5–7-vuotiaille lapsille tarjotaan koronarokotuksia perhekeskuksissa
14.1.2022 12:49:07 EET | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Jos lapsella on todettu laboratoriotestillä varmennettu koronavirustartunta, hänelle suositellaan rokotetta aikaisintaan 6 kuukauden kuluttua varmennetusta tartunnasta.
Lapsi rokotetaan vain molempien huoltajien suostumuksella
Rokottamiseen edellytetään molempien huoltajien suostumus. Jos lapsi tulee rokotukseen vain toisen huoltajan kanssa, poissaolevalta huoltajalta tulee olla rokotusta varten allekirjoitettu kirjallinen suostumuslomake. Suostumuslomakkeen voi tulostaa THL:n verkkosivuilta täällä.
Rokotuksen saa henkilötodistuksella
Rokotuksen saa todistamalla lapsen henkilöllisyyden esimerkiksi henkilö- tai Kela-kortilla.
5–7-vuotiaille lapsille tarjotaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta. Lisätietoa rokotteista on THL:n verkkosivuilla. Rokotusten ottaminen on vapaaehtoista ja maksutonta.
1.–5.-luokkalaisia rokotetaan kouluilla ja perhekeskuksissa
1.–5.-luokkalaisia rokotetaan kouluilla ensi viikosta lähtien. Kouluissa tapahtuviin rokotuksiin ei tarvitse varata aikaa. 1.–5.-luokkalaisten tulisi hakea rokotus ensisijaisesti koululta. Jos 3.–5. luokkien oppilaan huoltaja haluaa tulla mukaan rokotukseen tai jos oppilas ei ole rokotusajankohtana koulussa, hän voi saada rokotuksen ajanvarauksella Itäkadun ja Kallion perhekeskuksista.
Lisätietoa
- Neuvolan ja lapsiperheiden kotipalvelun päällikkö Monica Lindberg, p. 09 310 58352, monica.lindberg@hel.fi ja terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen, puh. 09 310 42700, timo.lukkarinen@hel.fi
- THL - Usein kysyttyä lasten ja nuorten rokotuksista
- Helsinkiläisten koronarokotukset - koronarokotus.hel.fi
- Unicef - Miten puhua lapsen kanssa koronaviruksesta? 8 vinkkiä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240
Markus Snellman
viestintäasiantuntija
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialaToinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 20.10. kokouksen ennakkotiedote16.10.2026 14:33:55 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 20. lokakuuta 2026 kello 16.15. Lautakunta käsittelee kokouksessaan muun muassa Ruoholahden alueen terveysasemapalvelujen hankinnan periaatteita. Nykyinen sopimus Ruoholahden terveysasemapalveluista päättyy syyskuussa 2027.
Helsingfors testar en dokumentationsassistent inom social- och hälsovårdstjänsterna15.10.2026 09:03:41 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad testar ett AI-baserat verktyg för att underlätta dokumentation. De första erfarenheterna bland yrkespersonerna är positiva.
Helsinki testaa kirjausapuria sosiaali- ja terveyspalveluissa15.10.2026 09:03:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki testaa tekoälypohjaista työkalua helpottamaan kirjaamista. Ammattilaisten ensimmäiset kokemukset ovat myönteisiä.
Musik till glädje för patienterna på Aurora14.10.2026 08:40:10 EEST | Pressmeddelande
Representanter för medierna välkomnas till en konsert som ordnas för patienterna på Aurora psykiatriska sjukhus, fredagen den 16 oktober kl. 14.15.
Musiikkia Auroran potilaiden iloksi14.10.2026 08:40:10 EEST | Tiedote
Median edustajat ovat tervetulleita mukaan Auroran psykiatrisen sairaalan potilaille järjestettyyn konsertiin perjantaina 16.10. klo 14.15 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme