Habitaren kansainvälisessä EcoDesign-näyttelyssä 47 suunnittelijaa 14 maasta
Näyttelyn ennakkokuratoinnin tehnyt suunnittelija Kristiina Lassus painotti valinnoissaan tehtävänannon ja näyttelyn teeman mukaisesti puuta raaka-aineena sekä lähtökohtana mahdollisimman ekologista suunnitteluprosessia. Lisäksi yksilöllinen muotoilu, uudenlaiset ideat ja teknologiset sovellutukset vaikuttivat valintoihin.
- Tehtävä oli hyvin haasteellinen, valtaosa ehdotuksista täytti hyvin tavoitteet ja erot olivat varsin marginaalisia. Korostin valinnoissani ekologisuuden lisäksi tarkoituksenmukaisuutta, käytännöllisyyttä, yksilöllistä muotoilua ja tuotteen perusideaa, perustelee Kristiina Lassus.
Suunnittelijoissa on mukana tunnettuja nimiä Suomesta ja ulkomailta, muun muassa Harri Koskinen, Tapio Anttila, Yrjö Kukkapuro sekä Karim Rashid, Alfredo Häberli ja James Irvine. Lisäksi mukana on paljon uusia, nuoria suunnittelijoita.
Näyttelyn avajaisissa palkitaan parhaiten näyttelyn kriteerit täyttävän esineen suunnittelija tai ryhmä 5 000 euron tunnustuspalkinnolla, jonka lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Näyttelyn yhteistyökumppaneina ovat mm. UPM, WWF, Motiva ja Häfele, Koulutuskeskus Salpaus sekä Metsäteollisuus ry. Näyttelyrakenteet valmistetaan UPM:n WISA-vanerista ja -liimapuulevystä hienopuuseppätyönä Lahden Muotoiluinstituutissa. Näyttelyn tuottaa Jari Pirhonen Mainostoimisto Valosta ja järjestää Suomen Messut.
EcoDesign 2012 suunnittelijat (1.6.2012):
1 Abe, Yuki & Salonen, Anna / mottoWASABI Suomi
2 Anttila, Tapio Suomi
3 Cappa, Juan Ruotsi
4 Elo, Susan Suomi
5 Falk, Tuula Suomi
6 Furukawa, Jun Japani
7 Hai, Fang Kiina
8 Haoming, Zhou Kiina
9 Harni, Pekka Suomi
10 Hederström, Louise Ruotsi
11 Hefer, Porky Etelä-Afrikka
12 Helenius, Elina Suomi
13 Hoisko, Timo Suomi
14 Holmberg, Kaarle Suomi
15 Huuskonen, Sami Suomi
16 Häberli, Alfredo Sveitsi
17 Irvine, James Italia/Englanti
18 Kankkunen, Matti Suomi
19 Karhunen, Teemu Suomi
20 Karinen, Juri Suomi
21 Kermik, Jüri Viro/Englanti
22 Kober, Eva Suomi
23 Korpela, Matti Suomi
24 Koskinen, Harri Suomi
25 Krusin, Marc Italia/Meksiko
26 Kukkapuro, Yrjö Suomi
27 Kuntsi, Miska Suomi
28 Känsälä, Kaisa Suomi
29 Lahtua-Supply, Anneli & Supply, Marc Suomi /Belgia
30 Laihinen, Jalmari Suomi
31 Lappalainen, Isko & Murtonen, Mikko / iam Design Suomi
32 Leonteva, Lubov / Ludi Architects Venäjä
33 Mecklin, Max Suomi
34 Merz, Rudi Suomi
35 Nyman, Kasper Suomi
36 Pasanen, Kirsi & Kentta, Mikko / Muoto2 Suomi
37 Rashid, Karim USA
38 Ristimäki, Mikko Suomi
39 Ruoho, Heikki Suomi
40 Rygalik, Tomek Puola
41 Sandelin, Sebastian Suomi
42 Serpola, Simo Suomi
43 Syrjälä Matti & Palomaa, Anna / Kaamos Suomi
44 Takahashi, Yuka Suomi /Japani
45 Taskinen, Ahti Suomi
46 Toivanen, Markus Suomi
47 Wiherheimo, Yrjö Suomi
Lisätietoja EcoDesign-erikoisnäyttelystä
Mainostoimisto Valo, projektijohtaja Susanna Suomela, p. 050 439 6589, mail@mainostoimistovalo.fi
, www.ecodesign.fi
Mainostoimisto Valo, tuottaja Jari Pirhonen, p. 050 525 7062, jari.pirhonen@mainostoimistovalo.fi
Lisätietoja Habitare-messuista:
Suomen Messut, tiedottaja Johanna Suni, p. 040 515 4216, johanna.suni@finnexpo.fi
Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare järjestetään seuraavan kerran 12.–16.9.2012. Tapahtuma tarjoaa kaiken kotien ja julkisten tilojen sisustukseen ja toimivuuteen. Avoinna ammattilaisille 12.–13.9. ja yleisölle 13.–16.9.2012. Liput ammattilaisille 30 €, yleisölle 15 €/10 €. Habitare on osa World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden virallista ohjelmaa. Kuvia Habitaresta http://mediabank.finnexpo.fi .
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Oma Koti -tapahtuma palaa Helsingin Messukeskukseen ja osaksi Kevätmessuja12.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kevätmessut panostaa voimakkaasti asumisen ja rakentamisen toimialaan ja tuo Oma Koti -tapahtuman takaisin osaksi Suomen suurinta puutarhanhoidon ja mökkeilyn, asumisen ja rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen tapahtumakokonaisuutta. Tavoitteena on nostaa Oma Koti -tapahtuma suurimmaksi rakentamisen ja remontoinnin kuluttajatapahtumaksi Suomessa. Kevätmessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 26.–29.3.2026.
Maxpo-messuilla koneet käyvät ja mestarit kisaavat11.8.2025 13:45:20 EEST | Tiedote
Suomen suurimmat maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden Maxpo 2025 -messut tarjoaa nyt entistä monipuolisempaa ja toiminnallisempaa ohjelmaa. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.
KoneAgriassa kohdataan ja saadaan uusia näkökulmia11.8.2025 09:43:55 EEST | Tiedote
KoneAgria 2025 on vuoden tärkein maa- ja metsätalousalan ammattitapahtuma. Tapahtuman pääpuhujia ovat Elsi Katainen, Janne Rouhiainen, Petteri Taalas ja Peter Vesterbacka. KoneAgria järjestetään torstaista lauantaihin 9. – 11.10.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
Messukeskus lanseeraa täysin uuden popkulttuuritapahtuman – ensimmäinen Arctic Lights Comic Con Helsinkiin keväällä 202628.7.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomi saa vihdoin oman Comic Coninsa, kun Helsingin Messukeskus lanseeraa Arctic Lights Comic Con -tapahtuman 16.–17. toukokuuta 2026. Kyseessä on kansainvälisen mittaluokan popkulttuuritapahtuma, joka kokoaa yhteen pelien, cosplayn, sarjakuvien, animen, K-popin ja fanikulttuurin ystävät sekä elokuva- ja pelimaailman kansainväliset tähdet.
Kuljetus- ja logistiikkanäyttely palaa Helsingin Messukeskuksen ohjelmaan toukokuussa 20273.7.2025 15:22:53 EEST | Tiedote
Kuljetus- ja logistiikkanäyttely täyttää Helsingin Messukeskuksen jälleen 20. - 22.5.2027. Kyseessä on raskaan kaluston ja hyötyajoneuvojen suurtapahtuma, joka nähtiin Messukeskuksen ohjelmassa edellisen kerran ennen pandemiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme