Mediatiedote: Kiehtovan kotimaisen fantasiatrilogian ensimmäinen osa kertoo muukalaisuuden pelosta ja menetyksen tuskasta
22.2.2017 08:45:00 EET | Gummerus | Tiedote
Corildon on seleesimies, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan. Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Herättyään hän ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?
”Halusin kirjassani käsitellä muukalaisuuden pelkoa, joka on osa arkitodellisuuttamme juuri nyt. Kuvitellun lajin, seleesien, kautta pääsin tutkimaan ennakkoluuloisuutta ja sitä mitä tapahtuu, kun huhupuheista tulee katujen totuuksia. Kirjallani haluan luoda samaistumisen kokemuksen muukalaisuudesta, mutta myös muistuttaa, että me kaikki olemme pohjimmiltamme samanlaisia tunteinemme ja toiveinemme”, kertoo Erika Vik, joka kirjoitti trilogiansa maailmasta ensimmäisen kerran jo 14-vuotiaana.
Erika Vik (s. 1982) on pääkaupunkiseudulla asuva graafinen suunnittelija, kuvittaja, yrittäjä ja taiteen maisteri. Hän pitää höyrykoneista, kallioisista merenrannoista ja tuulen tunnusta kasvoillaan, mutta ei silti enää koskaan aio seilata Pohjanmerellä myrskyn noustessa. Vik oli kirjoittanut koko trilogiansa kertaalleen läpi, kunnes tajusi, että päähenkilöiden pitää kulkea junalla. Sen jälkeen hän aloitti alusta. Trilogian seuraava osa, Seleesian näkijä, ilmestyy elokuussa 2017.
Erika Vikin luoma nettisivusto www.seleesia.com esittelee Kaksosauringot-trilogian maailmaa, paikkoja ja henkilöitä.
Erika Vik:
Hän sanoi nimekseen Aleia
532 sivua
Ilmestyy viikolla 8
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Markkinointiassistentti Laura Kurki, 050 338 0700, laura.kurki@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Women’s Prize for Fiction -palkinnon voittanut esikoisromaani kielletyistä tunteista, intohimon ja kontrollin ristivedosta sekä historian kipeistä salaisuuksista9.6.2026 08:47:00 EEST | Tiedote
Hollantilais-israelilaisen Yael van der Woudenin esikoisromaani Paljon vartija (Gummerus) on noussut kansainväliseksi menestystarinaksi: Teos julkaistaan lähes 30 kielellä, se voitti arvostetun Women’s Prize for Fiction -palkinnon sekä oli Booker-palkinnon ehdokkaana. Lumoava ja älykäs romaani on kivunnut myyntilistoille eri puolilla maailmaa. Se ilmestyy Marianna Kurton suomentamana 29.7.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Timo R. Stewartille kirjasta Palestiina ja Israel – Historia karttoina8.6.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Kirjailija Timo R. Stewartille myönnetään tiedonjulkistamisen valtionpalkinto teoksesta Palestiina ja Israel – Historia karttoina (Gummerus). Syksyllä 2025 ilmestynyt kirja käy läpi Palestiinan ja Israelin historiaa selittäen alueen konfliktia yleistajuisesti ja kronologisesti eri aikakausien karttojen avulla. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot ovat tunnustus tiedonjulkistamisen yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin rikosromaani kiinnostaa maailmalla – Turistin (Gummerus) käännösoikeudet myyty Viroon ja Latviaan1.6.2026 09:43:45 EEST | Tiedote
Helmikuussa ilmestynyt esikoisjännäri Turisti (Gummerus) on herättänyt poikkeuksellista kansainvälistä kiinnostusta. Kirjan ulkomaanoikeudet on myyty Viroon ja Latviaan. Lisäksi WME, yksi maailman kuuluisimmista talent-agentuureista, alkaa myydä kirjan kansainvälisiä elokuva- ja TV-oikeuksia. Arktis-dekkarisarjan aloittava Turisti on omaleimainen, Lappiin sijoittuva rikosromaani, jonka miljöönä on tunturiparatiisin synkkä puoli.
Täysin uudenlainen menestysjännäri Japanista – ratkaisun avaimet piilevät karmivissa piirustuksissa19.5.2026 10:12:11 EEST | Tiedote
Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen. Gummerus julkaisee alkukesästä kolme kovaa kansainvälistä menestysjännäriä: hyytäviä piirustuksia sisältävän japanilaisen mysteeriromaanin, Ruotsin parhaan jännäridebyytin ja Millennium-käsikirjoituksesta liikkeelle lähteneen trilogian huipennuksen.
Kertovan tietokirjallisuuden mestarin Patrick Radden Keefen uutuus kysyy, miksei Lontoon poliisi selvittänyt oligarkin poikana esiintyneen nuoren miehen kuolemaa18.5.2026 11:19:58 EEST | Tiedote
Älä sano mitään ja Kivun valtakunta -teoksista tunnetun Patrick Radden Keefen odotettu uutuus Valehtelijoiden kaupunki – Tositarina nuoren miehen kuolemasta ja Lontoon pimeästä puolesta (Gummerus) havainnollistaa yhden perheen tragedian kautta, kuinka korruptio ja harmaa talous ovat juurtuneet syvälle globaalin finanssimaailman ytimeen. Maija Heikinheimon suomentama jännitteinen, romaanin lailla ahmittava teos on kerronnallista tietokirjallisuutta parhaimmillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


