Edellytykset valtionyhtiöiden yritysvastuun hyvään toteuttamiseen olemassa

- Valtionyhtiöiden yhteiskuntavastuun kantaminen lähtee periaatteesta, että yritys osana yhteiskuntaa pärjää sitä paremmin, mitä paremmin ympäröivä yhteiskunta voi. Yrityksen maine ja liiketoiminnan kasvumahdollisuudet ovat omistaja-arvon näkökulmasta tärkeitä yritysvastuun tekijöitä, kertoo johtava tuloksellisuustarkastaja Vesa Koivunen.
Vastuullisen yritystoiminnan tarve ja hyöty on tunnistettu
Tarkastuksen caseyhtiöissä yritysvastuu oli integroitu liiketoimintaan ja ydintoimintoihin, riskienhallintaan ja johtamisjärjestelmiin. Yritysvastuuta toteutettiin muun muassa energia- ja materiaalitehokkailla ja hiilijalanjälkeä ja toiminnan muita ympäristövaikutuksia todentavilla ja pienentävillä ratkaisuilla. Yksi yritysvastuun toteuttamisen keskeinen hyöty yhtiölle ja sen asiakkaille on osaamispääoman muodostuminen. Caseyhtiöiden tapauksessa tällaista pääomaa olivat mm. öljyntorjuntaosaaminen, nk. ice management, vesienkäsittelyosaaminen, patoturvallisuusosaaminen ja kalatalousvelvoitteiden hallintaosaaminen.
Yritysvastuun tietoja olisi hyvä raportoida absoluuttisten lukujen lisäksi suhteutettuna, mikä helpottaisi vastuullisuuden tason tunnistamista ja arviointia. Yritysvastuun toteuttamisessa ja siitä raportoinnissa kannattaisi tuoda vahvuuksina esille myös yritysvastuun perusasioita, kuten verojalanjälki ja ilmastositoumukset.
- Tarkastuksen perusteella valtion omistajapolitiikan mukaiset vastuullisuustavoitteet on huomioitu valtionyhtiöissä hyvin. Haasteena näyttäisi olevan tavoitteiden ja niiden vaikutusten saattaminen mitattavaan ja helposti raportoitavaan muotoon. Yhtiöille olisi myös eduksi raportoida niiden yhteiskuntavastuun kantamisen yhteys ns. globaaleihin megatrendeihin – kuten ilmastonmuutokseen tai luonnonvarojen niukkenemiseen – ja kestävään kehitykseen, ylitarkastaja Sanna Ollila kertoo.
***
Omistajaohjaus ja yritysvastuu valtionyhtiöissä
Yritysvastuu jaetaan yleensä kolmeen osaan: ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja taloudelliseen vastuuseen. Yritysvastuun merkitystä ovat lisänneet sidosryhmien yhä laajemmat odotukset yritysten vastuullisesta toiminnasta. Vuonna 2011 valtion omistajapolitiikan periaatepäätöksessä omistajaohjauksen tehtäväksi määriteltiin valtionyhtiöiden toiminnan vastuullisuuden edistäminen ja varmistaminen. Vuonna 2016 yhteiskuntavastuu nimettiin valtionyhtiöiden perusarvoksi.
Yritysvastuun ohjaus ja toteutus valtionyhtiöissä – case: Arctia Oy, Kemijoki Oy, Vapo Oy -tuloksellisuustarkastuksen perusteella voidaan arvioida ja suositella, miten yritysvastuun tavoitteita on saavutettu caseyrityksissä sekä miten saavuttamista voidaan entisestään edistää ja yhtiökohtaista yritysvastuuta kehittää.
***
Lisätietoja:
− johtava tuloksellisuustarkastaja Vesa Koivunen, p. 09 432 5740, vesa.koivunen@vtv.fi
− ylitarkastaja Sanna Ollila, p. 09 432 5871, sanna.ollila@vtv.fi
− finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Matti Okko, p. 09 432 5875, matti.okko@vtv.fi
− ylijohtaja Marko Männikkö, p. 09 432 5803, marko.mannikko@vtv.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Ett starkare myndighetssamarbete vore nödvändigt för att göra handläggningen av brottmål smidigare19.6.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Handläggningen av brottmål har förlängts hos alla myndigheter i kedjan och förvaltningen har försökt göra processen smidigare på många sätt. En effektiv utveckling skulle förutsätta ett verkningsfullt myndighetssamarbete, som saknas för närvarande.
Vahvempi viranomaisyhteistyö olisi tarpeen rikosasioiden käsittelyn sujuvoittamiseksi19.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Rikosasioiden käsittely on pidentynyt kaikissa ketjun viranomaisissa, ja hallinto on monin keinoin yrittänyt sujuvoittaa prosessia. Tuloksellinen kehittäminen edellyttäisi vaikuttavaa viranomaisyhteistyötä, joka nykyisellään puuttuu.
I välfärdsområdesvalet lämnade 88 procent och i kommunalvalet 85 procent in sin redovisning av valfinansieringen i tid17.6.2025 09:14:22 EEST | Pressmeddelande
628 välfärdsområdespolitiker och 2397 kommunpolitiker lämnade inte in sin redovisning av valfinansieringen inom den utsatta tiden.
Aluevaaleissa 88 prosenttia ja kuntavaaleissa 85 prosenttia palautti vaalirahoitusilmoituksensa ajoissa17.6.2025 09:14:22 EEST | Tiedote
628 hyvinvointialueiden poliitikkoa ja 2397 kuntapoliitikkoa ei palauttanut vaalirahoitusilmoitustaan määräaikaan mennessä.
Den kontinuerliga skuldsättningen är särskilt oroväckande i den nuvarande säkerhetsmiljön9.6.2025 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
Statens revisionsverk publicerade våren 2025 en bedömning utförd av den finanspolitiska övervakningen om utvecklingen av de offentliga finanserna och om skötseln av finanserna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme