
Realia Group laajentaa kansainvälistä liiketoimintaansa ostamalla ruotsalaisen kiinteistöjohtamispalveluyritys Hestian
Vuonna 2007 perustettu Hestia toimii Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa tarjoten kiinteistöomaisuuden hallintaan ja johtamiseen liittyviä asiantuntijapalveluita kiinteistösijoittajille, käyttäjäomistajille ja kiinteistöjen vuokralaisille. Yrityksen toiminnassa korostuvat vahva asiantuntijuus, henkilökohtainen palvelu ja asiakaskokemuksen merkitys. Yhtiön palveluksessa työskentelee yli 170 asiantuntijaa yhteensä noin 30 paikkakunnalla.
”Realia Groupilla on vahvat liiketoiminnan kasvutavoitteet ja Hestian osto tukee erinomaisesti tavoitettamme laajentaa kiinteistöjohtamisen liiketoimintaamme Pohjoismaissa. Vuosi 2016 oli konsernissamme voimakkaan kasvun vuosi, ja olen varma, että kilpailukykymme kiinteistöjohtamisalan asiantuntijapalveluiden tuottajana vahvistuu entisestään tämän yrityskaupan myötä”, Realia Groupin toimitusjohtaja Matti Bergendahl sanoo.
”Laajentuminen Suomen ja Baltian maiden jälkeen muihin Pohjoismaihin ja erityisesti Ruotsiin on selkeä askel vahvistaa Realia Group -konsernin palveluita muissa Pohjoismaissa, ja olemme tyytyväisiä, että saimme hyvämaineisen ja laadukkaista palveluistaan tunnetun Hestian osaksi Realia Groupia”, Bergendahl jatkaa.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Hestia yhdistää voimansa Realia Group -konsernin kanssa. Kaupan myötä meillä on pääsy uusille markkinoille, ja samalla jatkamme joustavana ja asiakaslähtöisenä kumppanina nykyisille asiakkaillemme. Jatkossa olemme entistä vahvempi kumppani asiakkaille, jotka toimivat Pohjoismaissa ja Baltiassa, Hestian toimitusjohtaja Gunnar Isaksson sanoo.
Hestia tulee jatkamaan toimintaansa täysin ennallaan Realia Group -konsernin Ruotsin-tytäryhtiönä, ja Hestian kaikille asiakkaille palvelut jatkuvat ja vahvistuvat entisestään tulevaisuudessa.
Lisätietoja:
Realia Group Oy, Matti Bergendahl, toimitusjohtaja, puh. 040 833 5461
Hestia Fastighetsförvaltning AB, Gunnar Isaksson, toimitusjohtaja, puh. +46 (0)73 357 2626
Realia Group
Realia Group -konserni on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Realia Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, Huom! Huoneistomarkkinointi, Realia Isännöinti ja Realia Management. Baltian liiketoiminnoista vastaa Ober-Haus. Realia Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 1 900 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.realiagroup.fi
Hestia
Vuonna 2007 perustun Hestian toiminnassa korostuvat vahva asiantuntijuus, henkilökohtainen palvelu ja asiakaskokemuksen merkitys. Hestian palveluksessa työskentelee yli 170 asiantuntijaa yli 30 paikkakunnalla. Haluamme olla läheinen kumppani kaikille kiinteistönomistajille Pohjoismaissa. http://www.hestia.se
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Matti Bergendahl, toimitusjohtaja, Realia Group
Matti.Bergendahl@realia.fi
puh. 040 833 5461
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Realia Group
Realia Group -konserni on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Realia Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, SKV Kiinteistönvälitys, Huom! Huoneistomarkkinointi, Realia Isännöinti ja Realia Management. Baltian liiketoiminnoista vastaa Ober-Haus. Realia Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 1 900 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.realiagroup.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Realia Group Oy
Realia on Green Building Councilin kumppanijäsen vuonna 20202.3.2020 14:00:15 EET | Tiedote
Realia on Green Building Council Finlandin kumppanijäsen vuonna 2020. Kumppanuusjäsenyyden myötä yhteisenä tavoitteena on edistää hiilineutraalia liiketoimintaa tähtäämällä energiatehokkaampiin kiinteistöihin ja lisäämällä ympäristövastuullisuutta koko kiinteistöalalla.
Realia Group -konsernin henkilöstöjohtajaksi Marjo Pääkkö2.12.2019 10:49:03 EET | Tiedote
Realia Group -konsernin henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty KM, VTK Marjo Pääkkö. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 13.2.2020. Pääkkö siirtyy Realia Groupiin Schenker Oy:n henkilöstöjohtajan tehtävästä.
Matti Bergendahl jättää tehtävänsä Realia Group -konsernin toimitusjohtajana - Hänen seuraajakseen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kari Virta1.10.2019 13:57:33 EEST | Tiedote
Viiden menestyksekkään vuoden jälkeen Realia Group -konsernin toimitusjohtaja Matti Bergendahl on irtisanoutunut ja jättää tehtävänsä siirtyäkseen uusin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Tästä johtuen Realia Group Oy:n hallitus on tyytyväinen voidessaan ilmoittaa, että uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kari Virta. Karin tutustuminen Realia Group -konserniin alkaa lokakuun aikana ja hän aloittaa tehtävässään konsernin toimitusjohtajana 1.11.2019. Matti Bergendahl toimii Kari Virran tukena vuoden 2019 loppuun saakka. ”Olemme kiitollisia Matti Bergendahlin panoksesta Realia Group -konsernissa. Bergendahlin johdossa Realia Group -konsernista ja sen liiketoimintayksiköistä on kasvanut Pohjoismaiden johtava kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluiden asiantuntijakonserni, joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. Bergendahlin toimikaudella 2014–18 konsernin liikevaihto on kasvanut 90 miljoonasta eurosta yli 140 miljoonaan euroon. Samana ajanjaksona konsernin kannattavuus on k
Sebastian Krapf Realia Groupin talousjohtajaksi6.8.2018 12:00:00 EEST | Tiedote
Realia Group -konsernin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on 8.8.2018 alkaen nimitetty KTM Sebastian Krapf. Krapf siirtyy Realia Groupiin Vincit Groupista, jossa hän on toiminut talousjohtajana. Aiemmin Krapf on työskennellyt mm. talousjohtajana OpusCapita Groupissa sekä Konecranesin palveluksessa Suomessa ja Aasiassa.
Realia Group -konserni ostaa Colliers International Finland Group Oy:n isännöintiliiketoiminnat ja vahvistaa asemaansa Suomen suurimpana isännöintialan toimijana9.7.2018 13:56:57 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurin asunto-, kiinteistö- ja toimitilaomaisuuden hallintaan ja välitykseen erikoistunut Realia Group -konserni on ostanut Colliers Isännöinti Oy:n (entinen Ovenia Isännöinti Oy) Colliers International Finland Group Oy:ltä (entinen Ovenia Group Oy). Yrityskauppa on osa Realia Groupin ja sen tytäryhtiö Realia Isännöinnin kasvustrategiaa ja tukee yhtiön tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä erityisesti asiakaskokemuksen kehittämisessä.