Kuiva puu ja hyvä polttotekniikka vähentävät oleellisesti puunpoltosta aiheutuvia päästöjä
9.10.2012 15:10:27 EEST | HSY | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla on noin 60 000 pientaloa, joissa on tulisija. Ihmisten viihtyvyyteen ja terveyteen on tärkeä vaikutus sillä, miten puuta poltetaan takoissa ja kiukaissa. Taitamaton puunpoltto voi nimittäin heikentää ilmanlaatua varsinkin tiiviisti rakennetuilla pientaloalueilla.
Pienhiukkasten pitoisuudet kohoavat etenkin iltaisin ja viikonloppuisin pientaloalueilla, kun savu jää leijumaan naapurustoon esimerkiksi kylminä ja tyyninä pakkaspäivinä , kertoo Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmansuojeluasiantuntija Maria Myllynen .
Sytytä päältä ja tarjoa riittävästi polttoilmaa
Helpoin tapa parantaa asuinalueensa ilmanlaatua on oikea polttotekniikka.
Palamista pystyy parantamaan pienillä asioilla, kuten sytyttämällä puut päältäpäin ja tarjoamalla riittävästi ilmaa palamiseen , tutkijatohtori Jarkko Tissari Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
Lisäksi on tärkeää käyttää laadukasta ja kuivaa polttopuuta. Poltettavaksi eivät kelpaa märkä, maalattu tai kyllästetty puu tai jätteet. Käsitellyn puun ja jätteiden poltto on erikseen kielletty jätehuolto- ja ympäristömääräyksissä.
Nuohoojalta voi rohkeasti kysyä, missä kunnossa oma tulisija on ja onko siinä poltettu puuta hyvin. Kun tuntee oman tulisijansa ja sen toiminnan, tulisijaa voi käyttää mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti , sanoo Espoon piirinuohooja Kim Räsänen .
Savua ei ole terveellistä hengittää
Vaikka savun haju saattaa tuntua miellyttävältä, savu voi silti aiheuttaa terveyshaittaa. Puun poltossa syntyy pienhiukkasia, häkää ja hiilivetyjä, jotka kaikki ovat terveydelle haitallisia.
Tutkimuksissa on havaittu puunpolton savuille altistumisen lisäävän lasten hengityselinoireita, kaikenikäisten astmakohtauksia ja yli 65-vuotiaiden hengityssairaus- ja sydänkuolemia kertoo ylilääkäri Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Nuohoojat opastavat tulisijan käytössä
Nuohoojat opastavat asukkaita tulisijan käytössä ja jakavat Opas puunpolttoon -esitteen kaikkiin pääkaupunkiseudulla nuohottaviin kiinteistöihin lämmityskaudella 2012-2013. Oppaiden jako on osa Käytä tulisijaasi oikein -kampanjaa. Opas neuvoo, miten vanhaakin tulisijaa voi käyttää taloudellisesti ja taitavasti, jotta päästöt vähenisivät ja naapurisopu säilyisi. Kampanja toteutetaan yhteistyössä HSY:n, pääkaupunkiseudun kuntien, Nuohousalan keskusliiton ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa.
Puulämmittäjän muistilista:
Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kuivan puun lämpöarvo on suurempi ja päästöt vähäisempiä kuin kostealla puulla. Kuivan puun tunnistaa siitä, että ne helähtävät toisiaan vasten lyötäessä.Käytä ylivuotista puuta.
Tuoreessa puussa on vettä noin 50 prosenttia, polttokuivassa puussa alle 20 prosenttia.Varastoi puut ilmavassa ja sateelta suojatussa paikassa, ja tuo ne sisään 1-2 päivää ennen polttamista.Poista tuhkat tulipesästä ja arinan alta. Varmista, että hormi vetää kunnolla.Lado puut väljästi vaakatasoon.
Täytä pesä korkeintaan puolilleen. Käytä ensimmäiseen pesälliseen pieniä ja toiseen isompia puita. Varmista, että ilma pääsee kiertämään puiden ympärillä.Sijoita sytykkeet päällimmäisiksi.
Pääsääntöisesti paras tapa sytyttämiseen on päältä sytyttäminen. Sytykkeeksi sopivat parhaiten tuohi ja puutikut.Tarkkaile piipusta tulevan savun väriä.
Piipusta tulevan savun väri kertoo palamisen onnistumisen: kitupoltosta tai märistä puista syntyy mustaa savua. Mitä vaaleampi väri, sitä puhtaammin puu palaa.Sulje pelti vasta, kun hiillos on sammunut.
Pidä peltiä täysin auki, kunnes hiillosvaihe on lopuillaan. Sen jälkeen pienennä peltiä ja sulje ilmantulo. Häkävaaran takia sulje pelti vasta, kun hiillos on sammunut.Ole huomaavainen naapureitasi kohtaan.
Tarkkaile, kulkeutuuko savu naapurin puolelle. Huomioi tuulen suunta ja vallitseva säätila. Vältä tulisijan käyttöä silloin, kun savu jää leijumaan maan lähelle.Älä koskaan polta muovia tai maalattua tai kyllästettyä puuta. Vie pahvit ja paperit kartonki- ja paperinkeräykseen.Varmista nuohoojalta, että polttotapasi on oikea.
Lisätietoja:
Ilmansuojeluasiantuntija Maria Myllynen, HSY, puh. 044 564 3748, maria.myllynen@hsy.fi
Tutkijatohtori Jarkko Tissari, Itä-Suomen yliopisto, puh. 040 355 3237, jarkko.tissari@uef.fi
Espoon piirinuohooja Kim Räsänen, puh. 0400 444 180
Ylilääkäri Raimo O. Salonen, THL, puh. 0400 673 198, raimo.salonen@thl.fi
Opas puunpolttoon -esite: http://www.hsy.fi/seututieto/Documents/Ilmanlaatu_esitteet/Pienpolttoesite_A5_verkkoon.pdf
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tarjoaa yli miljoonalle Helsingin seudun asukkaalle jäte- ja vesihuoltopalveluja sekä seudullista tietoa muun muassa ilmanlaadusta, ilmastonmuutoksesta ja asumisesta.
Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY rakentaa uutta vesihuoltoa Vantaanlaakson ja Kivistön välillä10.4.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY rakentaa uutta vesijohtoa Vantaanlaakson ja Kivistön alueella. Hankkeen urakoitsijaksi on valittu VM Suomalainen Oy. Työt alkoivat helmikuussa 2026 ja kestävät arviolta toukokuuhun 2027.
HSY tekee kompostitarkastuksia kiinteistöillä touko-heinäkuussa9.4.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tarkastaa jälleen kiinteistöjen komposteja touko-heinäkuun välillä 2026. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista.
HSY järjestää risunkeräyksen toukokuussa23.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Rehottavatko pihasi puut ja pensaat? Nyt on hyvä hetki suunnitella pihan puiden ja pensaiden hoitoa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kerää pienkiinteistöiltä risuja ja oksia toukokuussa. Keräys on maksullinen ja se täytyy tilata kiinteistölle etukäteen. Risuja voi viedä myös Sortti-asemille maksua vastaan.
HSY paransi osaltaan pääkaupunkiseudun kestävää arkea - kierrätys ja toimintavarmuus nousussa20.3.2026 10:07:21 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n hallitus päätti 20.3.2026 kokouksessaan hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätöksen. Vuoden 2025 toiminnassa korostuivat arjen ympäristöteot ja palvelujen sujuvuus. Verkostojen saneerausinvestoinnit olivat ennätykselliset, jäteveden puhdistustulokset paranivat ja sekajätteen määrä laski. Sähköiset asiointipalvelut monipuolistuivat, kun OmaHSY-palvelu avautui.
HSY:n hallituksen päätökset 20.3.2026 – strategialuonnos 2035 lausunnoille20.3.2026 10:04:35 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä strategialuonnoksen 2035 ja pyytää siihen lausunnot jäsenkaupungeilta. Lisäksi hallitus päätti hyväksyä strategisten tavoitteiden mittarit ja niiden tavoitetasot TTS 2027-2029:n valmistelun pohjaksi. Hallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan tilinpäätöksen ja siirtää sen yhtymäkokouksen käsiteltäväksi. Hallitus päätti myös hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat: – Helsingin Myllypuron alapainepiirin jaon hankesuunnitelma – purkutunnelin kahdentaminen välillä Helsingin Viikinmäki–Viikki -hankesuunnitelma – verkostosaneerauksen sujutuspaketti 2027–2029 -hankesuunnitelma. Hallitus sai tiedoksi vuoden 2025 henkilöstökertomuksen sekä HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2025. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Lisätietoa aiemmista sekä muista käsitellyistä asioista on saatavilla esityslistalta, ja ne julkaistaan myöhemmin myös pöytäkirjassa: https://hsy10.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme