta sekä kehittävät seismisiä paikannusmenetelmiä.

Uuden verkon suunnittelu aloitettiin vuonna 2011 simuloimalla paikallisverkon suorituskykyä erilaisilla asemajakaumilla. Suunnittelu toteutettiin IAEA:n ohjeistuksen mukaan ja hyväksytettiin STUKilla. Vuotta myöhemmin simulointien tuloksia sovellettiin käytännössä ja paikkoja etsittiin laajoissa tiedusteluissa kartoilta ja maastossa. Kesän 2012 testimittausten jälkeen valittiin paikat ensimmäisessä vaiheessa rakennettaville asemille. Asemaverkon koko kasvaa lähivuosina noin kymmeneen asemaan. Ne sijaitsevat noin 50 kilometrin säteellä Hanhikiven ydinvoimala-alueesta.

IAEA:n ohjeistuksen mukaisesti paikallisverkon on tarkoitus toimia ydinvoimalaitoksen toiminnan loppumiseen saakka, eli alustavasti noin 80 vuotta, kun laitoksen käyttöikä on noin 60 vuotta.

Seismologian instituutin ylläpitämässä kansallisessa havaintoverkossa on 21 pysyvää seismografiasemaa. Pohjoisin niistä on Kevon biologisella asemalla Utsjoella ja eteläisin Metsähovin observatoriossa Kirkkonummella.

Lisätiedot:

Seismologi Outi Valtonen, Seismologian instituutti, geotieteiden ja maantieteen laitos, outi.valtonenhelsinki.fi, (09) 191 51608, 050 318 5550

Tutkimusjohtaja Annakaisa Korja, Seismologian instituutti, geotieteiden ja maantieteen laitos, annakaisa.korja@helsinki.fi, (09) 191 51606

Johtaja Pekka Heikkinen, Seismologian instituutti, geotieteiden ja maantieteen laitos, pekka.j.heikkinen@helsinki.fi, (09) 191 51605

www.helsinki.fi/geo


Ystävällisin terveisin

Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin (09) 191 51042

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye