Lääkkeiden ja alkoholin yhteiskäyttö aiheuttaa ikääntyneille huomattavia riskejä
"Lääkkeiden ja alkoholin haittavaikutukset liitetään helposti vain tarkoitukselliseen pään sekoittamiseen. Etenkin ikääntyessä, kun lääkkeitä käytetään enemmän, voi aiheuttaa itselleen isoja riskejä, jos käyttää alkoholia tiettyjen lääkkeiden kanssa", kertoo EHYT ry:n aikuistyön päällikkö Antti Hytti.
Alkoholinkäyttö on etenkin 65–74-vuotiaiden keskuudessa lisääntynyt. Alkoholi vaikuttaa ikääntyvän ihmisen fysiologiaan voimakkaammin. Ikääntyessä lihasmassa ja sitä myöten veden osuus kehossa pienenee, ja suhteellinen rasvaprosentti kasvaa. Munuaisten toiminta heikentyy ja maksan pilkkomiskyky vähenee. Jopa vähäinen määrä alkoholia voi aiheuttaa lääkkeen kanssa ikäviä seurauksia, esimerkiksi osa uni- ja kipulääkkeistä ei sovi lainkaan yhteen alkoholin kanssa. Alkoholin kanssa käytettynä ne voivat aiheuttaa muun muassa uneliaisuutta, huimausta ja hengitysvaikeuksia.
"Jos joulun ruokajuomien käyttö epäilyttää lääkityksen takia, kannattaa rohkeasti kysyä – asian voi aina tarkastaa lääkäriltä tai apteekista. Myös pakkausselosteista löytyvät tarpeelliset varoitukset – tosin usein hieman liian pienellä tekstillä ikääntyneempiä ihmisiä ajatellen. Jouluvierailu on hyvä tilaisuus auttaa ikääntynyttä sukulaista tarkistamaan omien lääkkeiden ja alkoholin yhteensopivuus esimerkiksi juuri lukemalla lääkepurkkien pienet printit. Läheisten on myös hyvä tietää, mistä ikääntyneen lääkkeet ja lääketiedot löytyvät. Oman lääkelistan saa esimerkiksi kanta.fi -palvelusta, lääkäriltä, hoitajalta tai apteekin henkilökunnalta", jatkaa Hytti.
Tiesitkö tämä lääkkeistäsi ja alkoholista? -tietopaketin voi tulostaa EHYT ry:n verkkosivuilta osoitteessa www.ehyt.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Antti Hytti
EHYT ry, aikuistyön päällikkö
puh. 040 779 1387
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
EHYT ry on kerännyt tiedot Tiesitkö tämän lääkkeistä ja alkoholista -tietopakettiin keväällä 2016. Lähteinä on käytetty Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ja Lääketietokeskuksen verkkosivuilta löytyviä pakkausselostetietoja. Lisäksi on hyödynnetty Apteekkariliiton asiantuntemusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Kannanotto: Rahapelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttävät korvamerkittyä rahoitusta17.4.2025 09:31:41 EEST | Tiedote
Verkossa tapahtuva rahapelaaminen ja vedonlyönti ovat avautumassa ulkomaisille yhtiöille rahapelilainsäädännön uudistamisen myötä. Rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt vaativat, että osa peliyhtiöiden rahapelituotoista korvamerkitään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Oikeuskanslerin mukaan korvamerkinnästä on perusteltua säätää lailla.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n korjaussarja puoliväliriiheen: Neljä huomiota pääministeri Orpon hallituksen päihde- ja rahapelipolitiikasta2.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuussa 2025 puoliväliriiheen. Ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta hallituksen välitilinpäätös ei ole mairitteleva. Päihde- ja rahapelipolitiikan korjaussarjalle on akuutti tarve.
Hallitus tuo uuden rahapelilain eduskuntakäsittelyyn – EHYT ry varoittaa lisääntyvistä rahapelihaitoista20.3.2025 14:11:21 EET | Tiedote
Hallitus on tuomassa eduskuntaan esityksensä uudeksi rahapelilaiksi. Kyseessä on historiallinen lakimuutos, jonka seurauksena Veikkauksella ei olisi enää yksinoikeutta verkossa pelattaviin rahapeleihin, vaan ne avautuisivat ulkomaalaisille toimijoille ja yksityiselle voitontavoittelulle. Esityksen mukaan uuden lain tarkoituksena on ”taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja.”
Nuoret löysivät matalan kynnyksen avun päihdeongelmiin - auttavan puhelimen tulevaisuus uhattuna29.1.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Yhä useampi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavista on nuori aikuinen. Vuonna 2024 jo noin viidennes (19 %) palvelusta apua hakeneista oli 18–29-vuotiaita, kun vielä vuonna 2021 nuoria soittajia oli vain 12 %. Päihdeneuvonta tarjoaa neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme