JUSSI MÄLKIÄ ON VUODEN LOGISTIKKO JA ACTIW OY VUODEN LOGISTIIKKAYRITYS
Vuoden Logistikko -tunnustus myönnetään logistiikan eteenpäin menoon vahvasti vaikuttavalle ja/tai logistiikan kehittämisessä aktiivisesti mukana olevalle henkilölle. Innovatiivinen yrittäjä Jussi Mälkiä on pyörittänyt jo neljännesvuosisadan menestyvää liiketoimintaa. Hän on kehittänyt ennakkoluulottomasti uusia logistiikkaratkaisuja ja ottanut työssään erityisesti huomioon ympäristöasiat ja ilmastonmuutoksen.
Vuoden Logistiikkayritys -tunnustus myönnetään joko logistiikan korkeatasoisesta, monipuolisesta ja pitkäjänteisestä kehittämisestä tai konkreettisesta, toiminnallista ja taloudellista hyötyä tuottavasta ja uutta luovasta logistiikan kehittämishankkeesta ja/tai tutkimuksesta. Actiw Oy on vuonna 2008 perustettu pieksämäkeläinen yritys, jolla on kokemusta materiaalinkäsittelyautomaatiosta 80-luvun puolivälistä saakka. Yritys on vahvasti panostanut omien varasto- ja lastausautomaatiotuotteiden tuotekehitykseen, jonka avulla se on saavuttanut menestystä sekä kotimaisilla että kansainvälisillä markkinoilla.
Jussi Mälkiälle ja Actiw Oy:lle myönnettävät tunnustukset julkistetaan Logistiikka-Kuljetus-näyttelyn avajaisissa Helsingin Messukeskuksessa 9.5.2012 kello 11.30.
Vuoden Logistikko ja Vuoden Logistiikkayritys -valinnat tekee Suomen Logistiikkafoorum, joka edistää Suomen kilpailukykyä tukevaa logistiikan ja logistiikkaverkkojen kehittämistä palkitsemalla alan osaajia. Vuoden Logistikko -tunnustus on myönnetty vuodesta 2001 ja Vuoden Logistiikkahanke/-yritys vuodesta 1994. Suomen Logistiikkafoorumiin kuuluvat Logistiikan tutkimuksen edistämissäätiö (LTES) ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry.
Lisätietoja:
Tomi-Pekka Juha
toimitusjohtaja
Puh, 040 510 5222
tomi-pekka.juha@logy.fi
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja10.9.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Helsinki Expo and Convention Centre launches smart networking app Events PRO8.9.2025 14:57:47 EEST | Press release
Helsinki Expo and Convention Centre is introducing a new smart networking app, Events PRO, at all its professional events. The app helps visitors and exhibitors connect efficiently and meaningfully – based on shared interests and goals.
Tuloksekkaita tapahtumapäiviä Events PRO -sovelluksella8.9.2025 14:41:47 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ottaa käyttöön uuden älykkään kohtaamissovelluksen, Events PROn, kaikissa ammattitapahtumissaan. Sovellus auttaa kävijöitä ja näytteilleasettajia löytämään toisensa tehokkaasti ja laadukkaasti – yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja tavoitteiden perusteella.
Kutsu: Helsingin Kirjamessut ohjelman julkistus 23.9.8.9.2025 10:17:27 EEST | Tiedote
Olet tervetullut kuulemaan mitä kirjamessujen ohjelma tarjoaa tänä vuonna, keitä kansainvälisiä kirjailijavieraita ja kotimaisia tähtiä messuilla nähdään. Helsingin Kirjamessujen teema on tänä vuonna Sivistys ja ilo. Julkistamistilaisuus on tiistaina 23.9. klo 9-10 Tekstin talossa (Lintulahdenkatu 3). Samalla juhlistetaan 25. kertaa järjestettäviä Helsingin Kirjamessuja.
Aitous, paluu perinnemateriaaleihin ja tilojen herättämät tunteet – Habitare näyttää sisustuksen ja asumisen suurimmat ilmiöt8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Habitare 2025 näyttää, mitkä sisustuksen muotoilun ja asumisen ilmiöt nousevat yli muiden. Havaittavissa on kaipuuta aitoon ja yksinkertaiseen, perinnemateriaalien käyttöön ja erilaisten taitojen opettelemiseen – rinnalla nähdään uusia biomateriaaleja. Uutuuksiin lukeutuvat muun muassa Hakolan Details-kokoelma ja Yrjö Kukkapuron viimeiseksi jäänyt nojatuoli YK92. Koskettaa/Touch-teemanäyttelyn lattiassa on Finlandia-talon seinästä lohkottua marmoria. Habitaren kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme