Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Elte-yliopistolla Budapestissa 4.9.2012

MUUTOSVARAUKSIN; PUHEEN KIELI ENGLANTI

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Elte-yliopistolla Budapestissa 4.9.2012

Minulle on suuri ilo ja kunnia puhua teille tänään täällä ELTE-yliopiston Magna Aulassa. Olen kiitollinen saamastani kunniatohtorin arvosta. Suomen presidenttinä erityisen mieluisalta tuntuu saada tämä arvo juuri tältä korkeakoululta. Onhan ELTE yliopisto, jossa suomea on opetettu jo 1860-luvulta lähtien. Vuosikymmenten aikana yliopistonne on antanut valtavan panoksen Suomen ja Unkarin välisten kulttuurisuhteiden edistämiseksi.

Moni asia yhdistää Suomea ja Unkaria. Olemme kielisukulaisia, joiden välillä on tiivis ja elävä yhteys. Meillä Suomessa onkin vahva tuntemus Unkarista veljeskansana, vaikka asummekin Euroopan eri kolkilla. Tunnette varmaan vanhan tarinan yhteiseltä taipaleeltamme. Taivaltaessaan Uralilta kohti länttä törmäsivät esi-isämme tienviittaan, joka opasti etelään ja pohjoiseen. Ne, jotka osasivat lukea, lähtivät etelään. Meille pohjoiseen kääntyneille tämä opetti sen, että sivistykseen kannattaa panostaa.

Tänä päivänä Unkaria ja Suomea yhdistää myös EU-jäsenyys. Suomesta tuli EU-jäsen pian 18 vuotta sitten, vuonna 1995. Unkari seurasi yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 2004. Jäsenyys ei ole kummallekaan mikään uusi asia. Unkarillakin on takanaan ensimmäinen EU-puheenjohtajuuskausi, jota yleisesti pidetään onnistuneena. Haluankin onnitella teitä tämän johdosta. Meillä molemmilla on edessämme samalla myös EU-tulevaisuus, joka on maidemme kannalta ensiarvoisen tärkeä.

* * *

Suomen EU-jäsenyys toteutui aikanaan varsin suoraviivaisesti Eurooppaa jakaneen kylmän sodan päätyttyä. Kylmän sodan aikana EU-jäsenyys ei ollut Suomelle mahdollinen. Tuolloin toimimme muiden puolueettomien maiden tapaan Euroopan vapaakauppaliiton yhteydessä. Mutta kun Euroopan poliittinen maisema muuttui, oli luontevaa hakea EU:n jäsenyyttä.

EU-jäsenyydellämme oli silti oma perustansa jo kylmän sodan ajassa. Akateemisessa keskustelussa Suomen integraatiopolitiikkaa selitettiin odota ja katso näkökulmasta. Siinä talous veti Suomea länsi-integraatioon ja politiikka - eli käytännössä neuvostosuhteet - toimivat jarruna. Aina kun liikkumavaraa oli, niin Suomi pyrki askel-askeleelta syvemmälle eurooppalaisessa integraatiossa. Ensin tuli EFTA-yhteys, sitten EEC-vapaakauppasopimus, EFTA-täysjäsenyys, sittemmin Euroopan talousalue ja viimeisenä askeleena täysi EU-jäsenyys. Suomen integraatiopolitiikka oli tuolloin pienten askelten politiikka, mutta kohti selkeää päämäärää.

EU-jäsenyyden vaihtoehtokin oli kyllä olemassa - Suomi oli Ruotsin, Itävallan ja Norjan kanssa Euroopan talousalueessa. Se antoi pääsyn sisämarkkinoille, mutta ei pääsyä unionin päättäviin pöytiin. Jos meitä kiinnostaisi vain kauppa, niin ETA olisi varmaan riittänyt. Suomessa tehtiin kuitenkin nopeasti se johtopäätös, että ainoa aito vaikuttamisväylä päätöksiin on EU-jäsenyyden kautta. Tämä oli painava argumentti myös jäsenyydestä käydyssä kansalaiskeskustelussa. Pienehkönä ja viennistä riippuvaisena maana Suomi on joka tapauksessa riippuvainen Euroopan unionista päämarkkinana. Vain jäsenyyden kautta saimme paikan unionin päätöksenteossa. Äänettömän yhtiömiehen asema ei kiinnostanut.

Suomen EU-jäsenyys oli ennen kaikkea poliittinen valinta, vaikka taloudelliset näkökohdat painoivat paljon. Se oli turvallisuuspoliittinen valinta - halusimme kuulua laajempaan poliittiseen yhteisöön. Se oli myös arvovalinta - jaamme unionin eurooppalaiset perusarvot. Ja kysymys oli myös vaikutusvallasta - EU on Suomelle paras vaikutuskanava maailmanpolitiikassa. Nämä perusteet ovat edelleen voimassa.

Suomessa kansanäänestykset on jätetty aidosti tärkeisiin kysymyksiin. Sellainen taisi olla kieltolain päättäminen 1930-luvulla. EU-jäsenyys vietiin vuorostaan kansanäänestykseen syksyllä 1994. Jäsenyys sai suomalaisten enemmistön tuen, vaikka vastustajiakin oli paljon.

Jäsenmaana Suomi on ajanut politiikkaa, joka pyrkii vahvistamaan Euroopan unionia. Olemme tukeneet unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintakyvyn vahvistamista. Suomi on panostanut kriisinhallinnan kehittämiseen, pohjoisen ulottuvuuden rakentamiseen ja EU:n oikeus- ja sisäasioiden politiikan vahvistamiseen. Jälkimmäinenhän alunperin tunnettiinkin Tampere-ohjelmana. EU:n sisämarkkinoita puolestaan on syvennetty ulottumaan palveluihin. Unionin kehitys 90- ja 2000-luvuilla sisältää monia tärkeitä askeleita eteenpäin.

* * *

Merkittävin yksittäinen integraatioaskel on ollut talous- ja rahaliitto, jonka piirissä Suomi on ollut alusta saakka. Yhteisvaluutta euro oli Suomelle luonteva valinta. On loogista, että yhteistä markkinaa täydentää yhteinen valuutta. Globalisoituneessa maailmassa Eurooppa tarvitsee painavan oman valuutan, joka on samassa sarjassa Yhdysvaltojen dollarin kanssa.

Suomen omasta näkökulmasta euro on tuonut vakautta talouteen. Suomen talous on ollut varsin suhdanneherkkä. Yhteisvaluutan aikana korkotaso on pysynyt kohtuullisena ja päämarkkina-alueen valuuttakurssiriski on poistunut. Krooniset devalvaatiot ja inflaatiokierteet jäivät historiaan. Myös kansalaiset ottivat euron omakseen.

Tänään euroalue on kuitenkin syvässä kriisissä. Tämä kriisi on nyt Euroopan politiikan päällimmäinen kysymys. Siihen ei ole nopeata tai yksinkertaista ratkaisua, vaan kaikki ratkaisumallit edellyttävät vaikeita päätöksiä. Kriisi on ensisijaisesti ylivelkaantumisen kriisi. Samalla kriisillä on muutkin muotonsa: pankkikriisi, eurooppalaisen kasvun kriisi ja osin kilpailukyvynkin kriisi. Näkyvissä on merkkejä myös sosiaalisesta ja poliittisesta kriisistä.

Välittömästä kriisistä selviäminen edellyttää ainakin kolmen pääelementin kohtaamista - miten saadaan julkinen talous tasapainoon, rahoitusmarkkinat kestävälle pohjalle ja eurooppalainen talouskasvu käyntiin. Helppoa se ei tule olemaan, koska velkaantuminen on syönyt elvytysvaran. Mitään poppakonstia ei ole olemassa eikä sellaista kannata edes etsiä. On pakko edetä rankkojen, mutta välttämättömien rakenteellisten uudistusten kautta. Tässä suhteessa tiedämme Suomessa mistä puhumme. Talouskriisimme 1990-luvun alussa oli erittäin raskas. Siitä selviäminen vaati sekä reformeja että menoleikkauksia. Usein oli valittava huonoista päätöksistä vähemmän huonot.

Euroalueen velkakriisi seurauksineen on ollut Suomessa syvän itsetutkiskelun paikka. Suomi on ollut EU-jäsenyytensä ajan, ja jo paljon tätä ennen, hyvin sääntöuskovainen maa. Lähdemme siitä, että kun pelisäännöistä sovitaan, on niistä pidettävä kiinni. Säännöt on tehty noudatettaviksi, eivät luovuuden kohteiksi. Euroalueen kriisin pohjalla onkin se seikka, ettei yhteisistä pelisäännöistä pidetty kiinni. Seuraukset ovat nähtävissä. Toivottavasti kriisistä on nyt opittu se, että vahvoja sääntöjä tarvitaan ja ennen muuta niiden mukaan elämistä. Nyt tiukemmista säännöistä on sentään päästy sopuun. Liialliset alijäämät johtavat sanktioihin.

Velkakriisin hoitoon on liittynyt myös solidaarisuuden käsite. On hyvä muistuttaa käsitteen alkuperäisestä merkityksestä euroaluetta luotaessa. Solidaarisuus tarkoitti - ja niin sen käsitän edelleenkin - vastuullista politiikkaa, joka ei aiheuta muille ja koko järjestelmälle ongelmia. Se on omien asioiden hyvää hoitoa. Ylivelkaantuminenhan ei ole vääjäämätön luonnonmullistus, vaan seurausta omasta toiminnasta.

Euroopan epävarmat näkymät vaikuttavat kaikkiin. Euroopan maat, myös Suomi ja Unkari, ovat riippuvaisia toisistaan. Keskinäisriippuvuus asettaa valtioiden suvereenisuudelle vahvoja tosiasiallisia rajoja. Jo Euroopan talousyhteisön syntyhistoriassa vaikutti se kokemus, että kansallisvaltiot eivät enää suoriutuneet tehtävistään yksin. Asioita oli pakko ryhtyä hoitamaan yhdessä tai ne eivät olisi tulleet hoidetuiksi. Tämä on Euroopan unionin yksi perusajatus ja pysyvä sellainen. Ratkaisuja on siksi haettava yhdessä.

* * *

Koska Euroopan talouskriisi näyttäytyy myös sosiaalisena ja poliittisena paineena, on syytä pohtia tätäkin puolta. Miten eurooppalainen kansanvalta pärjää tilanteessa, jossa sen taloudellinen pohja on muutoksen ja kasvavan kilpailun piirissä? Onko demokratia ottamassa taka-askeleita omassa maanosassamme? Tunnustan suoraan: olen huolissani. Mutta vielä olen suhteellisen luottavainen.

Tiedämme, että menestyneillä mailla on erilaisia lähtökohtia. Pitkäaikainen ja vahva kasvu on mahdollista ilman demokratiaakin. Mutta kestävää menestystä yleensä selittää laadukas julkinen hallinto ja valistunut päätöksenteko. Oikeusvaltio, hyvä hallinto, avoimet ja demokraattiset instituutiot luovat ennakoitavan ja reilun toimintaympäristön. Ne mahdollistavat myös yhteiskunnallisen muutoksen ilman, että se tapahtuisi vakauden kustannuksella. Euroopan kriisikestävyys on toistaiseksi ollut varsin hyvä - se tuskin olisi sitä ilman sen avointa poliittista järjestelmää.

Pyrkimys vallankeskitykseen vaikeuksien kohdatessa on monista historian tilanteista tuttu modus operandi. Eurooppalaisten maiden tulee kuitenkin välttää väärien lääkkeiden nauttimista. Sillä niistä tauti vain pahenee. Oikeusvaltion tai vaikkapa poliittisen järjestelmän tasapainoelementtien purkaminen avaa padot uudenlaisten ongelmien tieltä. Näitäkin tapauksia koskevien esimerkkien varasto on runsas. Autoritaarinen edistys paljastuu usein illuusioksi. Demokratian takapakki on nimensä mukaista - taaksepäin menoa.

* * *

Suomelle Euroopan integraatio ei ole ollut vain politiikkaa tai taloutta. Se on itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen kansainvälinen ilmentymä. Maat ja niiden kanssakäyminen on sidottu yhteisiin sääntöihin ja arvopohjaan. Monet edeltäjistäni Suomen presidentteinä elivät maailmassa, jossa tällaista järjestelmää ei ollut. Sellainen oli kuitenkin heidän unelmansa. Maailma, jossa säännöt eivät seuraa vain voimaa, vaan myös oikeutta. Jossa ne koskevat niin isoja kuin meitä pieniä - jollaisia sekä Suomi että Unkari ovat. Meidän nykysukupolvien tehtävänä on varmistaa, että vaivalla rakennettu eurooppalainen yhteisö selviää ja löytää jälleen kirkkaamman polun eteenpäin.

Arvoisat kuulijat, on suuri ilo olla kanssanne tänään. Kiitän teitä ELTE-yliopistoa vielä kerran saamastani huomiosta. Haluan toivottaa teille menestystä tieteen, tutkimuksen ja opetuksen jalossa tehtävässä.