Eläketurvakeskus (ETK)

Työeläkeotteella aiempaa kattavammin tietoa

Jaa
Työeläkeotteella on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana kaikki työeläkkeeseen vaikuttavat tiedot. Otteella on sekä yksityisen, julkisen työnantajan palveluksessa että yrittäjätoiminnasta kertynyt eläke. Vuodesta 2005 eteenpäin mukana on myös eräiden sosiaalietuuksien (esim. äitiysraha, sairauspäiväraha) ja opiskelun perusteella kertynyt eläke.

Kaikki tiedot otteella perustuvat vuoden 2011 loppuun saakka kertyneisiin ansioihin. Työnantajasta käytetään sen nykyistä nimeä.

Työeläkeote kertoo eläkekertymän edellisen vuoden loppuun. Lisäksi 50 vuotta täyttäneet saavat arviolaskelmat vanhuuseläkkeestä. Mahdollista oikeutta Kelan kansaneläkkeeseen tai takuueläkkeeseen työeläkeotteella ei näy.

Myös elinaikakertoimen vaikutus on arvioitu mukaan karttuneeseen eläkkeeseen. Elinaikakertoimella eläkkeen määrä sopeutetaan elinajanodotteen muuttumiseen.

Työeläkeote syytä tarkistaa hyvin

Työeläkeote on tarkoitettu omaan työeläkkeen laskentaan vaikuttavien tietojen seuraamista ja tarkistamista varten. Tänä vuonna kokonaiskuvan muodostaminen ja tietojen tarkistaminen on entistä helpompaa, koska työeläkeotteella on mukana kaikki tähänastisen työuran aikaiset ansiot.

Jos kaikki tiedot ovat oikein, ei tarvitse tehdä mitään. Jos kuitenkin huomaa puutteita tai virheitä, kannattaa virheestä ilmoittaa eläkelaitokselle nopeasti. Lain mukaan yksityisillä työeläkelaitoksilla on velvollisuus selvittää viimeisen kuuden vuoden ansiotietoja.

Apuna tarkistuksessa voi käyttää työtodistuksia ja vuosittaisia palkkalaskelmia.

Kenelle ja kuinka usein työeläkeote tulee?

Työeläkeote postitetaan tämän vuoden aikana lähes kaikille 18–68 -vuotiaille Suomessa asuville, jotka eivät vielä ole eläkkeellä. Otekirjeen lähettää eläkelaitos, jossa henkilö on viimeksi ollut vakuutettuna. Julkisen alan palveluksessa olevat saavat syksystä alkaen otteen postitse Kevalta.

Ensi vuodesta alkaen yksityisten alojen eläkelaitokset lähettävät vakuuttamilleen henkilöille työeläkeotteen postitse joka kolmas vuosi.

Otekirjeen voi milloin tahansa tarkistaa sähköisesti oman työeläkelaitoksensa sivustolta tai Työeläke.fi -verkkopalvelusta. Tietoturvan takia sähköisen työeläkeotteen avaamiseen tarvitaan joko verkkopankkitunnukset tai sähköinen henkilökortti. Julkisen alan palveluksessa olevat saavat tietonsa Kevan verkkosivuilta loppuvuodesta 2012 alkaen.

Lisätietoja työeläkeotteesta: Kaikki eläkelaitokset ja Eläketurvakeskus 029 411 20
Tiedotusvälineille lisätietoja: Eläketurvakeskuksen tiedottaja Kimmo Kontio puh: 050 517 8609

Fakta: Tarkista vuoden 2012 työeläkeote ja pidä se tallessa

• Varmista, että työeläkeotteella ovat kaikki ansiotietosi
• Jos tiedot ovat oikein, sinun ei tarvitse tehdä mitään
• Ilmoita heti puutteista eläkelaitokseesi (yhteystiedot saat otteesta)

Kuvat

Työeläkeotteen logo
Työeläkeotteen logo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Eläketurvakeskus (ETK)
Eläketurvakeskus (ETK)
Tukkutorinkuja 5
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi

Eläketurvakeskus (ETK) on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye