Espoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stad

Espoo kehittää 3D-mallinnusta: jopa kattoikkunat ja maanalaiset putket näkyviin

Jaa
Espoon 3D-malleissa kaupunki piirtyy suunnittelijan työpöydälle katoista maanalaiseen maailmaan saakka.

Kolmiulotteisessa kuvassa ruudulle levittäytyvät espoolaiset talot, puut, valaisinpylväät ja aidat. Erilaiset alueet ja tienpinnan materiaalitkin erottuvat. Kyse on Espoon kaupungin kantakartasta, joka muuntuu 3D-malliksi: se avaa ympäristöä helpommin hahmotettavaan muotoon kuin perinteisten karttojen 2D-esitykset.

Edistyneimmät mallit palvelevat kaupunkitekniikan keskuksen omia suunnittelijoita ja suunnittelukonsultteja: niistä erottuvat kattojen muodot jopa kattoikkunoiden tarkkuudella, maanpinnan muodotkin noudattelevat korkeuseroja. Osa rakennusdatasta on avattusuurpiirteisempinä versioina myös kuntalaisten ja vaikkapa pelikehittäjien käyttöön Espoon karttapalvelussa.

3D-mallintamista tehdään kaiken aikaa kantakartan ylläpidon yhteydessä, tällä hetkellä läpi on käyty noin 14 000 espoolaista rakennusta.

”Mallinnamme alueita tärkeysjärjestyksessä. Tähän saakka olemme keskittyneet metron alueeseen ja Leppävaaraan, jonne rakennetaan tällä hetkellä paljon. Nyt mallinnettavana on Raide-Jokerin alue”, kertoo karttatuotepäällikkö Anne Kiijärvi kaupunkitekniikan keskuksesta.

Rakennukset ja muut yksityiskohdat, kuten valaisinpylväät, editoidaan tietokantaan maastossa tehtyjen mittausten ja stereokartoitusten perusteella. Esimerkiksi Tapiolan keskuksen monitasoisuus tarjoaa haastetta kokeneellekin kartan tekijälle.

Jatkuvasti päivittyvää tietoa

3D-mallien tieto on tarkkaa ja ajantasaista: sitä päivitetään kasvavassa Espoossa jatkuvasti, ja jokaiselta kohteelta löytyvät myös tiedot siitä, milloin viimeisimmät mittaukset on tehty ja mistä tieto on peräisin. Myös rakennuksen tekstuuri selviää kartalta, eli rakennuksen seinän kuva on mukana 3D-mallissa.

”Rakennusten lisäksi kolmiulotteiseen karttaan voidaan liittää muitakin elementtejä, kuten rakennusmalleja tunneleista. Toivommekin, että kolmiulotteisen mallin käyttö laajenisi ja siihen voitaisiin liittää yhä uusia rakenteita”, sanoo Kiijärvi.

Suunnittelijan työtä kolmiulotteinen malli helpottaa selvästi: hän voi helpommin hahmottaa esimerkiksi rakennuksista lankeavat varjot ja niiden vaikutukset ympäristöön.

Muun rakennetun ympäristön ohella kolmiulotteista karttaa on mahdollista rikastuttaa ilmakuvalla ja laserkeilausaineistosta tai viistokuvista lasketulla pistepilvellä, joka kuvaa realistisesti esimerkiksi ympäröivän kasvillisuuden. Kaupunkitekniikan keskus hankki vuonna 2016 UAV-kopterin, jota hyödynnetään kuvauksissa.

Yläilmoista maanalaiseen maailmaan

Yläilmojen lisäksi kartalla näkyy maanalainen maailma: suunnittelijat näkevät nyt myös kadun alla kulkevat vesi- ja sähkölinjat sekä operaattorien kaapelit. Suunnitelmista osataan tehdä yhä tarkempia, ja johtoverkoston tunteminen mahdollistaa myös koneohjauksen rakennusvaiheessa.

”3D-mallin ansiosta virheiden ja omien tulkintojen mahdollisuus pienenee suunnittelussa ja rakentamisessa”, Kiijärvi tiivistää.

Asukkaat hyötyvät kehittyneistä malleista esimerkiksi katuhankkeiden asukastilaisuuksissa, kun oman kotikadun suunnitelmiin voikin tutustua kolmiulotteisesti perinteisen kartan sijaan.

”Voimme 3D-malleilla näyttää sen, mitä ei vielä ole, ja miltä valmis lopputulos sitten näyttää”, Kiijärvi sanoo.

Moni kunta Suomessa kehittelee parhaillaan vastaavaa mallinnusta, mutta laajemmassa käytössä 3D-mallinnus on vasta pääkaupunkiseudulla.

”Voimme sanoa olevamme edelläkävijöitä alalla”, sanoo Kiijärvi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne Kiijärvi, karttatuotepäällikkö, Espoon kaupunkitekniikan keskus: 043 8254846, anne.kiijarvi@espoo.fi


Mirja Metsälä, kiinteistöinsinööri, Espoon kaupunkitekniikan keskus: 050 4123863, mirja.metsala@espoo.fi

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye