Uudessa Toto75 Grand Slamissa 1,5 miljoonan takuupotti ainoalle täysosumalle
2.3.2017 11:59:27 EET | Veikkaus Oy | Tiedote
Toto75 Grand Slam on tarjolla ensimmäistä kertaa ensi sunnuntaina 5.3. Östersundissa. Ruotsissa peliä kutsutaan nimellä Grand Slam 75 eli GS75. Keskeisin ero tavanomaiseen Toto75-pelimuotoon on kaksinkertainen minimipanos.
- Toto75 Grand Slam korvaa sunnuntaiden Toto64 Grand Slam -kierrokset ja tuo mukanaan 1,5 miljoonan euron takuupotin, joka on suomalaisten pelaajien tavoiteltavissa. Takuupotti antaa Veikkauksen asiakkaille mahdollisuuden voittaa miljoonia nyt myös sunnuntaisin kertoo Toto-pelien tuotepäällikkö Juha Ahjolinna Veikkauksesta.
- Toto75 Grand Slam -kierroksia ajetaan vähintään kerran kuukaudessa sunnuntaisin ja lähdöt ovat nähtävissä TotoTV:stä, muistuttaa Ahjolinna.
Jackpot kertyy toteutumattomien voittoluokkien varoista. Jackpotkierroksia odotetaan tulevan 3-4 kierroksen välein ja 1,5 miljoonan Grand Slameja muutaman kerran vuodessa.
Uusi Toto75 Grand Slam korvaa aiemmat Grand Slam 64 -kierrokset. Palautusprosentti on 65 ja mediaanivoitto-osuudet pelin kolmessa voittoluokassa ovat 4 000 euroa, 40 euroa ja 5 euroa.
Toto75 Grand Slam pähkinänkuoressa
• Ensimmäinen osalähtö klo 16:50, lähdöissä 10-12 hevosta
• Lähdöt ajetaan kahdessa tunnissa
• Minimipanos 0,10 € eli kaksinkertainen normaaliin Toto75-kierrokseen nähden
• Takuupotti 1,5 miljoonaa euroa, jos löytyy vain yksi oikea rivi
• Palautusprosentti 65
• Voitonjako: 7 oikein 40 %, 6 oikein 20 %, 5 oikein 40 %
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on 1,9 miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotin potti nousee jo 91 miljoonaan euroon25.9.2026 22:29:14 EEST | Tiedote
Eurojackpotin arvonnassa ei perjantai-iltana löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on jo noin 91 miljoonan euron päävoitto.
Muhkea Eurojackpot-voitto oululaiselle työporukalle: ”Ihan parasta oli voittaa yhdessä”25.9.2026 09:35:24 EEST | Tiedote
Eurojackpotin yli 200 000 euron porukkavoitto osui oululaiselle työporukalle. Porukan vetäjä ja jäsen kertoivat Veikkauksen onnittelupuhelussa, miltä tuntuu voittaa yhteisellä porukalla ja miksi porukka pelaa viikoittain eri numeroilla.
Lentopallon EM-kisat: Suomalaiset veikkaajat vahvasti Veljesten kannalla23.9.2026 13:30:07 EEST | Tiedote
Suomen maajoukkue kohtaa tänään illalla lentopallon EM-kisojen puolivälierässä Italian. Veljekset lähtee otteluun altavastaajana, mutta suomalaiset vedonlyöjät uskovat vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin.
Perjantaina Eurojackpotissa jaossa jo 80 miljoonan euron päävoitto22.9.2026 22:35:45 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on tarjolla jättimäinen 80 miljoonan euron potti.
Miljoonan euron päävoitto Pohjois-Savoon21.9.2026 10:14:02 EEST | Tiedote
Milli-pelin sunnuntai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Miljoonan euron päävoitto osui rahapelivoistoistaan ennenkin tunnetuksi tulleeseen Pohjois-Savoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme