Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum

Tuulikki Pietilä lahjoitti koko tuotantonsa Ateneumille – graafikon näyttely avautuu 28.2.

Jaa
Tuulikki Pietilä (1917–2009) on sotien jälkeisen ajan keskeisiä suomalaisia taidegraafikkoja. Kalevalan päivänä avautuva, kolme salia täyttävä näyttely esittelee läpileikkauksen taiteilijan tuotannosta hänen 100-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Testamenttilahjoituksena saatuun Ateneumin Pietilä-kokoelmaan kuuluvat lähes kaikki taiteilijan teokset. Pietilä ja Tove Jansson elivät ja työskentelivät yhdessä 1950-luvun puolivälistä alkaen. Samaan aikaan Pietilän näyttelyn kanssa Ateneumin kolmannen kerroksessa nähdään näyttely Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma. Ensimmäinen Tuomo Sepon kokoelmaansa hankkima teos oli juuri Tuulikki Pietilän vedos.

Tuulikki Pietilä 28.2.2017–9.4.2017

Älyperäinen uteliaisuus ja kokeilunhalu olivat olennainen osa Pietilän taiteilijapersoonaa 

Näyttely esittelee läpileikkauksen kokeilunhaluisen ja teknisesti monipuolisen taiteilijan laajasta tuotannosta. Esillä on yhteensä noin 170 teosta vuodesta 1933 vuoteen 1985. Kokonaisuudessaan Tuulikki Pietilän poikkeuksellisen laaja tuotanto käsittää yli 1 400 teosta. Teoksissa heijastuvat taiteilijan elämänvaiheet ja loputon kiinnostus taidegrafiikan eri tekniikoita kohtaan. Monet näistä grafiikan menetelmistä vaativat taitoa, kärsivällisyyttä ja runsaasti kokeiluja.

Näyttely keskittyy etenkin informalistisen kauden töihin. Ei-esittävien aiheiden lisäksi teoksissa esiintyvät Tuulikki Pietilän ja Tove Janssonin yhteiset harrastukset: matkat maailmalla, kesät Klovharun saarella Pellingissä sekä pariskunnan Psipsina-kissa. Myös työ yhdisti Pietilää ja Janssonia, joilla oli erilliset ateljeet samassa rakennuksessa Helsingin Ullanlinnassa.

Näyttely havainnollistaa myös grafiikan vedostamisen eri vaiheita. Lisäksi esillä on Tuulikki Pietilän työvälineitä, jotka hän testamenttasi taidegraafikko Inari Krohnille. Näyttelyssä nähdään myös Anssi Pulkkisen ja Eeva Siivosen lyhytelokuva Jälkikirjoitus (2014). Lyhytelokuva on kuvattu Pietilän ateljeeasunnossa Helsingissä vuonna 2010 ennen sen tyhjentämistä hänen arkistoistaan ja työvälineistään. 

Näyttelytyöryhmään ovat kuuluneet amanuenssi Anu Utriainen, erikoistutkija Erkki Anttonen ja asiantuntijana Ateneumin pitkäaikainen intendentti Heikki Malme, joka on inventoinut kaikki lahjoituskokoelman teokset. Työtä on helpottanut, että järjestelmällinen Pietilä kirjasi jokaisen tekemänsä vedoksen tiedot muistiin työkirjoihin 1930-luvulta alkaen.

Monivärisen grafiikan taitaja sovelsi tuotannossaan useita eri tyylilajeja

Teknisesti monipuolinen taiteilija sovelsi tuotannossaan useita eri tyylilajeja realismista kubismiin ja abstraktiin taiteeseen, lähinnä konstruktivismiin ja informalismiin. Ensimmäisen nonfiguratiivisen eli ei-esittävän työnsä Pietilä teki jo vuonna 1948. Hän vei aiheiden tyylittelyn ja abstrahoinnin yhä pitemmälle ja siirtyi 1950-luvun kuluessa luontevasti konstruktiiviseen ilmaisuun. 1960-luvulla Pietilä siirtyi vapaamuotoiseen informalistiseen esitystapaan. Hän alkoi myös tehdä erilaisia kokeiluja grafiikan tekniikoilla, kuten yhdistelemällä metalligrafiikkaa puupiirroksiin sekä lito- ja serigrafioihin.

Tuulikki Pietilä kiinnostui värien käytöstä jo opiskellessaan Pariisissa vuonna 1953, jolloin hän alkoi tehdä moniväristä grafiikkaa säännöllisesti. Aluksi hän teki 2–6-värisiä litografioita, kunnes hän siirtyi väripuupiirroksiin ja -serigrafioihin, joissa hän käytti enimmillään 12 eri väriä. 1960-luvulla hän alkoi suosia useampia värejä myös metalligrafiikassa.

Näyttelyyn liittyviä tapahtumia

Pääsy museolipun hinnalla tai museokortilla.

TORSTAISIN 2.3. & 16.3. KLO 17–17.45
Kuraattorikierros Tuulikki Pietilän näyttelyyn
Tuulikki Pietilän näyttely, 3. kerros. Vetäjänä erikoistutkija Erkki Anttonen.

LA 18.3. & LA 8.4. KLO 13.00–16.15
Tuulikki Pietilä -elokuvailtapäivä
Ateneum-sali. Elokuvat Tuulikki Pietilästä ja Tove Janssonista pohjautuvat Pietilän kuvaamiin kaitafilmeihin taiteilijaparin matkoilta. Ohjaus Kanerva Cederström ja Riikka Tanner. Yhteiskesto 3 h 15 min, sis. yksi tauko. 

Klo 13.00 Haru – yksinäisten saari (1998), 45 min
Klo 14.00 Matkalla Toven kanssa (1994), 55 min
Klo 15.15 Tove ja Tooti Euroopassa (2004), 57 min

 

Aukioloajat
Ti, pe klo 10–18 | Ke, to klo 10–20 | La, su klo 10–17 | Ma suljettu

Sisäänpääsymaksut
Normaali pääsymaksu 15 € | Alennettu pääsymaksu 13 € | Alle 18-vuotiaat maksutta | S-Etukortilla 14 €

Twitter@AteneumMuseum | Facebook: AteneumArtMuseum | Instagram: ateneummuseum

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja Anna Kari, puh. 040 717 8185, anna.kari at ateneum.fi


Lehdistökuvat: press.ateneum.fi | käyttäjätunnus: ateneum | salasana: mediat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum
Kaivokatu 2
00100 HELSINKI

0294 500 200http://www.ateneum.fi

Ateneumin pääyhteistyökumppaneita ovat Helsingin Sanomat, HOK-Elanto ja KPMG.

Ateneumin taidemuseo on Suomen johtava taidemuseo, jonka kokoelmat kattavat taidetta 1800-luvulta moderniin. Ateneum on osa Kansallisgalleriaa, yhdessä nykytaiteen museo Kiasman sekä Sinebrychoffin taidemuseon kanssa. www.kansallisgalleria.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ateneumin taidemuseo / Konstmuseet Ateneum / Ateneum Art Museum

Utställningen Gallen-Kallela, Klimt & Wien hämtar Wiens puls till Ateneum7.5.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande

Utställningen som öppnar i slutet av september skildrar hur Akseli Gallen-Kallelas konst utvecklades i interaktion med internationella modernister som Gustav Klimt och Koloman Moser. Secessionsrörelsen som under Klimts ledning grundades för att förnya konsten förenades av ett intresse för att utveckla en ny identitet och för en modern livsstil samt för stora, offentliga konstverk. Utställningen hämtar för första gången målningar av Gustav Klimt till Finland. Utom bildkonst ses på utställningen också fotografier samt formgivning, bland annat vardagliga föremål, smycken och mode. Utställningen visas på Ateneum 26.9.2025–1.2.2026.

Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttely tuo Ateneumiin Wienin sykkeen7.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote

Syyskuun lopussa avautuva näyttely kertoo, miten Akseli Gallen-Kallelan taide kehittyi vuorovaikutuksessa kansainvälisten modernistien, kuten Gustav Klimtin ja Koloman Moserin kanssa. Klimtin johdolla perustettua, taidetta uudistanutta sesessio-liikettä yhdisti kiinnostus uuden identiteetin kehittämiseen ja moderniin elämäntapaan sekä suuriin julkisiin taideteoksiin. Näyttely tuo ensimmäistä kertaa Gustav Klimtin maalauksia Suomeen. Kuvataiteen lisäksi näyttelyssä nähdään myös valokuvia sekä muotoilua, kuten arjen esineitä, koruja ja muotia. Näyttely on esillä Ateneumissa 26.9.2025–1.2.2026.

Gallen-Kallela, Klimt & Wien exhibition to bring the pulse of Vienna to the Ateneum7.5.2025 14:00:00 EEST | Press release

To open at the end of September, the exhibition Gallen-Kallela, Klimt & Wien will explore how Akseli Gallen-Kallela’s art developed in interaction with international modernists, such as Gustav Klimt and Koloman Moser. The Vienna Secession movement, which was founded under the direction of Klimt and which set out to reform art, was united by an interest in developing new artistic identities, promoting a modern way of life, and creating large public works of art. The exhibition will bring Gustav Klimt’s paintings to Finland for the first time. In addition to visual art, the exhibition will feature photography and design, including everyday objects, jewellery and fashion. The exhibition will be on display at the Ateneum from 26 September 2025 to 1 February 2026.

Helene Schjerfbeck-utställning visas på The Metropolitan Museum of Art i New York2.4.2025 07:40:00 EEST | Pressmeddelande

En utställning med verk av en av Finlands mest kända konstnärer, Helene Schjerfbeck, kommer att visas på det prestigefyllda museet The Metropolitan Museum of Art (The Met) i New York 5.12.2025–5.4.2026. Det är första gången en finsk konstnär får en utställning på The Met, som är ett av de mest betydande museerna i världen. Utställningen är resultat av Ateneums långsiktiga arbete och en del av projektet Klassikerna ut i världen som för ut den finska konsten i världen med stöd av Jane och Aatos Erkkos stiftelse.

Helene Schjerfbeck -näyttely The Metropolitan Museum of Artiin New Yorkiin2.4.2025 07:40:00 EEST | Tiedote

Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin kuuluvan Helene Schjerfbeckin teosten näyttely nähdään arvostetussa New Yorkin The Metropolitan Museum of Artissa (The Met) 5.12.2025–5.4.2026. Tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen taiteilija saa näyttelyn The Metiin, joka on yksi maailman merkittävimmistä taidemuseoista. Näyttely on Ateneumin pitkäjänteisen työn tulos ja osa Klassikot maailmalle -hanketta, joka vie taidetta ulkomaille Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye