Habitare-messuilta haettiin sisustusvinkkejä
Habitare-messujen kävijät tulivat messuille ensisijaisesti etsimään sisustusvinkkejä ja -ideoita. Erikoisnäyttelyistä tämän vuoden uutuus, Aikamatka, kiinnosti erityisesti kävijöitä. Myös antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma herätti mielenkiintoa edellisvuotta enemmän.
– Suomalaisten kiinnostus sisustamiseen konkretisoituu hyvin messuilla, jossa voi vertailla valikoimaa ja kokeilla tuotteita. Lisäksi messuilla tapaa valmistajia ja muotoilijoita henkilökohtaisesti, ja tuotteista on helppo kysellä lisätietoja, sanoo Habitare-tapahtumakokonaisuuden myyntiryhmäpäällikkö Santeri Salminen, Suomen Messut.
Messuilla jaettiin useita tunnustuksia
Habitaren Oma Tila-suunnittelukilpailun voitti Leo Lindroos työllään Sunset Camera. Kilpailun päätuomari Boris Berlin luovutti Lindroosille 6 000 euron palkinnon. Jaetun toisen palkinnon (yht. 4 000 €) saivat Erkko Aarti sekä työpari Hanna Jahkonen ja Tomas Nordström. EcoDesign-erikoisnäyttelyn palkinto, 5 000 euroa, jaettiin James Irvinen, Rudi Merzin ja Sebastian Sandelinin kesken. Myös Luminord-valaisinsuunnittelukilpailussa oli kaksi voittajaa, Mikko Rikala ja Timo Niskanen. Palkintosummat lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Osallistava Ahead!
Habitaren kansainvälisen Ahead!-muotoilualueen yhteistyökumppanina aloittaa Design Studio Muotohiomo. Muotohiomo on palkittu suunnittelutoimisto, joka on muun muassa suunnitellut Fingridille Fennia Grand Prix 2012 -palkitun sähköpylvään. Ahead!-alueen tavoitteena on ensi vuonna korostaa kohtaamisia ja kävijöiden osallistavuutta.
Myös ensi syksynä Habitaren yhteydessä järjestetään valaistusalan tapahtuma ValoLight, ArtHelsinki-nykytaidemessut ja antiikin, vintagen ja taiteen myyntinäyttely Salonki.
Lisätietoja:
Suomen Messut, tiedottaja Johanna Suni, p. 040 515 4216, johanna.suni@finnexpo.fi
Lehdistökuvia tapahtumasta on ladattavissa osoitteesta http://mediabank.finnexpo.fi . Tutkimustulokset: TNS Gallup Media, Habitare-messujen kävijätutkimus, otos 200 henkilöä
Suomen suurin huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma Habitare seuraavan kerran 18.–22.9.2013 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma tarjoaa kaiken kotien ja julkisten tilojen sisustukseen ja toimivuuteen. Samanaikaisesti Habitaren kanssa järjestetään Valo-, ArtHelsinki- ja Salonki-tapahtumat. www.habitare.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Suosikkikirjailijat keskustelevat lukijoiden kanssa Helsingin Kirjamessujen lukupiireissä17.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen koko ohjelma julkaistaan 23.9.2025, mutta jo nyt saadaan maistiaisia tarjonnasta. Kirjamessuilla järjestetään kymmenen lukupiiriä, joissa lukijat pääsevät keskustelemaan uutuuskirjasta kirjailijan kanssa. Kirjasome järjestää myös tilaisuuden, jossa annetaan käytännön vinkkejä lukupiirin perustamiseen. Kirjamessut kannustaa ihmisiä lukemaan ja keskustelemaan kirjoista. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Habitaren 2025 kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitare 2025 tuo syyskuussa yhteen lähes 500 upeaa yritystä – tuttuja ja ensikertalaisia. Kutsuvierasosastoina nähdään kaksi kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnettua huonekalubrändiä: ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Mukana ovat myös Designkavereiden ja Muurlan pop up -osastot. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Matkamessujen lomakysely – kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan12.6.2025 11:00:17 EEST | Tiedote
Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.
KUTSU VAIKUTTAJILLE I Habitare 10.–14.9.202512.6.2025 07:30:00 EEST | Kutsu
Habitaren vaikuttajapassin haku on avautunut. Passia voivat hakea tapahtuman aihepiireistä aktiivisesti sisältöjä tekevät somevaikuttajat 27.8.2025 mennessä. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Ensi viikolla on Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäivät moottoripyörämyymälöissä11.6.2025 15:19:53 EEST | Tiedote
Tänä vuonna perinteinen Prätkällä töihin -päivä on laajentunut Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäiviksi, jotka kannustavat Suomen moottoripyöräilijöitä pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – sekä innostaa uusia harrastajia lajin pariin. Samalla motoristeja kehotetaan ajamaan töihin tai vapaa-ajalla vaikkapa moottoripyörämyymälään omalla moottoripyörällä. Päivien aikana myymälöissä on luvassa jokaiselle motoristille jotakin – uusille motoristeille prätkäkummit antavat vinkkejä moottoripyöräilyn aloittamisesta ja kokeneet kuskit suuntaavat tuuletuslenkeille. Teemapäiviä vietetään maanantaista keskiviikkoon 16. – 18.6.2025 moottoripyörämyymälöissä ympäri Suomen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme