David Lagercrantz jatkaa Millennium-sarjan parissa – uusi kirja syksyllä 2017
WSOY julkaisee viidennen Millennium-sarjan trillerin 7. syyskuuta 2017. Teos jatkaa Stieg Larssonin luomien henkilöhahmojen tarinaa. Jatko-osan kirjoittaa jälleen David Lagercrantz, joka kirjoitti myös sarjan edellisen osan, elokuussa 2015 julkaistun Se mikä ei tapa (Det som inte dödar oss). Yli 40 maassa julkaistua teosta on myyty maailmanlaajuisesti kuusi miljoonaa kappaletta, ja Suomessa se oli vuoden 2015 myydyin käännöskirja.
”Luin juuri ensimmäisen luonnoksen tulevasta romaanista. On hienoa päästä jälleen työstämään uutta Millennium-tarinaa Davidin kanssa. Ihailen hänen taitoaan vainuta odottamattomia teemoja ja rakentaa yllättäviä juonia. Takaan, että uudesta romaanista tulee yhtä jännittävä kuin edellisestä”, hehkuttaa kirjan ruotsalainen kustantaja Eva Gedin.
”Ollessani perhelomalla sain idean, joka sytytti minussa saman palon kuin viime kerralla. Se ei välttämättä tee hyvää yöunilleni ja hermoilleni, mutta kirjalle se on eduksi. Stieg Larsson loi fantastisen maailman, jonka huomaan inspiroivan minua edelleen. Se motivoi minua jatkamaan Millennium-sarjan parissa”, kertoo David Lagercrantz.
Lagercrantz lahjoittaa osan uuden Millennium-kirjansa tuloista lukemista edistävälle Läsrörelsen-yhdistykselle.
”Työtä nuorten lukemisen edistämiseksi ei voi korostaa tarpeeksi. Uskon vakaasti, että se on tärkeämpää kuin koskaan aikana, jolloin oikeistopopulismi ja ääriliikkeet vahvistuvat vahvistumistaan. Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että nuo aatteet vetävät puoleensa erityisesti ihmisiä, jotka eivät lue kirjoja eivätkä ole saaneet harjaannusta kriittisessä ajattelussa”, Lagercrantz sanoo.
Millennium-sarjan alkuperäisen trilogian muodostavat Stieg Larssonin teokset Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor, 2005, WSOY 2006), Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden, 2006, WSOY 2007) ja Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes, 2007, WSOY 2008).
Vuonna 2013 Larssonin perikunta ja kustantaja ehdottivat David Lagercrantzille sarjan jatkamista. Millennium-sarjan neljäs osa Se mikä ei tapa oli itsenäinen romaani, joka jatkoi Larssonin luomien henkilöhahmojen tarinaa, mutta ei pohjautunut Larssonin keskeneräiseen käsikirjoitukseen. Millennium-sarjan kirjoja on myyty Suomessa yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.
David Lagercrantz (s. 1962) on monipuolinen kirjailija ja toimittaja. Hän on julkaissut tietokirjoja ja useita romaaneja. Hänen läpimurtoteoksensa oli jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićin henkilökuva Minä, Zlatan Ibrahimović (Jag är Zlatan Ibrahimović, 2011, WSOY 2012). Lagercrantz asuu Tukholmassa.
Lisätiedot:
Henrikki Timgren | kustantaja | WSOY
henrikki.timgren@wsoy.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
WSOY julkaisee Tuomas Niskakankaan uuden jännityskirjasarjan - Osasto K:n avausosa ilmestyy kesäkuussa 202623.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen jännityskirjallisuuden kärkeen kuuluvan Tuomas Niskakankaan uusi Osasto K -kirjasarja on tarina vallasta, joka toimii ilman valvontaa, ja ihmisistä, jotka eivät enää voi katsoa sivuun. Kirjasarja yhdistää poliittisen trillerin, verkostomaisen valtapelin ja rikostutkinnan tarkasti rakennettuun psykologiseen henkilökuvaukseen. WSOY julkaisee kirjasarjan ensimmäisen osan kesäkuussa 2026. Kirjasarjan toinen osa ilmestyy jo samana syksynä.
Tiedote: WSOY:n syksyn 2025 kirjat on julkistettu15.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kotimainen kaunokirjallisuus Huikeaksi kirjailmiöksi kasvanut Satu Rämön Hildur-sarja saa jatkoa, kun viides osa Tinna ilmestyy lokakuussa. Hildur-sarjan kirjoja on myyty globaalisti jo yli miljoona kappaletta. Ilkka Remeksen ajankohtaisessa Punarutto-trillerissä USA:n ja Euroopan välinen konflikti kärjistyy, kun esiin nousee Berliinin muurin murtumiseen liittyvä tosielämän mysteeri – ja Kreml käyttää tilaisuutensa iskeä. Marko Kilven Undertaker - Kuolemantanssi vie kirjailijan aiemmasta tuotannosta tuttuihin maisemiin, poliisityön ja hautaustoimiston arkeen. Minna Rytisalon Sylvia käsittelee Lapin myyttiä ja legendaa, Petronellaa. Sylvia on romaani siitä, millaista on elää maailmassa, jossa sota on päättynyt mutta epäluulo ei ole hävinnyt. Maria Mustrannan koskettava psykologinen romaani Toivon talo vie ihmisyyden suurten kysymysten äärelle. Laura Gustafssonin Lihakirja on vaikuttava ja peloton romaani vallasta, ruumiista ja rajojen rikkomisesta. Tiina Raudaskosken Ilmiantaja on villi
Anni Ihamäen Kotona-keittokirja saa parikseen keskustelukirjan kotona olemisen ihanuudesta28.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
WSOY julkaisee huhtikuun lopussa Anni Ihamäen uuden keittokirjan Kotona, joka tarjoilee Annin suosikkiohjeita ja tunnelmallisia hetkiä kodin arjesta ja juhlasta. Samaan aikaan painetun kirjan kanssa julkaistaan keskustelukirjasarja Kotona – Keskusteluja, joka syventää keittokirjan aihepiirejä. Anni Ihamäki juttelee sarjassa kiinnostavien vieraiden kanssa kotiin ja ruokaan liittyvistä aiheista. Jaksojen vieraina ovat muun muassa huippukokki Henri Alén ja maisemasuunnittelija Kati Jukarainen. Anni Ihamäki ja hänen puolisonsa Ilkka Ihamäki keskustelevat sarjassa yhteisestä arjestaan ja elämästään pienten lasten vanhempina.
Maria Viljan kuvakirja ehdolla vuoden 2025 Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi27.3.2025 13:01:00 EET | Tiedote
Kesän ainoa kaunis päivä on arvostetun kirjallisuuspalkinnon Suomen ehdokas.
WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden osasto vahvistuu26.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Mirjam Ilvas WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantajaksi ja Helena Kulmala kustannuspäälliköksi. Kustantaja Anna-Riikka Carlson aloittaa mittavan projektin Eeva Kilven arkiston julkaisemattomien tekstien parissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme