FT Vesa Ala-Mattila palkittiin parhaasta vuonna 2011 valmistuneesta matematiikan alan väitöskirjasta
Ala-Mattilan väitöskirja tarkastelee Kleinin ryhmän rajapisteistöihin liittyviä konformisia mittoja. Näiden mittojen määritelmän esitti ensimmäisen kerran S. J. Patterson, ja Dennis Sullivan kehitti niitä edelleen. Ne ovat tärkeä työkalu tutkittaessa Kleinin ryhmien rajapisteistöä, jossa ryhmän toiminta on varsin epäsäännöllistä.
Kleinin ryhmään voidaan liittää hyperbolinen monisto. Jos tämä monisto on kompakti, niin konforminen mitta on Hausdorff-mitta. Jos kompaktisuuden oletusta lievennetään, mutta ryhmä on vielä varsin säännöllinen, niin sanotusti geometrisesti äärellinen, tilanne mutkistuu. Tällöin mitta joissain tapauksissa on Hausdorff-mitta, mutta ei aina.
Ala-Mattila on väitöskirjassaan osoittanut, että Hausdorff-mitan konstruktiota voidaan muuttaa siten, että muunnettu konstruktio aina antaa geometrisesti äärellisen ryhmän konformisen mitan. Muunnettu mittakonstruktio on sinänsäkin mielenkiintoinen, ja on arveltu että sitä voidaan soveltaa myös muissa tilanteissa, esimerkiksi kompleksidynamiikassa esiintyvien Julia-joukkojen tutkimisessa.
Rolf Nevanlinna -instituutin tukisäätiön hallitus jakaa vuosittain väitöskirjapalkinnon tunnustuksena ansiokkaimmasta edellisenä vuonna valmistuneesta matematiikan tai sovelletun matematiikan alaan kuuluvasta väitöskirjasta.
Lisätiedot: pekka.tukia@helsinki.fi
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin (09) 191 51042
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Rikoslain ihmiskäsitys on ristiriitainen ja luo epäoikeudenmukaisuutta2.9.2025 08:30:32 EEST | Tiedote
Rikosoikeutta ohjaavat ajatukset perustuvat enemmän politiikkaan ja moraaliin kuin tutkittuun tietoon, sanoo Esko Yli-Hemminki, jonka väitöstutkimus käsittelee rikosoikeuden ihmiskäsitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme