Eläkeuudistus voimaan vuodenvaihteessa
Alinta vanhuuseläkeikää korotetaan nykyisestä 63 vuodesta asteittain kolme kuukautta kerrallaan 65 ikävuoteen saakka. Ensimmäisenä nousee vuonna 1955 syntyneiden eläkeikä, joka on 63 v 3 kk. Vuosina 1962–64 syntyneillä alin vanhuuseläkeikä on 65 vuotta. Sen jälkeen alin vanhuuseläkeikä sidotaan elinajan odotteeseen.
Kullekin ikäluokalle määritellään myös tavoite-eläkeikä, joka on hieman korkeampi kuin vanhuuseläkeiän alaraja. Tavoite-eläkeiässä eläkettä saa täysimääräisenä eli sen suuruisena kuin sitä olisi eläkeiän alarajalla saanut ilman elinaikakertoimen leikkaavaa vaikutusta. Arvio tavoite-eläkeiästä lasketaan kullekin ikäluokalle viisi vuotta ennen alinta vanhuuseläkeikää.
Eläkekarttumat yhdenmukaistuvat
Eläkettä karttuu vuoden 2017 alusta 1,5 prosenttia vuosiansioista. Tosin tilapäisesti 53–62 -vuotiaille karttuma on 1,7 prosenttia vuosina 2017–25. Eläke alkaa karttua palkansaajilla jo 17-vuotiaasta, yrittäjillä 18-vuotiaasta lähtien.
Vuoden 2017 alusta palkansaajille karttuu eläkettä työeläkemaksulla vähentämättömästä työansiosta. Eläkettä kartuttava ansio on siksi hieman aiempaa suurempi.
Lykkäyskorotusta työssä jatkamisesta
Jos työntekijä ei nosta eläkettä heti alimmassa vanhuuseläkeiässä, eläkekarttumaan lasketaan 0,4 prosentin lykkäyskorotus jokaiselta kuukaudelta, jolla eläkkeen alkamista siirretään. Vuodella siirtäminen korottaa eläkettä 4,8 prosenttia. Lykkäyskorotus kannustaa jatkamaan työssä vielä oman alimman vanhuuseläkeiän jälkeen.
Osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke käyttöön
61 vuotta täyttäneet voivat halutessaan siirtyä osittaiselle vanhuuseläkkeelle. Karttuneesta eläkkeestä voi nostaa joko neljäsosan tai puolet. Maksuun otettua eläkeosaa pienennetään 0,4 prosenttia jokaiselta kuukaudelta alimpaan vanhuuseläkeikään asti eli 4,8 prosenttia vuodessa. Vähennys on pysyvä. Osittaiseen vanhuuseläkkeeseen ei liity työssäoloehtoja. Ensimmäiset osittaiset vanhuuseläkkeet myönnetään 1.2.2017 alkaen.
Työuraeläke voidaan myöntää aikaisintaan 63 vuoden iässä. Ensimmäiset työuraeläkkeet voivat alkaa 1.2.2018, ja työuraeläkeestä voi hakea ennakkopäätöstä loppukeväästä 2017 alkaen. Työuraeläkkeen saaminen edellyttää vähintään 38 vuoden työskentelyä rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavassa työssä. Lisäksi työkyvyn on oltava heikentynyt.
Työeläkeuudistuksen päätavoitteina on pidentää työuria, vakiinnuttaa eläkemaksutaso ja varmistaa riittävä eläketaso myös nuoremmille sukupolville.
Lisätietoja:
Eläkekouluttaja Marina Sirola, marina.sirola@etk.fi, puh. 029 411 2227.
Eläkeuudistus.fi -sivusto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Mer än hälften av finländarna i arbetsför ålder sparar för pensionstiden – sparandet har ökat speciellt bland yngre28.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Privat sparande för pensionstiden har blivit klart vanligare under de senaste tio åren. Över hälften av 25–67-åringarna sparade eller hade sparat för pensionärstiden år 2024, framgår av Pensionsskyddscentralens (PSC) omfattande enkätundersökning.
Yli puolet työikäisistä säästää eläkeaikaa varten – etenkin nuorten säästäminen lisääntynyt28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yksityinen säästäminen eläkeaikaa varten on yleistynyt selvästi kymmenen viime vuoden aikana. Yli puolet 25–67-vuotiaista säästi tai oli säästänyt eläkeikää varten vuonna 2024, ilmenee Eläketurvakeskuksen (ETK) laajassa kyselytutkimuksessa.
Internationell jämförelse av pensionsfondernas avkastning: Finländarna i spetsen23.4.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 var överraskande bra för pensionsfondernas placeringar på olika håll i världen. I en internationell avkastningsjämförelse gjord av Pensionsskyddscentralen (PSC) översteg den genomsnittliga realavkastningen långtidssiffrorna. De finländska pensionsfonderna placerade sig bland de bästa i sin serie.
Eläkerahastojen kansainvälinen tuottovertailu: Suomalaiset kipusivat kärkipaikoille23.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Eläkerahastojen sijoitusvuosi 2024 oli yllättävän hyvä eri puolilla maailmaa. Eläketurvakeskuksen (ETK) tekemässä kansainvälisessä tuottovertailussa keskimääräinen reaalituotto nousi yli pitkän aikavälin lukemien. Suomalaiset eläkerahastot sijoittuivat omassa sarjassaan parhaimpien joukkoon.
Upp till 40 procent av årskullen tar ut partiell ålderspension före pensionsåldern3.4.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Partiell förtida ålderspension har ökat avsevärt i popularitet de senaste åren. Cirka 20 procent av dem som är födda 1956 tog ut pension före pensionsåldern, medan motsvarande andel av dem som är födda 1959 redan var 40 procent, visar Pensionsskyddscentralens nya undersökning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme