UM: Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuonna 2017 myönnetty
ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi
Tiedote 38/2017
20.2.2017
Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuonna 2017 myönnetty
Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä 370 000 euroa valtionavustusta kaikkiaan 36 kansalaisjärjestölle Eurooppa-tiedottamiseen. Yhteensä tuettuja hankkeita on 41.
Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen suunnattujen valtionavustusten tarkoituksena on lisätä Euroopan unioniin liittyvää tietoutta Suomessa. Kansalaisjärjestöillä on tärkeä osa tämän tiedon lisäämisessä ja siihen liittyvän keskustelun edistäjänä. Avustuksilla edistetään kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamista ja kansalaisten perustietoa Euroopan unioniin ja Suomen, EU-jäsenyyteen liittyvistä kysymyksistä.
Vuoden 2017 hakukierroksen painopisteitä olivat perustieto EU:sta ja Suomen EU-jäsenyydestä, EU:n tulevaisuus ja brexit, EU ja arktinen, talous- ja kauppapolitiikka sekä nuorten Eurooppa.
Hakemuksia saapui ministeriöön määräaikaan mennessä yhteensä 39 järjestöltä 53 hankkeeseen. Haetut tiedotustuet olivat 3000 – 49 000 euroa, yhteensä noin 955 000 euroa. Yksivuotinen avustus on tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan tiedottamiseen.
Hakemuksissa tuli huomioida haun painopisteet sekä se, että avustukset on tarkoitettu tiedotushankkeisiin. Myönnetystä tukisummasta voi käyttää 30 prosenttia palkkakuluihin. Myös hallinnointikuluja hyväksyttiin enintään 10 prosenttia myönnetystä tukisummasta.
Ulkoministeriö on hakemusten perusteella myöntänyt valtionavustusta seuraaville järjestöille:
- Avoin yhteiskunta ry
- Eettisen kaupan puolesta ry (eetti)
- EKSO - Euroopan kulttuuriyhdistys ry
- EU:n Vastainen Kansanrintama ry
- Eurooppalainen Suomi ry
- Eurooppanaiset ry
- Eurooppanuoret ry
- EYP Finland ry
- Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun vanhempainyhdistys ry
- Ihmisoikeusliitto ry
- Kansallinen Sivistysliitto ry
- Kansanvalistusseura rs
- Kehys ry
- Kuurojen Liitto ry
- Laajan turvallisuuden verkosto ry – WISE
- Lääkärin sosiaalinen vastuu ry
- Maaseudun Sivistysliitto ry
- Nuorten Akatemia ry
- SaferGlobe Finland ry
- Schuman-seura ry
- Spartacus-säätiö rs
- Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry
- Suomen OneWorld-portaaliyhdistys
- Suomen Rauhanliitto ry
- Suomen Sadankomitea ry
- Suomen Talousdemokratia ry
- Suomen YK-liitto
- Tigern rf / Ny Tid
- Turun lähiradioyhdistys ry
- Työväen Sivistysliitto TSL ry
- Vapaus Valita Toisin - VVT ry
- Vasemmistofoorumi ry
- Venäläinen Kulttuuri-Demokraattinen Liitto ry
- Vihreä Sivistysliitto ry
- Ydin-julkaisut ry sekä
- Yhteiset Lapsemme ry.
Lisätietoja: Keijo Norvanto, apulaisosastopäällikkö, viestintäosasto, puh. +358 40 520 3925.
Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto
0295 16001http://um.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.
// KORJATTU TIEDOTE // VALTOSEN INFO PERUTTU //Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista9.1.2025 09:22:54 EET | Kutsu
Tiedoksi toimituksille Ulkoministeri Valtosen infotilaisuus toimittajille torstaina 9.1.2025 klo 18.25 Suomen aikaa on peruuntunut. Lisätiedot: tiedottaja Miia Vihola, puh. 0295 350 680 tai UM viestintäpäivystäjä, puh. 040 551 6571 Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi
Tiedoksi toimituksille: ulkoministeri Valtosen info Ukrainan ja Moldovan vierailuista8.1.2025 18:00:24 EET | Kutsu
Ulkoministeri Elina Valtonen vieraili Ukrainassa 8. tammikuuta ja vierailee Moldovassa 9. tammikuuta. Ukrainassa tapaamisten aiheena olivat mm. Etyjin ja Suomen tuki Ukrainalle. Moldovassa Valtonen keskustelee mm. Moldovan energiatilanteesta ja Transnistrian konfliktista.
//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande
//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.
//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote
//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme