JHL ja Metalliliitto: Lakia noudatettava myös strategisten kumppaneiden kohdalla

Jaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Metalliliitto arvostelevat Puolustusvoimia siitä, miten se on hoitanut Maavoimien kaluston kunnossapidon selvitystyötä. - Kunnossapidon kehittämisen selvitystyö on tehty osittain salassa ja henkilöstön edustajilla on ollut vaikeuksia saada selvitykseen liittyviä tietoja.

Selvitystyötä tehnyt projektiryhmä julkaisi 31.8.2012 loppuraportin, jossa vaihtoehdoiksi listattiin oman toiminnan kehittäminen tai kaluston huolto- ja varastointitoiminnan ulkoistaminen Patria-konserniin kuuluvalle Millog Oy:lle. Millog ilmoittaa olevansa Puolustusvoimien strateginen kumppani, ja vastaavansa jo osasta kaluston huoltotoiminnasta.

Liitot varoittavat Puolustusvoimia nyt siitä, ettei se unohtaisi ulkoistamiseen liittyviä yhteistoimintavelvoitteita, sillä ne ovat yhtä lailla voimassa strategisen kumppanuudenkin kohdalla.

Kunnossapidon kehittämistä pohtineen projektiryhmän kokoonpano on herättänyt hämmennystä sekä JHL:ssä että Metallissa. Ryhmässä ei ole ollut mukana henkilöstöjärjestöjen edustajia. Sen sijaan työryhmässä on ollut mukana kaksi henkilöä, jotka edustavat puolustusvoimien strategista kumppania Millog Oy:tä.

- On kyseenalaisena että ulkopuolisen yrityksen edustajat ovat mukana työryhmässä joka pohtii puolustusvoimien toimintojen ulkoistamista edustamalleen yritykselle. Tilanteessa syntyy helposti eturistiriitoja eikä Millogin edustajien mukanaolo kuvatun kaltaisessa suunnittelutyössä ole hyvän hallintotavan mukaista", toteaa JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta .

Mahdolliseen ulkoistukseen liittyy muitakin kysymyksiä. Jos kunnossapidon ulkoistaminen toteutuu, syntyy tilanne, jossa yksityisen yrityksen henkilöstöä osallistuu sotaharjoituksiin osana harjoittelevaa joukkoa.

Yksityisen yrityksen palveluksessa olevan työntekijän lakisääteinen tapaturmavakuutus ei ole voimassa sotaharjoitusalueella työskenneltäessä. Millogin työntekijät olisivat täysin vailla vakuutusturvaa työtapaturman varalta.

- Vakuutus ja turva työtapaturman varalle on työntekijän perusoikeus. Sotaharjoitusalueella tapahtuvan työskentelyn vakuutusturva tulee ratkaista ensitilassa, painottaa Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto .

Projektiryhmän loppuraportissa todetaan kansainvälisten operaatioiden kunnossapidon kehityssuunnan olevan se, että vastuuta siirretään yhä enenevässä määrin Millog Oy:lle. Käytännössä tämä tarkoittaa sotatoimialueella työskentelevien siviilien määrän kasvattamista.

JHL ja Metalliliitto peräänkuuluttavat kokonaisvaltaista pohtimista tämän kehityssuunnan mahdollisista uhkista.

Lopullinen päätös Puolustusvoimien kunnossapidon mahdollisesta ulkoistamisesta tehdään 31.8.2013 mennessä. Suunnitelmat ovat osa meneillään olevaa puolustusvoimauudistusta.


Lisätietoja:
JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, 0400 912 399
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto, 0400 711 072

Puolustusvoimia koskevissa kysymyksissä myös:
JHL:n sopimustoimitsija Timo Lehtinen, 040 158 2212

Millog Oy:tä koskevissa kysymyksissä myös:
JHL:n sopimustoimitsija Hannu Moilanen, 040 310 1255

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye