Tuula Haatainen valittiin Ensi- ja turvakotien liiton uudeksi puheenjohtajaksi
Ensi- ja turvakotien liiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen
(52). Hän seuraa liittoa 16 vuotta johtanutta sosiaalineuvos Virpa Puistoa
, joka ei asettunut enää ehdolle. Puheenjohtajan valitsi Sipoossa kokoontunut Ensi- ja turvakotien liiton liittokokous.
- Lastensuojelun tarve on lisääntynyt vuosien aikana ja koko perheen huomioivilla auttamispalveluilla on kysyntää myös jatkossa. Ensi- ja turvakodit ovat olleet täynnä koko alkuvuoden, mikä on hyvä merkki siitä, että apua haetaan ja saadaan, mutta lastensuojelua tarvitsevat perheet joutuvat usein odottamaan apua liian pitkään, sanoo puheenjohtajan tehtävän jättävä Puisto.
Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ylläpitämistä 14 turvakodista on alkuvuoden aikana saanut apua 671 henkilöä, joista lapsia on ollut 356 eli lähes puolet. Viimeisen kolmen vuoden aikana avunhakijoita on ollut yhä enemmän. Kuukausikeskiarvo oli alkuvuodesta 300 avunhakijaa, kun se vuonna 2010 oli 277. Turvakodeista ja avopalveluista sai viime vuonna apua 4067 henkilöä, joista naisia oli 1614, miehiä 1034 ja lapsia 1419.
Ensikodeissa on alkuvuonna ollut reilu viidennes enemmän avunhakijoita kuin vastaavana aikana viime vuonna. Ensikodit ovatkin monin paikoin täynnä. Ensikotiin tulevat ovat yleensä nuoria, pienten lasten vanhempia, jotka tarvitsevat apua vanhemmuuteen, vauvan hoitoon, vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen sekä vauvaperheen arkeen. Osalla vanhemmista on mielenterveysongelmia, joista yleisin on masennus. Ensikodeista sai viime vuonna apua 299 äitiä, 94 isää ja 341 lasta.
Puisto: perheiden kriisit syventyneet
Puisto sanoo, että avun hakeminen on muuttunut viime vuosikymmenen aikana. Erityisesti nuoret perheet hakevat apua oma-aloitteisesti jo kriisin alkuvaiheessa. Myös isät ovat aktiivisesti mukana. Viime vuonna isien osuus oli jo kolmannes ensikodissa olevista aikuisista. Nämä kertovat siitä, että yleinen ilmapiiri on sallivampi ja perheet ovat valmiimpia ottamaan apua vastaan.
Puisto on huolissaan niistä perheistä, joiden voimat eivät riitä itsenäiseen avun hakemiseen.
- Ensi- ja turvakodeissa on aiempaa enemmän perheitä, joissa päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelmat, väkivalta ja taloudelliset ongelmat kietoutuvat yhteen ja syrjäytyminen on jo ylisukupolvista. Taustalla on aikamme ilmiö tuloerojen kasvamisesta ja lapsiperheiden köyhtymisestä. Tällä hetkellä jo lähes 15 prosenttia lapsiperheistä elää köyhyysrajan alapuolella, Puisto sanoo.
Lastensuojelun asiakasmäärät ovat viime vuosina kasvaneet selvästi ja perheet joutuvat usein odottamaan avunsaantia pitkään. Ongelmat ehtivät kasaantua ja kriisit syvetä.
- Perheille tulee tarjota varhaista, ennaltaehkäisevää tukea ja tehostaa neuvolan, päivähoidon ja lastensuojelun yhteistyötä. Perheille tulee järjestää kotipalvelua arjenhallinnan ja jaksamisen tukemiseksi. Avun tulee olla riittävän pitkäkestoista, koska vaikeasta tilanteesta kuntoutuminen vie aikaa, Puisto sanoo.
Hän jättää puheenjohtajan tehtävät luottavaisin mielin. Liiton toiminta on hyvissä käsissä ja palvelut vastaavat tämän päivän lapsiperheiden tarpeita.
Haatainen: tärkeää turvata rahoitus ja palveluketjujen toimivuus
Uudeksi puheenjohtajaksi valittu Tuula Haatainen on toiminut muun muassa sosiaali- ja terveysministerinä sekä opetusministerinä ja kansanedustajana 1996-2007. Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi hän siirtyi Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan tehtävästä. Haatainen on erikoistunut tasa-arvokysymyksiin sekä väkivallan vastaiseen työhön. Hän toimii Suomen vanhusten turvakotiyhdistyksessä, joka on liiton jäsenyhdistys.
- Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset tarjoavat jatkossakin perheille laadukkaita palveluita ja mahdollisuuden vertaistukeen. Kuntien ja muiden palveluntuottajien - kuten järjestöjen - kumppanuus varmistaa toimivan palvelujärjestelmän. Tärkeintä on nyt turvata toiminnan rahoitus ja palveluketjujen toimivuus. Perheiden hätään on voitava vastata. Tämä on pidettävä mielessä palvelu-uudistuksia tehtäessä, erityisesti lapset tarvitsevat apua nyt, Haatainen sanoo.
Ensi- ja turvakotien liiton hallitus
Ensi- ja turvakotien liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tuula Haatainen
Helsingistä. Liiton hallituksen kokoonpanossa tapahtui kolme muutosta, kun uusiksi jäseneksi valittiin Markku Lehtinen
Turusta ja Marja Salo-Laaka
Oulusta ja varajäseneksi Marja-Leena Meriläinen
Helsingistä. Helena Tiuraniemi
Rovaniemeltä valittiin uudelle jatkokaudelle hallitukseen.
Jäseninä jatkavat Virpi Dufva
(Helsinki), Margit Isomäki
(Vaasa), Ulla Koskinen-Laine
(Lahti), Raija Kotilainen
(Mikkeli), Riitta Mäkinen
(Jyväskylä) ja Tuula Väätäinen
(Kuopio) ja varajäseninä Heli Kivelä
(Helsinki) ja Kaija Matikainen
(Helsinki).
Ensi- ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä ehkäisee perheväkivaltaa. Liitto toimii 29 jäsenyhdistyksensä keskusjärjestönä. Jäsenyhdistykset ylläpitävät 10 ensikotia, 6 päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia ja 14 turvakotia. Osa yhdistyksistä keskittyy avopalveluihin.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Ensi- ja turvakotien liittokokous: Vauvaperheiden avuntarpeeseen on vastattava viipymättä28.4.2025 14:32:01 EEST | Tiedote
Apua hakevat vauvaperheet ovat merkittävästi huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ensi- ja turvakotien liiton ensikotien asiakkaat kokevat palveluun tullessaan yleisesti stressiä, ahdistuneisuutta sekä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa. Moni asiakas on kokenut lähisuhteissaan väkivaltaa ja muita pitkäaikaisesti vaikuttavia traumaattisia kokemuksia.
Vieraannuttava vanhempi voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä seurauksia25.4.2025 08:29:23 EEST | Tiedote
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on kielteiset seuraukset lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Vieraannuttaminen rikkoo lapsen oikeutta ylläpitää suhdetta vanhempiinsa ja hänelle merkityksellisiin läheisiin. Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään tänään 25.4.
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme